Heräämme ajoissa, sillä edessä on kauan odotettu delfiiniretki. Olemme buukanneet retken etukäteen H20 -retkiyrityksen nettisivuilta ja maksaneet retkimaksun päälle vitosen lisävakuuden: jos kävisi niin kurjasti, ettemme juuri tänään näkisikään delfiinejä, saisimme seuraavaksi päiväksi uuden retken maksutta. Toivomme ettei uutta kertaa tarvita.

Aamiaisen jälkeen ajamme puolen tunnin matkan Calhetan rantakaupunkiin, jossa pysäköimme saamiemme ohjeiden mukaan rantakadulla sijaitsevan supermarketin parkkihalliin. Meidät on ohjeistettu tulemaan paikalle puolisen tuntia ennen retken alkua. Olemme hieman myöhässä ja myöhästymme vielä lisää sekoiltuamme ilmansuuntien kanssa. Sekoilun jälkeen löydämme H20:n kioskin ja ilmoittaudumme. Emme saa moitteita, emmekä suinkaan ole viimeisiä mattimyöhäisiä, nämä kun tulevat paikalle vasta samalla minuutilla kun veneemme pitäisi jo lähteä. 

Kioskin ulkopuolella oleva kyltti kertoo, mitä delfiini- ja valaslajeja retkillä on edellispäivänä nähty. Mahdollisuus nähdä eläimiä on 95 prosentin luokkaa, mikä kuulostaa oikein mukavalta!

Henkilökunta pitää lyhyen opastuksen, puemme pelastusliivit päälle ja marssimme kookkaalle ja tehokkaalla moottorilla varustetulle kumiveneelle, joka vetää parin hengen miehistön lisäksi 12 matkustajaa. Suuntaamme avomerelle, aurinko lämmittää, Madeiran saari näyttää kauniilta myös mereltä päin nähtynä ja Atlantin vesi on kauniin sinistä.

Reilun tunnin ajelun jälkeen alkaa merelle tuijottelu jo vähän kyllästyttää, sillä ainuttakaan delfiiniä ei ole näkynyt, ainoastaan muutama merilintu. Puoli tuntia myöhemmin jo miehistökin alkaa vähän hermostua ja ottaa yhteyttä mantereelle mahdollisten näköhavaintojen toivossa. Meille kerrotaan tilanne, ja jatkosuunnitelma,  jonka mukaan suuntaamme seuraavaksi saaren länsipuolelle, jossa delfiinejä viimeksi on nähty. Matkan varrella pysähdytään poimimaan muoviroskia merestä, mutta delfiinejä ei näy vieläkään.

Vene ottaa lopulta suunnan kohti lähtösatamaa ja alamme jo menettää toivomme, kun yhtäkkiä yksi miehistön jäsenistä hihkaisee kuuluvasti: delfiinejä! Lauma on paikassa, jonka ohi jo kerran ajoimme, ja jossa niitä viimeksikin on kuulemma havaittu. Vene hidastaa ja sen vierellä, ensin veden alla, sitten päälläkin alkaa näkyä tutun näköisiä muotoja ja eviä. Delfiinit uivat veneen kanssa kilpaa, välillä vähän kauempana, välillä ihan veneen vieressä. Nämä ovat Madeiran vesillä yleisiä täplädelfiinejä, joiden kanssa olisi mahdollisuus myös päästä (lisämaksusta) veteen, siis siten, että roikkuisi snorkkelit päässä köydestä kiinni pitäen hitaasti liikkuvan veneen vierellä. Yksi retken osallistujista on varustautunut uimiseen, mutta syystä tai toisesta hän ei veteen mene. 

Parikymmentä minuuttia myöhemmin miehistön jäsen huomaa vähän kauempana lisää delfiinejä, ja ilmenee, että kyseessä on näillä vesillä harvinaisempi laji, rosohammasdelfiini, joiden bongausmahdollisuus retkillä on vain viiden prosentin luokkaa. Miehistökin on tästä kohtaamisesta selvästi innoissaan. Rosohammasdelfiini on täplädelfiiniä kookkaampi ja hidasliikkeisempi, ja sellainen, jonka kanssa miehistö ei päästä ketään uimaan lajin arvaamattomuuden -ja hampaiden- vuoksi. 

Tuntuu yhtä aikaa absurdilta ja käsittämättömän upealta nähdä delfiinejä villeinä ja vapaina, omassa elinympäristössään. Totta kai olo on myös helpottunut siitä, että odotetut delfiinit löytyivät eikä tullut hukkareissua. Seurailemme viiden-kuuden delfiinin parvea vartin verran, kunnes henkilökunta ilmoittaa että on aika palata satamaan. Sata metriä ennen laituria kippari pistää kaasun pohjaan ja tekee muutaman yllätyskaarroksen, mikä saa edessämme istuvan vanhemman pariskunnan naispuolisen matkustajan niin huonovointiseksi, että laiturille päästessämme tämä joutuu hetken vetämään happea kyykkyasennossa. Delfiiniretken huvipuisto-osuus tuli kieltämättä vähän yllättäen. 

Calhetassa näyttäisi olevan pieni hiekkarantakin, mutta vesillä ja veden äärellä olo riittää tältä päivältä. Meidän on syytä jatkaa matkaamme, sillä paria tuntia myöhemmin pitäisi jo olla saaren pohjoispuolella tutustumassa paikalliseen viinitilaan. Sinne ajaessamme koukkaamme rannalla sijaitsevan Ribeira Bravan pikkukaupunkiin lounaalle. Kaupungin rannoilla näyttää olevan paljon ihmisiä, myös rantaravintola Borda D’Agua on täynnä  paikallisia ja turisteja lounaan merkeissä. Tilaamme huokeat keitot ja bolo do cacon, joita nautimme voimakkaan mutta leudon merituulen puhaltaessa ravintolan terassille. 

Lounaan jälkeen kävelemme kaupungin rantakatua pitkin. Rannalla on käynnissä rantalentopalloturnaus, kadun toisessa päässä puolestaan on lyhyt tunneli, jonka toiselta puolelta löytyy kalastusveneitä ja pitkä laituri, jolta paikalliset teinit hyppivät vedeen. Hyvin idyllinen näky. 

Ribeira Bravasta ajamme kohti meille jo tuttua tietä kohti pohjoisrannikkoa ja Sao Vicenteä, tietä, jonka varrella sijaitsee Quinta do Barbusanon viinitila. Ohitamme edelliseltä päivältä tutun kahvila-supermarketin, jonka kohdalla ilmastointi alkaa tuoda autoon savun hajua. Pian näkyy vuorenrinteeltä nouseva savupatsas, jota luulemme ensin kulottamisesta tai roskien poltosta aiheutuvaksi. Käännymme viinitilalle vievälle tielle ja huomaamme samantien sekä paloautot että savun aiheuttajan. Kyseessä on ikävä metsäpalo, jota paikalliset palomiehet ovat parhaillaan sammuttamassa. 

Poliisi viittoo meidät pysähtymään tien sivuun ja selittää tilanteen. Emme voi ajaa tietä eteenpäin oman turvallisuutemme vuoksi, hän sanoo ja kehottaa odottelemaan lähistöllä tunnin verran. Eteenpäin viinitilalle emme voi jatkaa. Palaamme Donna-kahvilaan bicoille, soitamme Barbusanon tilalle, jonka edustaja oli jo osannut odottaa puheluamme nähtyään savun ja kuultuaan metsäpalosta. Madeiralaiselle viinitilalle emme tällä reissulla valitettavasti pääse. Aamupäivän delfiinikokemuksen jälkeen asia ei loppujen lopuksi hirveästi edes harmita. 

Ajamme siis hotellille, käymme suihkussa, vaihdamme vaatteet ja lähdemme paikallisbussilla Funchaliin illalliselle. Pääkaupungin pimenevässä illassa löydämme helposti Tripadvisorissa kehutun 1811-bistron, jonka ruokasali näyttää kuitenkin  huolestuttavan tyhjältä. Sulkemisaikaan on vajaa tunti, mutta ystävällinen ja kohtelias tarjoilija vakuuttaa, että ruokaa saa vielä ja ohjaa meidät pöytään. Ravintolan sisäpihalla sentään näyttäisi olevan muitakin asiakkaita. 

Harvoin tulee vastaan ravintola, jonka ruokalistan kaikkia annoksia tekisi mieli maistaa. Nyt käy näin (tosin kasvissyöntiä suosivalla puoliskolla ei ole ihan näin hyvä tilanne). Pitkällisen mietinnän jälkeen tilaamme alkuruoat: paikallisesta alheira-makkarasta ja perunoista valmistettuja kroketteja hunaja-sinappikastikkeen kera sekä uppopaistettuja mustekalan päitä harissamajoneesin kanssa. Viiniksi tarjoilija suosittelee manner-Portugalin Porton alueelta kotoisin olevaa Quinta do Regueiro -tilan valkoviiniä (alvarinho-rypäleestä), joka onkin törkeän hyvää. 

Pääruoat ovat molemmilla risottoa: miehen mustekalarisotto on herkullinen ja annoskoko enemmän kuin riittävä, naisen herne-sitruuna-ricotta -risotto ei ole ihan yhtä onnistunut, mutta maukas sekin. Risottojen jälkeen ei kykene enää jälkiruokaan, kupilliset bicaa riittävät. 

1811 Bistro & Wine Bar on rento ja viihtyisä ravintola, jossa palvelu on moitteetonta ja ruoka erittäin hyvää. Ravintola on hintatasoltaan hieman keskivertoa kalliimpi, mutta Suomen hintoja selvästi edullisempi (risotot 15€ luokkaa, viinipullo maksoi 22€). Kun jonain päivänä palaamme Madeiralle, tänne on pakko päästä uudestaan. 

Madeiralla on menossa viinifestivaalit, mikä tarkoittaa Funchalin keskustassa sitä, että keskeisen kävelykadun varrella on viihdeohjelmaa, muinaista viininvalmistusta esittelevä rakennelma sekä pieniä kioskeja, joissa paikalliset valmistajat myyvät omia tuotteitaan. Jätettyämme 1811:n taaksemme huomaamme että kioskit ovat jo sulkemassa luukkujaan. Sen sijaan rannalla oleva “Wine Lounge” -alue on auki myöhempään. 

Käymme kuitenkin ensin ostamassa virkistävät ponchat, jotka nautiskelemme rantapuiston penkillä istuen. Viihdykettä tarjoaa paikallinen isukki, joka työntelee läheisellä nurmikolla lastenvaunuja eestaas, tarkoituksenaan selvästi yrittää nukuttaa vaunujen asukki epätasaisella alustalla tapahtuvan liikkeen avulla. Näyttää epätoivoiselta. 

Wine Loungessa ostamme Quinta do Barbusanon tiskiltä ison lasin valkoviiniä, joka maksaa 2,5€. Pullon saisi kympillä, mutta moiseen törsäilyyn ei ole aihetta: paikallisesta verdelho-rypäleestä syntyy kiltisti sanottuna persoonallisen makuista viiniä. Tämä todennetaan vielä toisenkin paikallisen valmistajan tuotetta maistaen. Ainakaan madeiralaista valkoviniä (eikä madeira-viiniä) ei tarvitse ostaa kotiin viemisiksi. Takana on pitkä päivä, joten hyppäämme keltaiseen bussiin ja palaamme hotellille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *