Hotellimme aamupalan pisteet laskevat entisestään: paistetut herkkarit ovat tölkkitavaraa, kahviautomaatista valutettava cappuccino maistuu kaakaolta ja tuoremehut eilistä vielä vetisemmiltä.

Tänään on Funchal-päivä. Ostamme Forum Madeira -ostarin lehtikioskista kaupunkiliikennebusseihin käyvät giro-kortit ja niihin 10 matkaa per kortti – tämän verran arvioimme Funchalissa käyntejä tulevan. Henkilöautollahan kaupunkiin ei ole mitään järkeä lähteä, ajoittain ruuhkaisan liikenteen vuoksi ja eritoten siksi, että parkkipaikkojen löytäminen on kaupungissa lähes mahdotonta.

Hyppäämme bussiin nro 2 (myös linjat 1 ja 4 menevät Funchaliin) ja jäämme pois vasta rantakadun liepeillä sijaitsevalla päätepysäkillä. Ensimmäinen kohteemme on kaupungin katedraali Sé, joka vaikuttaa kompaktilta verrattuna vaikkapa italialaisiin kollegoihinsa, mutta koristeellinen ja viehättävä se on. Tosin ehdimme kierrellä kirkossa vain vartin verran, kun vahtimestari alkaa hätistellä kirkkokansaa pihalle ja ilmoittaa kirkon suljetuksi. Uskovaisetkin pitävät siestaa. Onneksi Funchalin iltapäivässä on myös avoinna olevia nähtävyyksiä, kuten kuuluisa kauppahalli, johon kävelee katedraalilta vain muutamassa minuutissa – vaikka pysähtyisi juomaan välibicat.

Kauppahalli on toisaalta melkoinen turistirysä, toisaalta viehättävä, täynnä kukkia ja ihania hedelmiä oleva rakennus. Ylimmän kerroksen hedelmäkauppiaat tyrkyttävät maistiaisia ärsyttävän innokkaasti, alimmassa kerroksessa turistit toljottavat lumoutuneina kun kalakauppiaat paloittelevat valtavia tonnikaloja ja käsittelevät rumia mustahuotrakaloja.

Lähdemme etsimään lounaspaikkaa vanhan kaupungin koristeellisista kortteleista. Rue de Santa Maria on täynnä turisteille suunnattuja eritasoisia ravintoloita, joista valitsemme sen, jossa näyttää olevan eniten asiakkaita, sekä turisteja että paikallisia. O Regional -ravintolan univormuihin pukeutuneet vanhat herrasmiestarjoilijat ovat ystävällisiä, mutta antavat itsestään myös hieman lipevän kuvan. Tilaamme kasvisspaghetin, grillattuja sardiineja, paikallista bataattileipää bolo do cacoa valkosipulivoin, kotijuuston ja tonnikalatahnan kera sekä pari lasillista talon valkoviiniä. Herkullista tuoretta leipää lukuunottamatta ruoat eivät oikein maistu miltään. Koko setti kustantaa 30€ ja osaamme jo tämän kokemuksen perusteella välttää tällä kadulla sijaitsevia ravintoloita.

Lounaan jälkeen marssimme rivakasti bussipysäkille, josta lähtee linja-auto kohti Monten kylää ja erityisesti Monten palatsin trooppista puutarhaa. Sinne pääsisi toki rannan ja vanhan kaupungin väliltä lähtevällä kaapelihissillä, mutta bussi on halvempi ja väitämme, että varsin rivakkaa kyytiä yhtä ylämäkeä ja kapeita teitä kulkeva paikallisbussi on vähintään yhtä jännittävä kokemus kuin matkanteko ilmateitse.

Vajaan vartin bussimatkan jälkeen olemme päätepysäkillä, josta harhailemme hetken ennen kuin osumme puutarhan sisäänkäynnille. Matkalla meitä seuraa bussilassillinen levadarekikuskeja, eli valkoisiin univormuihin pukeutuneita herroja, joiden työnä on ohjata palatsilta asfalttitietä pitkin laskettelevia perinteisiä puurekiä. Mainittakoon että tuo parin kilometrin pituisen alamäkikyydin hinta on ihan älytön, 25€ per naama. Varsinkin, kun reen pysähdyttyä et ole vielä lähelläkään Funchalin keskustaa.

Itse puutarha on valtava ja yksi kauneimmista näkemistämme. Tutkimme lipputiskiltä saamaamme karttaa ja lähdemme seuraamaan siihen merkittyä reittiä. Vihreys, valtavat puut, ympäri puistoa sirotellut patsaat ja taideteokset, rauhallisuus; kaikkea tätä sisältää ensivaikutelmamme puutarhasta. Palmuja, hortensioita, fuksioita, ruusuja, orkideoita… puistossa kasvaa lähinnä trooppiselta vyöhykkeeltä kerättyä kasvillisuutta, mutta aasialaiset, eritoten japanilaiset vaikutteet korostuvat. On temppelinomaisia rakennelmia, karppilampia, suihkulähteitä ja putouksia. Kokonaisuus on mietitty ja tunnelmallinen.

Puistossa olisi myös afrikkalaista taidetta ja historiaa esittelevä museo ja tietysti myös itse Monten palatsi, mutta näihin emme tällä kertaa tutustu, sillä puisto itsessään on tarpeeksi vaikuttava ja antoisa. Puistossa on paljon vierailijoita, myös isompia turistiryhmiä, mutta jostain löytyy aina hiljainen kolkka, jossa saa ihailla kasvillisuutta rauhassa. Pari-kolme tuntia puistossa menee helposti, mutta lopulta meidän on palattava bussipysäkille, josta onkin juuri lähdössä keltainen paikallisbussi kohti Funchalin keskustaa. Alaspäin meno tuntuu vielä hurjemmalta kuin tulomatka. Varsinkin vastaantulevien puolesta hirvittää, mutta naispuolinen bussikuski lienee ajanut reitin ennenkin emmekä törmää mihinkään tai kehenkään.

Funchalissa löydämme itsemme jälleen ensimmäiseltä illalta tutussa Mino-baarissa, jonka jalkakäytäväterassilla nautimme bicat ja paahtovanukkaat. Jalat alkavat olla jo lopussa, edellispäivän patikoinnin vaikutukset tuntuvat vielä. Siispä bussiin. Kotimatkan aikana jalat vertyvät sen verran, että päätämme ottaa lähiostarimme Forum Madeiran haltuun. Mukavan kompaktilta ostarilta löytyy espanjalaisten ja muiden kansainvälisten vaateketjujen lisäksi mm. kahviloita, kosmetiikkaa, sisustus. -ja urheiluvälinekaupat sekä jo tutuksi tullut supermarket. Korttelin pohjoispuolella puolestaan on Ed’s -niminen amerikkalaishenkinen hampurilaisravintola, jossa nautimme illalliseksi erittäin reilunkokoiset hampurilaiset, ranskalaiset ja oluet. Vatsa täynnä on hyvä mennä nukkumaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *