Viimeiselle lomapäivälle emme kaipaa kaupoissa notkumista kummempaa ohjelmaa. Aamupalan jälkeen ajamme kymmenisen kilometriä Funchalin keskustasta koilliseen sijaitsevaan MadeiraShopping -ostoskeskukseen, joka on auki myös sunnuntaina. Ostari on suurempi kuin lähiostarimme Forum Madeira, mutta sisältää lähes kaikki samat kaupat. Mitään ostettavaa emme löydä.

Kauppakeskuksen kahvilan aurinkoisella terassilla katselemme jo hieman haikeina Funchaliin avautuvia maisemia. Ostarin ylimmän kerroksen ravintolamaailmassa puolestaan on kansainvälisten pikaruokaketjujen lisäksi myös paikallista ruokaa tarjoavia kuppiloita, joiden annokset eivät juuri houkuttele. Valitsemme lounaspaikaksi terveellisen vaihtoehdon, eli wrappeja, toasteja, salaatteja ja ennenkaikkea huokeita tuorepuristettuja hedelmä- ja vihannesmehuja tarjoavan ruokapisteen. Kanawrap ja kasvistoast eivät ole mitenkään erikoisia, sen sijaan valtavat mehut vievät kielen mennessään. 

Jos olisimme tällä lomalla halunneet ottaa aurinkoa Baia Azul -hotellimme uima-altaalla, se olisi edellyttänyt meiltä heräämistä hyvin aikaisin aamulla, jotta olisimme ehtineet varata aurinkotuolit allaspyyhkeillä jo ennen aamiaista. Useimpina aamuina -kun satuimme altaalle vilkaisemaan- kaikki tuolit olivat varattuina jo ennen aamuyhdeksää. Tämä lienee kansainvälinen ja käsittämättömän typerä käytäntö, varsinkin kun käsittääksemme Baia Azulissa tuolien varaaminen on kiellettyä. 

Loman viimeisenä päivänä saadaan kuitenkin nauttia hetki auringosta. Kaappaamme juuri vapautuneet aurinkotuolit neljän aikaan iltapäivällä ja ehdimme lekotella altaan äärellä puolisentoista tuntia, ennen kuin aurinko painuu hotellin taa eikä oikeastaan enää lämmitä. Ihomme kiittää jälleen. Siirrymme huoneeseen pakkaamaan ja valmistautumaan illalliselle.

Lidon alue, jolla hotellimme sijaitsee, on siis Atlantin valtameren rannalla, Funchalin keskustasta länteen. Alueen rantabulevardia (Promenade do Lido) pitkin on mukava kävellä ja itse asiassa vähän harmittaa, että reitti tulee testattua vasta loman viimeisenä iltana. Rantareitin varrella on paljon hotelleja ja ravintoloita, mutta myös puistoja ja erilaisia vapaa-ajanviettoalueita. Bongaamme jäätelökioskin, johon päätämme tulla syömään jälkiruoan illallisen jälkeen.

Tämä viimeinen illallinen Madeiralla syödään Mad Market -nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee rannan tuntumassa kulkevalla pääkadulla Estrada Monumentalilla, Centro Comercial Monumental -ostoskeskuksessa. Ostari sinänsä ei ole mitenkään houkuttelevan oloinen, mutta sen toisessa kerroksessa sijaitseva ravintola on viihtyisä, tilava ja moderni. Ravintolatoiminnan ohella Mad Market järjestää kokkauskursseja ja mainittakoon myös, että ravintolan viinivalikoima on kunnioitettavan kokoinen. 

Olemme varanneet pöydän etukäteen, ehkä turhaan, sillä vaikka ravintolassa on kohtalaisesti asiakkaita, vapaita pöytiä riittää. Yhdessä pöydässä isompi seurue lopettelee illallistaan, toisessa kaksi herrasmiestä rupattelee sivistyneesti viinipullon ääressä. Ystävällinen nuori nainen ohjaa meidät pöytään, tuo ruokalistan ja kertoo heti kättelyssä, että herkkusienet ovat loppuneet, joten niitä sisältäviä annoksia ei kannata edes miettiä. 

Tilaamme paikallisia juustoja ja makkaroita sisältävän laudan ja kun yritämme pyytää sitä suurimmassa mahdollisessa koossa, tarjoilijatar torppaa tilauksen kohteliaasti ja toteaa, että pääruokien ohessa pienempikin koko riittää. Uskomme tämän ja pyydämme tarjoilijaa samalla valitsemaan meille lasilliset hyvää portugalilaista punaviiniä. Pääruoaksi tilaamme moqueca-padan tofulla (ilman herkkusientä) ja mustekalaa “Lagareiro”:n. 

Jossain välissä tarjoilija häipyy keittiön uumeniin; ilmeisesti jokainen henkilökuntaan kuuluva osallistuu myös ruoanvalmistukseen. Samalla tuntuu unohtuneen juomatilauksemme, sillä kuluu pitkä tovi, ennen kuin uusi tarjoilija tuo lasit ja viiniä pöytään. Onneksi punaviini on oikein maukasta. Niin ovat myös pääruokamme, etenkin kookas mustekala-annos uunissa haudutettuine perunoineen ja kokonaisine jättivalkosipuleineen. Saamme vatsamme täyteen ja toteamme, että vaikka meitä etukäteen varoiteltiin saaren kurjasta ruoasta, olemme viikon aikana syöneet selvästi enemmän maukkaita kuin mauttomia annoksia. 

Kävelemme takaisin Lidon rantapromenadille ja ostamme jälkiruoaksi itse itsellemme luvatut isot jäätelötötteröt, mangoa ja sitruunasorbettia (1,5€ kipale). Kävelemme jäätelöitä lipoen hissukseen takaisin hotellillemme pakkaamaan loput kamat laukkuihin ja nukkumaan.

Seuraavana aamuna, pian aamiaisen jälkeen pakkaamme auton, teemme checkoutin ja ajamme Cristiano Ronaldon lentokentälle, jossa auton palauttaminen Hertzille sujuu nopeasti. Olemme kentällä hyvissä ajoin, itse asiassa ihan liian aikaisin. Vaikka matkanjärjestäjän ohjeissa kehotetaan saapumaan kentälle viimeistään 2,5-2 tuntia ennen lentoa, ehdimme jonottaa tunnin, ennen kuin check-in -tiskit vihdoin aukeavat. 

Funchalin lentokentän myymälävalikoima ei ole suuren suuri eikä kenttä muutenkaan tee ihmeempää vaikutusta, mutta suuri näköalaterassi ja halpis-muovikauppa Ale Hop ovat kuitenkin positiivinen ylläri.

Jettime-yhtiö on lähettänyt jo viikkoja ennen matkaa kotiin parikin esitettä, joissa mainostetaan meno- tai paluumatkalle etukäteen tilattavia tax free -tuotteita. Näistä osa on oikeasti huokeita ja kiinnostavia, niinpä meitäkin odottaa istuimillamme kolme zinfandel-pulloa ja muutama lonkerotölkki (lonkeroa näyttää tilanneen aika moni muukin koneen matkustajista). Mistä päästäänkin Jettimen matkatavaroiden painorajoituksiin ja niiden perusteisiin. 

Moni koneen matkustajista on siis tilannut tax free -tuotteita paluumatkalle. Nämä tuotteet on luonnollisesti pakattu jo Suomessa, lennätetty Suomesta Madeiralle josta ne taas puolestaan lentävät ostoksia tehneiden asiakkaiden mukana takaisin Suomeen. Emme tilausta tehdessämme huomanneet tilauskohtaisia paino- tai kappalerajoituksia, joten periaatteessa yhden matkustajan ostokset saattavat helposti painaa viisikin kiloa. Sen saman viisi kiloa, jonka verran matkatavaroiden painorajoituksia pienentämällä Jettime ilmoittaa vähentävänsä lennon kokonaispainoa, ja näin ollen myös hiilidioksidipäästöjä. Emme oikein ymmärrä tätä logiikkaa, mutta mainittakoon vielä, että Tjäreborgilta hankitut matkamme ovat ilmastokompensoituja.  

Ja lopuksi: hotellimme Madeiralla, Baia Azul, on ihan siisti, avara ja mukava, huoneemme myös. Merinäköalat olivat hienot, siitä ei pääse mihinkään. Hotellin aamiainen saa arvosanan kohtalainen, sillä kamalasta kahvista ja tarjonnan yllätyksettömyydestä huolimatta siinä oli paljon hyvääkin. Melko vähäisten kontaktien perusteella henkilökunta vaikutti ammattitaitoiselta, muttei mitenkään ylitsevuotavan ystävälliseltä. Miinukset maksullisesta parkkihallista.

Saarella käyneiden ystäviemme, matkaoppaiden ja netistä löytämiemme matkakirjoitusten mukaan Madeiralla a) ei saa hyvää ruokaa b) ei kannata vuokrata autoa tiestön hankaluuden ja kalliin bensan vuoksi ja c) ei pääse uimaan meressä koska ei ole rantoja. Höpöhöpö.

Ruoka on hyvää, jos välttää turistiravintoloita, tai jos sellaiseen joutuu, kannattaa ehkä välttää niitä perinteisiä paikallisruokia, joita kaikkien oletetaan tilaavan (tosin emme väitä, että ne ovat joka paikassa mauttomia). Kannattaa myös lukea ravintola-arvioita TripAdvisorista, jonka avulla mekin löysimme mm. Olive’s – ja 1811 -ravintolat, joista varsinkin jälkimmäisessä illastaminen oli todella mukava kokemus. Paikallisia valkoviinejä emme voi suositella, punaviinejä kyllä. 

Ilman vuokra-autoa lomamme olisi ollut huomattavasti tylsempi ja moni upea paikka olisi jäänyt näkemättä – tai ainakin niiden näkeminen olisi ollut huomattavasti vaivalloisempaa ja kalliimpaa kuin ilman omaa kulkuvälinettä. Emme saaneet viikon aikana kulumaan kuin ¾ tankillista bensaa -joka oli ihan saman hintaista kuin Suomessa. Muutamia kapeita vuoristoteitä ja hieman haasteellisia risteyksiä lukuunottamatta ajaminen oli helpon ja turvallisen oloista. Mereenkin pääsee, kuten blogissamme on jo todettu. Machicon hiekkarannan lisäksi saari on täynnä kivirantoja, joista voi halutessaan pulahtaa Atlantiin. Lisäksi esimerkiksi Lidossa on iso kylpyläalue, jossa voi viettää vaikka koko päivän pientä pääsymaksua vastaan. 

Parasta Madeirassa: levadareitit ja saaren luonto. Vihreys, vuoristo ja meri. Pico Do Arieiron näkymät tuntuvat edelleen kaukaiselta unelta, ja sinne on päästävä uudestaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *