Alunperin olimme varanneet viikonloppumatkan Osloon maaliskuun loppupuolelle. Koronakriisiin alettua saimme siirrettyä sekä lennot (Finnair) että hotellin (Folketeateret) suht kätevästi heinäkuulle – joskin Nordic Choice Hotels -ketju otti yhden palkintopisteillä varatun yön siirtämisestä n. 40 €. Kiitti! Yhdessä tästä selvitään! Kesäkuussa koronatilanne olikin yllättäen sekä Suomessa että Norjassa niin hyvä, että aika lailla randomisti heinäkuuksi siirretty reissu näyttikin toteutuvan! Folketeateret-hotelli tosin oli syystä tai toisesta suljettuna, mutta korvaavaksi hotelliksi tarjottu Norjan suurin hotelli, Clarion Hotel The Hub, kelpasi kyllä mainiosti, varsinkin kun alkuperäiseen majoitukseen kuulunut illallinen järjestyisi myös siellä. 

Helsingissä on aurinkoista ja lämmintä kun saavumme Helsinki-Vantaan autiolle lentokentälle. Pakko myöntää, että matkustaminen ulkomaille tuntuu yhtä aikaa arveluttavalta ja mahtavalta, sillä onhan tätä odotettu. Turvatarkastus sujuu harvinaisen nopeasti. Kentällä on auki vain pari kioskia ja kahvilaa. Maskeja suositellaan käytettävän, mutta suurin osa kokee pärjäävänsä ilman. Sen sijaan lentokoneessa maski on pakollinen, ja mekin peitämme kasvomme venttiilillä varustetuilla maskeilla hyvissä ajoin ennen koneeseen nousua. 

Itse lento on yllätyksetön, ellei yllätykseksi lasketa sitä, että lähes täydessä koneessa on turha haaveilla turvaväleistä. Onneksi asiantuntijat pitävät tartunnan saamista lentokoneessa miltei mahdottomana. Yllätys ei ole se, että koneessa saa kahvia ja mustikkamehua.

Olemme hankkineet Osloon tutustumista helpottavat mobiilit Oslo Passit jo kotimaassa, mutta vain nainen onnistuu aktivoimaan sen ennen paikallisjunamatkaa (halvempi ja vain vähän hitaampi kuin lentokenttäjuna) lentokentältä keskustaan. Tätä matkaa Oslo Pass ei kata kokonaan, vaan joudumme hankkimaan kahden zonen ekstralipun, jollaisen ostaminen automaatista ei sekään onnistu, koska edellispäivän myrsky on sotkenut tietoliikenneyhteyksiä. Lopulta saamme hankittua lippulaajennukset asiakaspalveluhenkilöltä ja siirrymme juna-asemalle, jossa meidät ottaa vastaan hyytävä tuuli. Onneksi pääsemme pian junaan lämmittelemään.

Puoli tuntia myöhemmin kävelemme jo Oslo S:n eli keskusrautatieaseman halki ja näemme heti ulos tullessamme The Hub -hotellimme, jonka sijainti on siis varsin kätevä. Hotellin aulassa viimeistään huomaa, että Norjassakin korona otetaan tosissaan. Käsidesiä on yhdessä tilassa tarjolla enemmän kuin yhdessäkään vastaavassa tilassa Suomessa, samoin turvaväleistä ja hygienia.asioista muistutetaan joka paikassa. 

Clarion Hotel The Hub

Ystävällinen hotellivirkailija tekee check-inin ja kertoo mm. aamiaisjärjestelyistä, joiden kanssa hotelli on kuulemma “taistellut” viime aikoina – seuraavana aamuna meille selviää mitä hän tällä tarkoittaa. Vietyämme matkatavarat 12:n kerroksen huoneeseemme (näkymät tylsälle sisäpihalle), lähdemme kohti lounaspaikkaa, jonka sijainnin olemme jo hyvissä ajoin selvittäneet. Nordvegan sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä. Nimensä mukaisesti kaikki modernin steriilissä ravintolassa tarjottu ruoka on vegaanista. Me valitsemme lasivitriinin takaa kasviscurryt – kaksi maittavaa annosta ja limu kustantavat reilut 30€. 

Mies ei edelleenkään ole saanut Oslo Passiaan toimimaan, eivätkä sovelluksen lataaminen uudestaan tai passin uudelleen lunastus tuo tilanteeseen muutosta. Kävelemme siis lounaan jälkeen korttelin toiselle puolelle ostamaan Oslon Hard Rock Cafésta ihan fyysisen kortin. Tämäkään sessio ei mene ihan putkeen: ravintolassa kun vaikuttaa olevan henkilökuntapula. Sama tarjoilija hoitaa sekä täpötäyden ravintolasalin tarjoilun että oheistavarakaupan pyörittämisen. Oslo Passin myyminen osoittautuu hänelle ylivoimaiseksi tehtäväksi, joten odottelemme hieman lisää. Koko projektissa menee reilut puoli tuntia, mutta vihdoin miehelläkin on reilut 60€ maksava 48 tunnin passinsa lompakossa. Passilla pääsee ilmaiseksi kutakuinkin kaikkiin Oslon museoihin, sillä voi liikkua vapaasti kaupungin julkisessa liikenteessä ja sillä saa alennuksia useista ravintoloista – myös Hard Rock Cafésta, johon emme tällä reissulla palaa.

Ensimmäinen Oslo-nähtävyytemme on Vigeland-puisto keskustan luoteispuolella. Puistoon pääsee monellakin liikennevälineellä, joista valitsemme metron. Jäämme kyydistä Borgenin pysäkillä, Oslon läntisen hautausmaan kupeeseen. Kävelemme kauniin hautausmaan halki ja muutamassa minuutissa olemme laajan ja kiehtovan patsaspuiston reunalla. 

Vigeland

Kuvanveistäjä Gustav Vigelandin juttu ovat eri-ikäisiä alastomia ihmisiä kuvaavat patsaat, joita puistossa riittää. Puiston “keskuksessa” on ympyrän muotoinen patsastasanne, jonka keskellä sojottaa, no, hieman fallistinen taideteos, joka koostuu päällekkäin olevista alastonfiguureista. Tasanteelta aukeaa upea näkymä suihkulähteelle ja sille johtavalle sillalle, jotka molemmat ovat täynnä Vigelandin taidetta.

Vigeland

Alastomia ihmispatsaita on lisäksemme ihmettelemässä sateisella ja viileällä säällä pieni määrä lämpimästi pukeutuneita turisteja ja paikallisväestöä. Alueella olisi myös Vigeland-museo, mutta sen jätämme tällä kertaa väliin. Valtavasta puistosta ja sen patsaista jää kelistä huolimatta kiva fiilis.

Vigeland

Puistosta hyppäämme bussiin, joka vie meidät Norjan kansallisteatterin pysäkille. Käväisemme Karl Johan -kadulla sijaitsevassa kaksikerroksisessa Paleet-ostoskeskuksessa, joka on keskittynyt norjalaiseen muotiin. Eräässä liikkeessä myydään mm. hauskasta Täydellinen kesä -tv-sarjasta tutun näyttelijätär Pia Tjeltan vaatemallistoa. Vaatteita emme osta, sen sijaan jonotamme hetken Norjan Alkoon eli Vinmonopoletiin ostaaksemme viikonlopuksi hotellihuoneeseen pullon valkkaria. Kauppaan otetaan koronan vuoksi vain parikymmentä asiakasta kerralla, mutta jono vetää nopeasti ja pian ihmettelemme norjalaisille myytävän alkoholin kovia hintoja. Rema 1000 -ruokakaupasta ostamme hotelliin pientä naposteltavaa ja havaitsemme, että myös makeiset ovat täällä kalliita.

Kauppakeskus

Hotellilla vaihdamme päälle treenivaatteet ja suuntaamme kellarikerroksen kuntosali-kylpylä -osastolle. Hetken hapuilun jälkeen tajuamme, että kuntosaleja on itse asiassa kaksi. Toiseen ja omaan tarkoitukseen sopivampaan saliin päästäksemme on käveltävä uima-allasosaston vettä tulvivan lattian halki. Testattuamme molemmat salit vaihdamme uima-asut niin ikään tulvivissa pukuhuoneissa ja käymme istumassa hetken kylpyläosaston höyrysaunassa. Sekä salilla että allaspuolella on vilkasta, hotellin lapsiperheasiakkaat ovat löytäneet allasosaston ja kun hygieniassakin on monessa suhteessa parantamisen varaa, emme viihdy osastolla kauaa.

The Hub -hotellissa tuntuu olevan paljon norjalaisia asiakkaita, eli selvästikin kotimaan matkailua harrastetaan täälläkin. Meille toisesta hotellista siirretyille asiakkaille tarjotaan huonehintaan kuuluva illallinen 13. kerroksen Norda -ravintolassa, hieman muista asiakkaista syrjässä, ennakkoon varattuna aikana. Ystävällinen tarjoilija tiedustelee ruoka-allergiat ja selvittää systeemin: meille kuuluu kumpanakin iltana vakiopääruoka, joka tänä iltana on paistettua turskaa erinäisine lisukkeineen. Tilaamme ruoan kanssa reilut lasilliset maukasta chablis’ta (n. 14€/lasi) ja ihailemme hämärtyvää Osloa ravintolan ikkunoista. Ennen pääruokaa meille tuodaan myös herkullista hapanleipää yrttivoin kanssa. Pääruoka-annos ei ole suuren suuri, mutta hyvältä Norjan kala maistuu. Illallisen jälkeen käväisemme vielä ravintolan ulkoterassilla ottamassa kuvia auringonlaskussa kylpevästä Oslosta ja suuntaamme nukkumaan. 

Oslo

Korona-ajan aamiainen The Hubissa on ensimmäisenä aamuna sekava kokemus. Olemme saaneet valita aamiaisajankohdan (vaihtoehdot olivat 9 tai 9:30) ja kun valittuna kellonaikana astumme hisseistä kakkoskerroksen aamiaishuoneen edustalle, törmäämme pitkähköön jonoon. Hetken jonotettuamme ja annettuamme kupongit tarjoilijalle meidät ohjataan suureen konferenssitilaan, johon on sijoitettu väliaikaisesti pöytiä ja tuoleja. Tilassa on kaksi jonoa, joiden päässä tarjoilijat jakavat asiakkaiden haluamia aamiaisruokia lautasille. Itse ei siis saa koskea mihinkään ennen kuin tarjoilija antaa sinulle tiskin loppupäässä lautasen valitsemaasi ruokaa täynnä. Jonotuksessa ja ruokien valinnassa kestää vajaat puoli tuntia. Aamiaistarvikevalikoima on luonnollisesti aika lailla suppeampi kuin normaaliaikana, mutta onneksi ruokaa saa tarpeeksi ja eri tavoin valmistetut lohet ovat hyvinkin maukkaita. Kahvit, teet ja mehut sentään saa noutaa itse.

Aamiainen

Oslossa on aurinkoinen ja lämmin päivä! Rautatieaseman edestä satamaan lähtevä raitiovaunu kiihdyttää nenämme edestä, joten askellamme reippaasti Raatihuoneen edessä sijaitsevaa venesatamaa kohden. Vartin kävelyn jälkeen astumme Bygdøyn niemelle vievään lauttaan, jossa lippuna toimii Oslo Pass. Kymmenen minuutin meri-ilmasta nauttimisen jälkeen lautta jo saapuu Dronningeniin, jossa jäämme kyydistä.

Oslon satama

Kävelemme pitkin Huk Aveny -katua, jonka varrella raha haisee: valtavia, upeita valkoisia omakotitaloja, joiden pihassa on useimmiten joko sähköauto tai todella kallis citymaasturi. Kadun päässä on kohteemme, eli Oslon viikinkilaivamuseo. Saamme Oslo Passia näyttämällä pääsyliput ja ryhdymme tutustumaan museossa esillä oleviin viikinkilaivoihin, jotka kaikki on löydetty viikinkien hautakummuista. Kaksi laivoista on hyväkuntoisia, vain osittain myöhemmin paikattuja, yhdestä on jäljellä oikeastaan vain pohja. Museon vitriineissä on myös haudoista ja muualta löydettyä viikinkiesineistöä. Yhdessä laivasaleista esitetään myös osittain näytelty, osittain animoitu upea videoteos, joka kertoo hautalaivaan haudatun viikingin tarinan.

Viikinkilaiva museo

Viikinkilaivamuseo on hieno ja sopivan kompakti. Museon kaupassa on myynnissä paljonkin mielenkiintoista tavaraa ja ostamme tuliaisiksi lasten “Viking in training” -paidan. Mainittakoon, että museota ryhdytään myöhemmin tänä vuonna laajentamaan ja vuonna 2025 avataan entistä ehompi, viikinkiaikaa koko Skandinavian laajuisesti käsittelevä museo. 

Seuraava kohteemme on Norsk Folkemuseum, eli Seurasaari-henkinen kulttuurihistoriallinen ulkomuseo, johon on roudattu eri ikäisiä rakennuksia ympäri Norjaa. Museon vetonaula on 1200-luvulta peräisin oleva tervantuoksuinen ja varsin vaikuttava Golin sauvakirkko. Osa museon sisätilojen näyttelyistä on kiinni, mutta ulkoalueella pääsee tutustumaan mm. maatilan eläimiin ja vanhanajan ruoanlaittoon. 

Museot on tämän päivän osalta nähty. Kävelemme ja vähän juoksemmekin hienon omakotitaloalueen halki ehtiäksemme lauttaan. Ennen paluutaan keskustaan lautta käy tekemässä pysähdyksen Bygdøynin eteläpäässä (jossa olisi lisää museoita). 

Aurinkoinen lauantaipäivä saanut oslolaiset liikkeelle: venesataman vieressä sijaitsevan uudehkon Aker Bryggen rantabulevardilla ja ostoskadulla on täyttä. Alue näyttää kivalta ja päätämme palata sinne seuraavana päivänä, sillä nyt on kiire bussiin ja lounaalle.

Odottelemme bussia sataman lähellä olevalla bussipysäkillä. Aikataulun mukainen saapumisaika tulee ja menee, ja odottelu alkaa vähän jo kyllästyttää. Paikallisliikennettä hallinnoivan Ruterin sivuilta selviää, että keskustassa pidetty mielenosoitus on viivästyttänyt joidenkin bussilinjojen liikennöintiä. Lopulta oikea bussi saapuu ja vie meidät Oslon halki Akerselva-joen rannoille rakennettuun Vulkanin kaupunginosaan. 

Olemme saapuneet Oslon hipsterialueelle: erilaisia kulttuuritiloja (kuten keikkapaikka Vulkan Arena), kahviloita, putiikkeja ja eritoten meitä kiinnostava Mathallen Oslo: ruoka- ja kauppahalli, jonka kehutussa Vulkanfisk-kalaravintolassa haluamme nauttia päivän lounaan. Ravintola palvelee tänään vain ulkoterassilla, joka on sinne saapuessamme tupaten täynnä. Koska meillä ei ole pöytävarausta, tarjoilija ohjaa meidät odottamaan terassialueen ulkopuolelle. Vajaan kymmenen minuutin odottelun jälkeen tarjoilija opastaa meidät vapautuneeseen pöytään ja kertoo, että helpoiten & hygieenisimmin sekä tilaus että sen maksaminen hoituu qr-koodin ja sovelluksesta löytyvän menun avulla. Tilauksemme eteneekin mainiosti aina maksamisvaiheeseen asti: meillä ei ole, emmekä ryhdy nyt asentamaan, norjalaista maksusovellusta, joten hoidamme tilauksen nopeasti vanhanaikaisesti tarjoilijan kanssa puhumalla.

Vulkan

Kaksi annosta suorastaan fantastista kalakeittoa, yhdet maukkaat ranskalaiset ja kaksi reilua lasillista portugalilaista alvarinhoa kustantavat yhteensä reilut 60€, mutta lounas on hintansa väärti. Vilkuilemme välillä muihin pöytiin ja annoksiin, joista suurin osa näyttää todella herkullisilta. Vaikka välillä on tuntunut jotenkin “väärältä” matkustaa näinä aikoina ulkomaille, juuri nyt ulkomailla olo tuntuu täysin oikealta.

Syötyämme siirrymme hetkeksi hallin sisätiloihin tutkimaan tarjontaa: monenlaista etnistä ruokaa tarjoavia ravintoloita, kauppoja ja kahviloita. Viihtyisän tuntuinen paikka. Vulkanfisk on näköjään myös kalakauppa. 

Vulkanin vieressä, oikeastaan heti joen toisella rannalla alkaa Grunerløkkan kaupunginosa, josta tulee välittömästi mieleen Tukholman Södermalm. Olaf Ryen puistomainen aukio ympäristöineen ja sen molemmin puolin kohti keskustaa kulkevat kadut ovat täynnä ravintoloita, terasseja ja kiinnostavia putiikkeja. Ihmisiä on liikkeellä paljon ja aurinko lämmittää. Kävelemme hiljakseen kohti keskustaa ja käväisemme matkan varrella muutamassa kaupassa. Matkalla hotellille huomaamme myös suljetun hotelli Folketeateretin – siis sen, missä meidän piti alunperin majoittua – ja näemme todennäköisen syyn sen kiinni pitämiseen: hotellin editse kulkeva Storgata on revitty täysin auki. Muutama kadun varren kauppakin näyttää olevan suljettuina katurempan vuoksi.

Grunerlokka

Ennen illallista käväisemme taas pikaisesti kuntosalilla, jossa on tällä kertaa huomattavasti hiljaisempaa kuin edellisiltana. Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntaamme kerrosta ylemmäs illastamaan. Tarjoilija ja keittiö sekoilevat tovin pääruokiemme kanssa – ensin pöytään tulee molemmille kanaa, eikä kasvisvaihtoehtoa edes tarjota. Kun haluamme vaihtaa toisen pääruoista, tarjoilija ilmoittaakin, että pääruoaksi onkin juuri vaihtunut paistettu turska, toisin sanoen tismalleen sama ruoka kuin edellisenä iltana. Lopulta toinen meistä syö kanaa, toinen turskaa. Ruoka on onneksi hyvää, samoin viini. 

Ilta on vielä nuori ja me haluamme nähdä lisää Osloa. Rannalla oleva uudehko oopperatalo on vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Moderni rakennus on selvästi suosittu vierailu- ja kuvauskohde myös paikallisten parissa, sillä sen edustalla, vierustoilla ja katolla näkyy paljon ihmisiä. Kyllä, talon katolle on mahdollista kävellä sen molemmin puolin sijaitsevia liuskoja pitkin. Katolta on upeat näköalat merelle ja vaikkapa oopperalta itään sijaitsevien Sørengan sekä Bispevikan uusille asuinalueille, joita niitäkin tullaan ihastelemaan kauempaakin.

Oopperatalo

Mekin kierrämme alueen rantaa pitkin. Modernit pienkerrostalot ovat hienoja ja paikoittain alue muistuttaa talojen välissä kiertelevine kanaaleineen Venetsiaa. Aluetta hallitsee jo nyt loppuvuodesta avautuva uusi ja merkittävän kokoinen Munch-museo. Kuningatar Eufemian katu Bispevikan pohjoispuolella tuo meille molemmille mieleen Aasian suurkaupungit: puistomainen keskikäytävä, korkeat modernit kerrostalot ja hienot kivijalkaravintolat ja -kaupat. Alueesta tulee ehdottomasti yksi suosikeistamme lyhyellä Oslon vierailulla!

Viimeisenä aamuna aamupala sujuu jo joutuisammin. Tällä kertaa pääsemme hotellin varsinaiseen aamiaishuoneeseen, jossa jonotus ja ruokien annostelu on edellispäivää nopeampaa. Täälläkin juomat voi hakea itse, kaikki muu hoituu osoita & saa -periaatteella. 

Aamupala

Aamiaisen jälkeen pakkaamme kamat, teemme check-outin ja jätämme matkatavarat hotellin säilöön. Ulkona sataa vimmatusti, mutta ei auta: viimeiset tunnit Oslossa alkavat ja nähtävää on vielä. Hotellin edestä pääsee kätevästi metroasemalle, josta metro vie meidät Tøyenin metroasemalle. Lyhyen kävelyn jälkeen olemme Munch-museossa. Kumpikaan meistä ei ole varsinaisesti taiteen suurkuluttaja, mutta haluamme nähdä Huuto-maalauksen ja samalla oppia Edvard Munchistakin ehkä jotain uutta. 

Munch museo

Museossa on melko hiljaista. Täälläkin on käytössä hotellin aamiaiselta tuttu aikaikkunasysteemi. Saamme Olso Passeja näyttämällä liput ja odottelemme vajaan vartin omaa ikkunaamme, jonka sisällä museoon tulee lisäksemme ehkä kymmenkunta muuta vierailijaa. Näyttely on jaettu kahteen osaan: suuremmassa tilassa on esillä Munchin maalaustaidetta (myös Huuto), pienemmässä nähdään taiteilija ottamia valokuvia. Maalauksista taiteilijan varhaistuotanto miellyttää meitä huomattavasti enemmän kuin viimeisten vuosien räpellykset. Pandemian myötä Huutoa ilmeisesti striimataan myös livenä taiteenystäville, mutta aito asia on aito asia. Valokuvanäyttelyn puolella opimme, että Munch otti itsestään selfieitä jo 1900-luvun alkupuolella. 

Munch museo

Takaisin metroon ja Norjan kansallisteatterin pysäkiltä kävellen Aker Bryggen alueelle, jossa käväisimme edellispäivänä. Sateisella ja tuulisella säällä rantabulevardi on melko tyhjä, mutta meressä lilluu ryhmä melontakurssilaisia. Osa bulevardin ravintoloista näyttää olevan auki, toisin kuin alueen ostoskeskus, yksi Oslon uusimmista. Sunnuntaisin suurin osa Norjan kaupoista on kiinni. No, eipähän tule tuhlattua. Pahinta sadetta on pakko mennä hetkeksi karkuun kahville.

Satama

Kun sade loppuu, kävelemme rantaa pitkin Akershusin linnalle ja sitä ympäröivälle muureille. Ulkoapäin alue muistuttaa Suomenlinnaa, vaikka vanhimmat linnoituksen rakennukset ovat ilmeisesti 1300-luvulta. Itse linnaan ei pääse sisälle, sillä se on remontissa, mutta muureilta on hienot näköalat Aker Bryggeen ja merelle päin. Sade helpottaa ja lounasaika lähestyy. Linnoitukselta kävelee muutamassa minuutissa niemen kärkeen, josta kalahallin takaa löytyy Vippa; teollisuushalliin rakennettu ruokatori, jonka sisältä löytyy ruoka- ja juomakioskeja. 

Koska ollaan Norjassa, niin kalaa on taas saatava. Täälläkin ruoat ja juomat on tilattava ja maksettava netissä. Albatross-kioskin omistaja neuvoo meidät alkuun ja prosessi on oikeasti helppo ja nopea: tilaamme kaksi fish’n’chips -annosta ja toisesta kioskista paikalliset kolajuomat, jotka käymme hakemassa samantien. Juomapisteen tiskillä emme ehdi sanoa mitään, kun (melko eksoottisen makuiset) limut jo lyödään tiskiin. Ruokia odotellessa vilkuilemme ympärillemme; vain muutamassa pöydässä on asiakkaita mutta lisää tulee tasaiseen tahtiin. Ainakin syyrialaista, italialaista, kiinalaista ja meksikolaista ruokaa on tarjolla. Albatrossin norjalaiset fish’n’chipsit ovat pian valmiit, maistuvat hyvältä ja annoskoko on juuri sopiva. 

Lounaan jälkeen on vuorossa matkan jännitysmomentti. Paikallisen Kalasataman pysäkiltä keskustaan päin kulkee nimittäin kokeiluluontoisesti pikkuinen robottibussi. Siinäkin Oslo Pass toimii matkalippuna, tosin naisen passi on jo umpeutunut. Ruterin applikaatiosta saa nopeasti ostettua lipun ja pääsemme kahdeksan matkustajaa vetävään automaattiautoon suojaan uudelleen alkaneelta sateelta. Ennen auton lähtöä mukaan änkeää vielä norjalaispariskunta. 

Jännittävää automatkaa lieventää vähän se, että mukana on yksi henkilökuntaan kuuluva jäsen, joka joutuukin puuttumaan peliin siinä vaiheessa, kun Selma-bussimme on ongelmissa risteyksessä. Vihreillä valoilla Selma osaa ajaa itse eteenpäin, mutta kun se reagoi oikealla punaisiin jäävään henkilöautoon, tuleekin tenkkapoo. Selma ei osaa päättää liikkuako vai pysähtyä. Niinpä “kuski” tarttuu pleikkaohjaimeensa, näpyttää hetken seinässä olevaa kontrollitaulua ja käskee Selman jatkaa matkaa päätepysäkilleen. Kävellen olisimme ehkä olleet perillä samassa ajassa, mutta olihan tämä nyt kokemisen arvoinen matka. 

Ajamme raitiovaunulla hotellille, haemme matkatavarat ja kävelemme samantien rautatieasemalle, josta paikallisjuna vie meidät Gardermoenin lentoasemalle. Täälläkin turvatarkastus sujuu nopeasti. Tax free -kauppa on auki, mutta etenkin karkkihyllyt ammottavat tyhjyyttään – mikä on harmi, sillä olisimme kovasti halunneet ostaa kotiinkin paikallista ja hirmuisen hyvää Stratos-suklaata. Ihan tyhjin käsin meidän ei kuitenkaan tarvitse lähteä kotimatkalle. 

Viikonloppumatkamme Osloon on toki vain pintaraapaisu naapurimaan pääkaupunkiin, jossa olisi hyvin viihtynyt päivän-pari pitempäänkin. Vaikka Oslolla on kallis maine, sieltä löytyy syötävää ja juotavaa ihan kohtuuhinnallakin, mikäli jaksaa nähdä vähän vaivaa. Varsinkin kaupungin etnistä ruokatarjontaa on kehuttu niin paljon, että ensi kerralla se on testattava. Jos kaupungissa aikoo liikkua paljon julkisilla ja käydä paljon museoissa sekä muissa nähtävyyksissä, Oslo Pass on suositeltava ostos. Hankkimamme 48 tunnin kortit maksoivat siis 655 Norjan kruunua eli reilut 60€. Liikennevälineissä ei lippua kysytty kertaakaan.

Clarion Hotel The Hub on Norjan suurin hotelli ja vaikka se on avattu vasta reilu vuosi sitten, ainakin meidän huoneemme vaikutti jo vähän nuhjuiselta ja huonosti siivotulta. Toisen Oslo-päivän aikana huonetta ei siivottu lainkaan, mihin emme muistaneet kysyä syytä. Perjantaina ja lauantai-aamuna hotellissa oli todella paljon norjalaisasiakkaita, lauantai-sunnuntai olivat selvästi hiljaisempia. Hotellin julkiset tilat olivat pääosin tyylikkäitä ja siistejä, allas- ja saunaosastoa lukuunottamatta. Kuntosaleista toinen näytti siltä kuin laitteet olisi asennettu ylimääräiseen kellariin salin viihtyisyydestä sen kummemmin välittämättä. Toinen sen sijaan oli valaistusta ja ilmastointia myöten mukava. Poikkeustilanteessa meille tarjottu hotelli saa arvosanan kohtalainen.

1 Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *