Seuraavana aamuna Subasio -vuoren metsäisillä rinteillä tuoksuu sateen jälkeen huumaavalta, kun lähdemme polkemaan kohti Assisia Il Bastionen lainamaastureilla. Ensin kilometri ylämäkeä, lähinnä pyöriä taluttaen, sitten taas vauhdilla alas rullaillen paikoin haastaviakin alamäkiä pitkin. Vuorella on hyvät mahdollisuudet patikointiin ja maastopyöräilyyn, sen sijaan opasteet ja jopa alueen vaelluskartat ovat vähän niin ja näin.

Assisiin on matkaa kymmenisen kilometriä, mutta välttämättömien juoma- ja lepotaukojen kanssa ja melko epätasaista tietä (polkua) pitkin pyöräillen matkaan kuluu puolitoista tuntia. Reitin loppupuolella on jo opasteitakin ja välillä Assisi siintää oliivitarhojen ja metsikköjen takaa.Perillä jätämme pyörät paikallisen poliisilaitoksen viereen ja aloitamme kaupunkiin tutustumisen. Assisi tuntuu olevan täynnä turisteja. Erityisen paljon näkyy partiolaisia ja -tietysti- fransiskaanimunkkeja. Pyhän Fransiskuksen basilika on yksi katolisen maailman tärkeimmistä paikoista, jossa lepää myös pyhimys itse (lepopaikka löydettiin vasta v. 1818). Kirkko on sisältä upea, täynnä upeita freskoja Fransiskuksen elämästä ja molemmista Testamenteista. Kuvia ei kirkon sisällä saa ottaa ja vartijat kehottavat mikrofonin välityksellä toistuvasti ihmisiä olemaan hiljaa.

Kirkon sisäpihalla on kattava maanjäristyksistä kertovat näyttely, joka painottuu erityisesti vuonna 1997 Umbriassa mittavia tuhoja tapahtuneeseen, mm. osia basilikasta tuhonneeseen ja ihmisuhreja vaatineeseen järistykseen. Näyttely on vaikuttava muistutus luonnon tuhovoimasta ja siitä, että oleskelemme järistysherkällä alueella, jossa järisi viimeksi vuonna 2016.

Käymme hiljentymässä hetken kirkon kryptassa Pyhän Fransiskuksen viimeisen leposijan äärellä ja jatkamme lounaalle. Normaalisti ”menu turistico” -teksti saisi meidät kiertämään ravintolan kaukaa, mutta nyt on kova nälkä ja jos kympillä irtoaa sekä ihan maukas tryffelirisotto että bisse, niin menköön. Tutustumme vielä Assisin keskusaukiolla sijaitsevaan, kirkoksi muutettuun vanhaan roomalaiseen temppeliin, minkä jälkeen noudamme pyörät ja otamme suunnaksi Tili Vini -viinitilan, johon meille on varattu maisteluhetki. Tällä kertaa skippaamme metsäpolut ja etenemme vauhdikkaammin maantien laitaa pitkin, emmekä aja harhaan kuin kerran.

Perillä meitä odottaa pienehkö viinitila ja tilan päärakennuksen terassille katettu pöytä. Paikalla on viininvalmistukseen ja Tilin tuotteisiin tutustumassa pari muutakin pientä seuruetta, mm. amerikkalaisia, joista yksi on jo niin tuiterissa, että onnistuu kaatamaan housuilleen lasillisen viiniä. Me keskitymme kaatamaan viinit suuhumme.

Ja ne viinit: neljää erilaista punaviiniä, grechettoa ja rosé’ta. Annalaura kehuu vuolaasti jokaista viiniä ja kertoo rypäleistä, valmistusmenetelmistä sekä useamman kerran tilan orgaanisuudesta. Viineistä grechetto on ok, mutta vasta vuosikerran 2012 sagrantino-punaviini räjäyttää tajunnan jo viiniä purskutellessa! Viinien ohella meille tarjotaan bruschettaa, oliiviöljyä, salaatteja, leikkeleitä, juustoja. Maistamme myös grechetto- ja sagrantinorypäleistä valmistettua 12 vuotta vanhaa uskomattoman hyvää (ja kallista) balsamicoa.

Totta kai 15€ maksaneen maistelutilaisuuden päätteeksi meille tarjotaan mahdollisuus ostaa tilan tuotteita, mutta koska liikumme pyörillä, reppuihimme ei valitettavasti mahdu tällä kertaa muuta kuin oliiviöljyä (8€/500 ml). Jälkikäteen kyllä hieman kaduttaa, että emme lupauksistamme huolimatta käy ostamassa Tilin sagrantinoa (30€/plo). Lopuksi Annalauran äiti kertoo meille tilan rypäleistä, niiden kasvattamisesta ja hoidosta, sekä vie meidät tutustumaan tuotantotiloihin. Mielenkiintoista ja opettavaa, varsinkin kun kumpikaan meistä ei ole koskaan aiemmin käynyt viinitilalla. Onneksi olemme buukanneet käynnin vielä toisellekin tilalle.

Viinit haihtuvat päästä noin minuutissa, kun poljemme kohti Spelloa paahtavassa myöhäisen iltapäivän auringossa. Tulikin ehkä jo mainittua, että viimeiset pari kilometriä Il Bastioneen on pelkkää ylämäkeä, jota pitkin talutamme pyöriämme hikisinä ja huohottaen. Tili Vinistä olisi päässyt perille myös luultavasti huomattavasti viileämpää metsäreittiä pitkin. Heikottaa. Harvoin on mikään liikuntasuoritus tuntunut näin rankalta – harvoin on myös jacuzzissa istuskelu tuntunut yhtä nautinnolliselta tai karahvillinen viileää valkoviiniä maistunut yhtä hyvältä. Seuraavana yönä nukuttaa ja hyvin.

 

Seuraavaksi:

Lepopäivä, sort of

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *