Kahviloita, kylpylöitä ja gulassia Budapestissa
Meillä on ollut tapana aloittaa kesä muutaman päivän kaupunkilomalla tai viikon rantalomalla. Tänä vuonna kohdelistan kärjestä löytyivät meille oudot Budapest ja Praha, joista lopulta valitsimme ensin mainitun, lähinnä tuttavien suositusten ja muutamien netistä löytyvien vertailujen perusteella. Lennot löytyivät kohtuuhintaan Finnairilta ja hotelliksi valitsimme pienehkön neljän tähden Bo33 Family & Suites:in, joka ei ole ihan Budapestin ytimessä, mutta kuitenkin hyvien yhteyksien päässä 7. kaupunginosassa. Hotellilla oli myynnissä houkutteleva paketti, johon kuului tervetuliaisdrinkkien lisäksi kolmen päivän julkisen liikenteen matkaliput molemmille.
Houkutteleva on myös Finskin tarjous korottaa matkustusluokkaa kohtuullista pistemäärää vastaan. Eihän sitä voi muuta tehdä kuin hyväksyä tarjous, vaikka se tarkoittaakin kaiken hyvän lisäksi lennon odottelua täpötäydessä loungessa melko mauttomia ruokia maistellen, kaljaa kittaavien aasialaisturistien ja huutavien lasten keskellä. Itse lennolla ateria on kyllä ihan maukas ja palvelu ystävällistä.
Budapestin Ferenc Lisztin lentokenttä on mukavan kompaktin kokoinen ja löydämme helposti sekä matkatavarahihnoille että etukäteen tilatun lentokenttäkuljetuksen vastaanottotiskille. Vaikka lentokenttä onkin melko lähellä keskustaa, sen sijainti on sikäli hankala, että vaikka kaupungin keskustaan ja takaisin pääsisi julkisillakin, tämä ei onnistu mitenkään ilman kahta vaihtoa. Siksi hotellimmekin suosittelema Minibud-kyyti tuntuu järkevältä ja taksia huokeammalta ratkaisulta, varsinkin jos kannettavaa on enemmän kuin käsimatkatavarat. Voucheria vastaan saat Minibud-kioskista matkalipun; tämän jälkeen odottelet, että lipussa näkyvä bussin numero ilmaantuu kioskin näyttötaululle, ja kun näin tapahtuu, marssit ulos bussille ja näytät lipun kuskille. Minibussi tungetaan täyteen eri hotelleissa asuvia turisteja, jotka viedään puolessa tunnissa kentältä hotellin ovelle. Tässä tapauksessa kyydit pystyy maksamaan suoraan hotellin respaan ja edestakaiset kyydit kahdelta hengeltä maksavat yhteensä 10 000 Unkarin forinttia, eli reilut 30€.
Bussi jättää meidät ensimmäisenä kyydistä ja olemme perillä hotellilla kahdeksan aikaan illalla. Ulkoapäin hotelli ei vaikuta mitenkään erityisen hienolta tai edes viihtyisältä, mutta ensimmäinen vaikutelma sisätiloista on jo ihan toista. Nakkaamme matkalaukun huoneeseen, ihastelemme hetken sisäpihan yllä olevaa parvekettamme ja lähdemme sitten -respan antaman lyhyen perehdytyksen jälkeen- kävelemään kohti keskustaa ja Tonavan rantaa. Matkaan kuluisi hotellivirkailijan mukaan vain “parikymmentä minuuttia”. Onnistumme kuitenkin parin korttelin päästä kääntymään lännen sijasta pohjoiseen, joten matkaan kuluu melkein tunti. No, otamme samalla kaupunkiin tuntumaa, ja lopulta Tonavan sekä joen vastarannalla sijaitsevan Budan linnoituksen näkeminen iltavalaistuksessa vaimentaa lopunkin eksymisestä aiheutuneen harmituksen.
Budapestissä on maanantai-iltanakin liikkeellä yllättävän paljon väkeä. Deák Ferenc -metroaseman lähistöllä olevassa puistossa on kauniisti valaistu maailmanpyörä ja suuri terassialue. Leveän Rákóczi-kadun varrella on ravintolaa ja kahvilaa peräperää ja jalkakäytävän terassit täynnä asiakkaita. Samalta kadulta löydämme myös paikallisen burgerpaikan, Stifler-sporttibaarin kyljessä olevan Deep Burgerin, jossa vedämme illalliseksi maukkaat ja huokeat ateriat. Toinen burgereistä sisältää muuten kauan odotettua unkarilaista maustettua makkaraa. Kaksi hampurilaisateriaa maksaa juomineen vain reilun kympin. Ennen hotellille palaamista käymme vielä tutustumassa paikallisen Spar-marketin juoma-, sipsi- ja karkkivalikoimaan.
Linnavuori ja shoppailua.
Bo33 mainostaa aamiaistaan mm. huonehintaan kuuluvalla shampanjalla, jota olisi tarjolla tervetuliaisdrinkiksikin. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä, että kyseessä on venäläinen kuohuviini eikä mikään oikea shampanja. Jätämme kuoharin aamuisin väliin ja toteamme, että muutoin aamupala on hyvää keskitasoa. Kaikkea sellaista on tarjolla, mitä hotellin aamupalalta voi odottaakin, myös paikallisia leikkeleitä ja juustoja. Aamiainen ei ole mikään valtava elämys ja esimerkiksi ainoa gluteeniton leipävaihtoehto on maissinäkkäriltä näyttävä vaaleankeltainen pahvimainen levyke. Eikä laktoosittomia maitoja tai jugurtteja näy missään. Mutta saamme vatsamme täyteen joka aamu, mikä riittää meille.
On aika korkata Budapestin julkinen liikenne. Lähistöllä sijaitsee kuuluisa New York Café, joka näyttää ikkunoiden läpi katsottuna upealta ja kauniilta. Sisällä on pitkä jono lähinnä aasialaisia kahvilaan pyrkijöitä. Laskeudumme Blaha Lujza -aseman portaita ja ajamme metrolinjaa numero 2 muutaman pysäkin verran jo edelliseltä illalta tutulle Deák Ferenc -asemalle, josta kävelemme kohti Tonavan rantaa ja edelleen Vapaudensiltaa pitkin joen yli kohti Budan linnaa. On kuuma päivä, mutta voimakkaasti virtaavaa Tonavaa pitkin pyyhkii myös virkistävä tuuli. Pysähdymme sillalla hetkeksi paitsi ottamaan valokuvia myös miettimään muutamaa päivää aiemmin joella tapahtunutta, lukuisia kuolonuhreja vaatinutta onnettomuutta, jossa matkustaja-alukset törmäsivät toisiinsa.
Sillan toisessa päässä on funikulaari, jolla pääsisi maksua vastaan ylös Budan linnavuorelle. Funikulaarin ala-aseman ympäristössä pyörii lukuisia univormuihin pukeutuneita nuoria, jotka kauppaavat lippuja linnavuoren huipulle ja sen eri nähtävyyksiille kuljettaviin avonaisiin pikkubusseihin. Ne eivät meitä kiinnosta, eikä juuri funikulaariin jonottaminenkaan, joten päätämme säästää rahaa ja kuntoilla, eli kävelemme ylös, mikä on helteestä huolimatta yllättävän helppo ja nopea ratkaisu. Varttia myöhemmin olemme jo Matiaksen kirkon aukiolla emmekä edes kovin hikisinä.
Kirkko näyttää ulospäin upealta ja haluamme ehdottomasti nähdä sen myös sisältä, joten maksamme kiltisti pääsymaksun vastapäiselle lippukassalle. Kirkko ei ole sisältä ihan yhtä vaikuttava kuin ulkoa, mutta koristeellinen ja kaunis se on. Kierrettyämme permannon kapuamme kiviportaikkoa pitkin kirkon sisäparvelle ottamaan kuvia ja ihailemaan arkkitehtuuria hieman ylempää käsin. Ilmeisesti kirkon torniinkin pääsisi, mutta tämä maksaa ekstraa, joten jätämme mahdollisuuden tällä kertaa käyttämättä.
Kirkkoaukion toisessa reunassa oleva Kalastajalinnake ja sen muuri on suosittu kuvauspaikka. Mekin joudumme odottelemaan hetken vuoroamme päästäksemme valokuvaamaan ja ihailemaan Tonavaa ja sen toisella puolella avautuvaa Pestin puolta. Koko linnavuori on yksi Budapestin suosituimmista turistikohteista, minkä huomaa ihmismäärästä. Matiaksen kirkon ja muiden vanhojen rakennusten viereen rakennettu moderni Hilton muuten pistää pahasti silmään. Hotellin sijainti on tietysti hyvä, mutta ihmettelemme, miten moinen rumilus on saatu rakentaa kauniiden vanhojen rakennusten -ja kirkon- viereen.
Kävelemme linnavuoren etelälaidalle, jossa pysähdymme espressoille ja vilvoittaville sitruunajuomille terassikahvilaan. Kahvilasta avautuu upeat näkymät ympäri Budaa. Juomisten jälkeen jatkamme eteläreunaa kohti kuninkaanlinnaa ja käymme ihailemassa muita linna-alueen komeita ja vanhoja rakennuksia.
Kuninkaanlinnalta pääsee kätevästi alas Tonavan rantaan pitkiä portaita pitkin. Alas päästyämme hyppäämme rantaa pitkin kulkevaan raitiovaunuun, josta vaihdamme kuulun Gellert-hotellin edustalla toiseen, takaisin Pestin puolelle ajavaan raitiovaunuun. Ratikoita tuntuu kulkevan melko usein ja yleisimmille risteysasemille pääsee useilla eri vaunuilla. Vaihdamme vielä metroon ja ajamme Nyugati-rautatieaseman kupeessa olevalle WestEnd City Center -ostarille. On aika tutustua kaupungin ostosmahdollisuuksiin!
Ensin kuitenkin lounasta. Westendin alakerrassa on ruokatori, jossa on tarjolla ketjuravintoloiden lisäksi useita eri ruokakulttuureja edustavia ruokapisteitä. Päädymme turkkilaiseen vaihtoehtoon eli gyros-lautasiin, jotka eivät edusta genrensä kärkeä, mutta vievät nälän. Itse ostoskeskus osoittautuu melkoiseksi pettymykseksi, sillä siellä pitävät majaa tismalleen samat ketjuliikkeet, joita näkee ostareilla kaikkialla maailmassa. Emme onnistu löytämään esimerkiksi yhtään vaatekauppaa, jossa myytäisiin paikallisten suunnittelijoiden tuotteita. WestEnd City Center on äkkiä katseltu.
Puolet matkaseurueesta lähtee tässä vaiheessa takaisin hotellille lepuuttamaan jalkojaan, toinen puolisko lähtee metrolla kohti etelää, jossa sijaitsevalle Lurdy Haz -ostarille on taannoin avattu kiinalaisen Xiaomin liike. On syytä ottaa selvää, saisiko sieltä uuden Mi9 -puhelinmallin Suomea halvemmalla. Reissu on kuitenkin aivan turha, sillä kaupassa myydään tasan kolmea eri puhelinmallia, joista yksikään ei ole Mi9. Esillä on mallin mopoversio Mi9 SE, mutta sitäkään ei ole vielä varastossa.
Kun koko seurue on taas koossa hotellilla, lähdemme testaamaan Bo33:n ylimmässä kerroksessa sijaitsevaa “kylpyläosastoa”. Kerroksessa on myös “kuntoiluhuone” – eli käytännössä pieni koppero, jossa on juoksumatto ja kaksi kuntokeskusasemaa, joista toinen ei edes toimi. “Kylpyläosasto” tarkoittaa keskikokoista poreallasta, suomalaista ja höyrysaunaa (ei ole käytössä) ja muutamia lepotuoleja sekä sisällä että ulkoterassilla. Tila on siisti ja terassilta on ihan kivat näköalat kaupungin kattojen yli, mutta eipä osastolla kauaa saa aikaa kulumaan, varsinkin kun onnistumme jotenkin mystisesti sammuttamaan porealtaan – tai sitten se sammuu ajastimella juuri silloin kun olemme altaassa.
Käymme hotellihuoneessa peseytymässä ja pukeutumassa, sillä on aika lähteä unkarilaiselle illalliselle. Olemme aiemmin päivällä tutkineet Tripadvisoria ja etsineet hotellin lähistöltä unkarilaista ruokaa tarjoavia paikkoja. Muutaman korttelin päässä sijaitsevaan Regös Vendéglö -nimiseen ravintolaan lähettämäämme sähköpostivaraukseen ei koskaan vastata, mutta hotellin vastaanottovirkailija soittaa ravintolaan ja hoitaa asian, samalla kun nautimme vihdoin hotellin aulassa tervetuliaisdrinkkimme (“shampanjaa”). Mainittakoon, että hotellin aulassa on iltapäivisin ja iltaisin saatavana ilmaiseksi kahvia, sitruunajuomaa sekä aamiaiselta ylijääneitä croissantteja ja pullia.
Löydämme ravintolan helposti. Asiakkaina näyttää olevan turistien lisäksi myös paikallisia, mikä on aina hyvä merkki. Tilaamme juomat (tarjoilija valitsee miehelle ison tuopin ennen kuin tämä ehtii sanoa yhtään mitään) ja tutkimme mittavaa ruokalistaa pitkään ja hartaasti. Gulassit on päätetty alkuruoiksi jo ennen ravintolaan tuloa, mutta pääruoan valinta osoittautuu vaikeaksi. Lopulta tilaamme peuraa kermakastikkeessa perunakrokettien kera sekä grillattua, valkosipulilla kuorrutettua porsasta ranskalaisilla. Gulassi on maukas, peura yllättävän mautonta (joskin kastike on herkullinen) ja porsas lähes täydellistä. Naapuripöytään saapunut amerikkalaispariskunta kysyykin tarjoilijalta, että mitä naapuripöydässä syödään, kun tuoksu on niin herkullinen.
Vatsaan mahtuu vielä jälkiruoatkin, eli iso annos vaniljajäätelöä sekä struudeleita ricotalla ja persikkahillolla täytettynä, mikä on juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaakin. Laskun suuruus -tai siis pienuus- hämmästyttää: kolmen ruokalajin illallinen juomineen ja tippeineen yhteensä reilut kolme kymppiä (mainittakoon, että Unkarissa on kuulemma moukkamaista jättää pöydälle kolikoita laskun maksun jälkeen, sen sijaan juomaraha lisätään reilusti laskuun ennen maksamista).
Kylpylässä.
Aamiaisen jälkeen alamme valmistautua kylpylävisiittiä varten. Budapestissä kävijän kun on ilmeisesti käytävä jossain kaupungin lukuisista kylpylöistä. Me olemme valinneet läheisessä Kaupunginpuistossa sijaitsevan kuuluisan Széchenyin kylpylän, jonne pääsee melkein hotellin vierestä kulkevalla johdinbussilla 10 minuutissa. Mukaan pyyhkeet, uikkarit, sandaalit ja pesuaineet.
Bussipysäkiltä pienen kävelymatkan päässä on kaunis, koristeellinen ja vanha keltasävyinen rakennus. Vastapäätä pääsisäänkäyntiä näyttäisi olevan sekä sirkusta että eläintarhaa. Ne jätämme tällä reissulla väliin. Astumme valtavaan aulatilaan, jonka oikeassa laidassa on helpdesk, josta noudamme etukäteen maksamamme rannekkeet. Sisäänpääsyn lisäksi hintaan sisältyy kylpylän kartta ja ennen kaikkea lukittava pukukoppi. Rannekkeilla pääsemme portista pukuhuone- ja kylpyläalueelle, ja niillä tapahtuu myös pukukopin oven lukitseminen ja avaaminen. Koppi on oikeastaan koppero, eikä uima-asua mahdu vaihtamaan kuin yksi ihminen kerrallaan.
Szechenyi on valtava kompleksi, jonka kyllä pystyy ottamaan haltuun melko nopeasti, vaikka alku vaikuttaakin hankalalta. Kylpylän ulkoalueella on kolmen altaan lisäksi auringonottotuoleja ja ravintoloita. Sisäpuolella puolestaan on erilaisia terapia- ja muita altaita sekä suihkuja ja erilaisia saunoja peräperään. Käytännössä voit siis piipahtaa yhdessä altaassa, käydä välillä suihkussa ja/tai saunassa ja pulahtaa istuskelemaan seuraavaan altaaseen. Tai jättää saunat väliin ja vaihtaa altaasta toiseen.
Kylpylässä on paljon väkeä, muttei onneksi missään vaiheessa niin paljoa, että alkaisi ahdistaa. Sisätiloissa lähes jokaiseen altaaseen ja saunaan mahtuu hyvin, kenties siksi, että aurinkoinen ja lämmin keli pitää suurimman osan asiakkaista ulkoalueella. Testaamme erilaisia altaita, joista osassa on melko erikoinen, joskaan ei kovin voimakas tai epämiellyttävä tuoksu. Altaiden vesi kun tulee kaupungin alta kuumista luonnonlähteistä. Altaiden veden lämpötila vaihtelee – kylmävesialtaiden vesi on lähellä suomalaista järvivettä kesäisin, lämpimpien altaiden vesi on lähes 40-asteista. Saunojakin on siis erilaisia – testaamme höyrysaunan, aromaattisen saunan ja “vulkaanisen” saunan, joista jälkimmäisessä on niin kuuma, ettemme pysty mitenkään olemaan siellä paria minuuttia kauempaa. Kyseisessä saunassa istuu saunahatut päässä pari paikallista saunatonttua, jotka näyttävät siltä kuin olisivat saunoneet putkeen kaksi viikkoa. Toisella tukevista herroista on puulasta, jolla hän tasaisin väliajoin kaapii ihoaan ja heittää saaliin suoraan lattialle. Ällöä.
Viihdymme sisätiloissa tunnin verran, sitten vaihdamme ulos ja käymme ostamassa yhdestä kylpylän kioskeista juotavaa. Alueella on siis muutama ravintola, eli kylpylässä voisi halutessaan viettää kokonaisen päivän, ja luultavasti suurin osa kävijöistä viettääkin. Testaamme kolmesta ulkoaltaasta kaksi, sillä kolmannessa on ratoja kuntouimareita varten ja sen käyttö vaatisi uimalakin käytön. Kahdessakin altaassa lilluminen on ihanaa, varsinkin kun molemmissa on myös erilaisia hierovia poreita ja suihkuja. Väkeä alkaa tulla paikalle enemmän ja enemmän, joten reilun kahden tunnin jälkeen suuntaamme pukukoppialueelle suihkuun ja vaihtamaan vaatteet.
Viemme kylpyläkamat hotellille kuivumaan ja lähdemme saman tien seuraavaan turistikohteeseen, eli Budapestin vanhaan ja valtavaan kauppahalliin, jossa on tarkoitus syödä lounas. Hotellilta on kymmenen minuutin kävelymatka János Pál Pápan metroasemalle, josta metrolinja 4 vie meidät Tonavan rantaan, kauppahallin tuntumaan.
Halli on ulkoakin käsin vaikuttava, ja vielä vaikuttavampi se on sisältä. Marssimme suoraan hallin toiseen kerrokseen, jossa pitäisi olla useita unkarilaista perusruokaa tarjoavia ruokapisteitä. Samalla asialla on valtava joukko turisteja ja kestää tovin, ennen kuin löydämme kapean käytävän ihmistungoksesta kivan näköisiä annoksia myyvän kojun. Tilaamme pari paikallista makkara-annosta, jossa pääosaa näyttelee pekoniin kääritty paikallinen makkara. Kuulostaa rasvaiselta ja suolaiselta, ja onkin. Annosten hodariversion sämpylä on valtava, mutta niin kuiva, että se jää syömättä. Toisessa versiossa on sentään ranskalaisia ja salaattia, mutta vaikuttaa siltä, että suurin osa kauppahallin ruokapaikoista myy ruokiaan tietämättömille turisteille ja hinta sekä laatu ovat sen mukaisia.
Ruoan ohella hallin toisessa kerroksessa myydään käsitöitä ja turistikrääsää, katutasossa puolestaan kaikenlaista paprikasta, mausteita, lihaa, makkaraa, makeita herkkuja ja muita unkarilaisia asioita. Kellarikerroksessa myydään mm.kalaa ja pikkelöityjä vihanneksia. Emme tee ostoksia, sillä tiedämme jo, että supermarketeista saa samoja asioita halvemmalla.
Jätämme kauppahallin taaksemme ja siirrymme kahdella eri raitiovaunulla Budan puolelle, jossa sijaitsee paikallisten suosima kauppakeskus Mammut – tai itse asiassa kaksi Mammutia, vanha ja uusi puoli. Aloitamme ostariin tutustumisen paikallisen kirjakaupan Cafe Frei – kahvilasta, jossa kaksi erikoiskahvia ja kaksi palaa järjettömän maukasta kakkua maksaa reilut kuusi euroa. Kahvittelun jälkeen kiertelemme ja katselemme, poikkeamatta oikeastaan mihinkään liikkeeseen.
Vanhan puolen alakerran suuresta Spar-supermarketista ostamme isot pakkaukset savustettua paprikajauhetta, paikallista maustettua makkaraa, suklaata ja pari pulloa viiniä. Reppu täynnä ostoksia hyppäämme täpötäyteen raitiovaunuun, joka vie meidät suoraan Rákóczi-kadulle, vain parin korttelin päähän hotellistamme. New York Cafén edessä on taas jono.
Illalla testaamme toisen unkarilaista ruokaa tarjoavan ravintolan. 10 minuutin kävelymatkan päässä, lähellä Keletin rautatieasemaa on Csülók Csárda -niminen kellariravintola, jossa tuoksuu…no, kellarille. Siinä missä edellisiltainen illallispaikkamme oli oikeasti pittoreski ja kivan näköinen, on tämä suorastaan nuhjuinen. Vanhan hipin oloinen omistaja tulee ottamaan tilauksemme ja kieltäytyy myymästä meille gulassin lisäksi unkarilaista pörköltiä, koska emme kuulemma voi syödä “kahta keittoa”. No ei sitten. Tilaamme kanasaslikin ja täytettyä kalkkunanrintaa, molemmat ranskalaisilla. Gulassi on annoksena edellisiltana nautittua suurempi ja paprikaisempi, pääruoat ovat melko keskinkertaista perusruokaa. Ihmettelemme, kun naapuripöydässä humaltuneet keski-ikäiset amerikkalaisäijät kehuvat gulassia suureen ääneen. “This is good chow, man”. Laskun (noin 30€) kanssa tulee lasillinen palinkaa, mikä huuhtelee pahimman rasvan maun pois suusta.
Kahviloiden ja ravintoloiden kaupunki.
Check-outin jälkeen jätämme matkalaukkumme säilöön Bo33:n laukkuhuoneeseen ja matkustamme bussilla keskustaan. Jäämme pois suuren synagogan liepeillä. Rakennus vaikuttaa hienolta, mutta tällä kertaa meillä ei ole aikaa tutustua siihen, sillä ihan lähellä on unkarilaisen Tisza-urheilukenkämerkin myymälä. Meillä ei ole mitään käsitystä tossujen hintatasosta, tiedämme ne ainoastaan kivan näköisiksi ja arvostetuiksi. Onkin melkoinen yllätys havaita, että niiden normihinnat lähentelevät sataa euroa. Jätämme tossut ostamatta, tuliaisiksi hankimme kuitenkin yhden Tiszan t-paidan.
Kävelemme pitkin Váci-kävelykatua, koska se on kuulemma turistien suosima ostoskatu. Emme osta (täältäkään) mitään, vaan poikkeamme kadulta ja käymme vielä jättämässä Tonavalle hyvästit. Ennen lounasta haluamme nähdä vielä Pyhän Tapanin tuomiokirkon, joka on täynnä turisteja, mutta kun vanhassa kirkossa soi urkumusiikki, siellä haluaisi viipyä pidempään kuin oli aikonutkaan. Otamme muutamia kuvia ja lähdemme kävelemään kohti hotelliamme, tarkoituksena löytää vielä kiva lounaspaikka.
Asia, joka Budapestistä jää parhaiten mieleen on se, että kaupunki on täynnä ravintoloita ja kahviloita. Niitä on todella paljon. Király -kadullakin niitä on vieri vieressä, samoin Királyn ja Dob-kadun välisillä pienemmillä poikkikaduilla. Yhdelle näistä on aseteltu kirppis- ja käsityöläisten myyntipöytiä, joita olisi mukava katsella pidemmänkin aikaa, mutta nyt ei kerkeä. Valitsemme lounaspaikaksi kivannäköisen Soul Food -ravintolan, jossa nautimme hampurilaisen juuressipseillä ja erittäin maukkaan sea food -jambalayan.
Hotellilla ehdimme istahtaa ja nauttia kahvikupposet ennen lentokenttäbussimme saapumista. Minibud saapuu ajallaan, olemme bussin ensimmäiset asiakkaat. Kymmenen minuutin ajelun ja yhden välipysähdyksen jälkeen bussi on täynnä ja suuntaa kohti lentoasemaa. Iltapäiväruuhkassa matka kestää tunnin, josta muutama minuutti tuhlautuu siihen, kun kuski huomaa ettei hänen ajoportin avaava korttinsa toimi, ja tilaa kollegalta apua. Onneksi meillä on check-inin ja turvatarkastuksen jälkeen vielä puolisentoista tuntia aikaa tutustua kentän tarjontaan. Tax free -kaupassa on perusvalikoiman eli kosmetiikan, makeisten ja savukkeiden lisäksi tarjolla oudosti lähinnä unkarilaisia viinejä (väkevämmissä toki tuttuja kansainvälisiä merkkejä). Emme ajatelleet ostaa kentältä enää mitään, mutta yllättäen mukaan lähtee kuitenkin pari pulloa unkarilaista kuohuviiniä. Ja hups, unkarilaisen Dorko-vaatemerkin myymälässä on alennusmyynti! Näiden ostosten jälkeen käsimatkatavaroihin ei juuri sitten muuta enää mahdukaan. Köszönöm!