Kohti Kiinaa

Syksyn ensimmäinen räntäsade vihmoo lentokoneen ikkunan takana, kun kiinnitämme turvavyöt ja otamme rennon asennon istuimillamme. Olemme saaneet odottaa kokonaisen vuoden Aasiaan palaamista; marraskuussa 2018 ihastuimme Hong Kongiin, johon olisimme mieluusti palanneet tälläkin kertaa. Alueen levottomuus mielenosoituksineen kuitenkin huolestutti, toisaalta uusiakin kokemuksia kaipaa aina, eikä niitä Aasiasta tarvitse hakemalla hakea. Kohteeksi valikoitui Manner-Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki Guangzhou, historiallinen Kanton. Kaupunki sijaitsee Etelä-Kiinassa, eli siellä olisi marraskuussa lämmintä, lisäksi se olisi lähellä Shenzenin tai Zhuhain kaupunkeja, tai vaikkapa Hong Kongia ja Macaota, mikäli jommassa kummassa tekisi mieli piipahtaa – siis jos Guangzhoussa ei vaikka olisi tarpeeksi tekemistä kahdeksi viikoksi, kuten jossain matkakohdearvioissa on väitetty. 

Reissun aluksi ihastelemme Helsinki-Vantaan (meille) uutta terminaalialuetta, josta huomaa hyvin aasialaisten lentomatkustajien merkityksen asemalle. Tällä kertaa meillä on myös ensimmäinen tilaisuus testata maailman parhaimpien lentoyhtiöiden joukkoon kuuluva Turkish Airlines, eli lentomme Helsingistä Guangzhouhun kulkisi Istanbulin uudehkon lentokentän kautta. Ainakaan menomatkalla lentoyhtiö ei lunasta odotuksia. Ruoka on kyllä maukasta jo ensimmäisellä lennolla, mutta palvelu ei suinkaan ole sataprosenttisen ystävällistä, vaan useimmiten töksähtelevää, paikoin jopa töykeää. Englannin ääntäminen on osalla henkilökunnasta suorastaan ala-arvoista. Lentokoneiden viihdejärjestelmä on vanhanaikainen eikä kosketusnäyttökään tunnu oikein pelaavan. 

Istanbulissa luemme lähtevien lentojen taululta karuja uutisia. Jatkolentomme on lähes viisi tuntia myöhässä. Etsimme Turkishin palvelupisteen, josta ei oikeastaan heru ymmärrystä eikä selitystä myöhästymiselle, ainoastaan pikaruoka-ateriaan oikeuttavat kupongit. Meille ei kerrota matkustajan oikeuksista, mutta kun tutkimme niitä myöhemmin lentoyhtiön omilta sivuilta, ilmenee, ettei meille ole kerrottu tai annettu lähellekään kaikkea sitä mitä meille matkustajina kuuluisi (kotiinpaluun jälkeen Turkish ennakko-odotusten vastaisesti suostuu maksamaan meille korvauksia myöhästymisestä, mutta palataan siihen myöhemmin).

Edessä on joka tapauksessa lähes kahdeksan tunnin odottelu Istanbulin kentällä. Vuoden ikäinen kenttä itsessään on hieno ja vielä uutuuttaan kiiltävä, täynnä kiinnostavia ja ympäri vuorokauden auki olevia kauppoja ja kahviloita, mutta meitä kiinnostaa nyt shoppailua enemmän paikka, jossa voimme hetkeksi torkahtaa sen ilmaisen pikaruokailun jälkeen. Kentällä on muutama “napping zone”, joissa oleviin lepotuoleihin on mahdollista asettua melkeinpä makuuasentoon. Nukahtaminen sen sijaan on hankalampaa, sillä osa torkkualueen asiakkaista on sitä mieltä, että on ihan ok jutella normaalilla äänenvoimakkuudella vaikka ympärillä jotkut yrittävät nukkua. Lisäksi paikallinen remonttijamppa on päättänyt, että yö on varsin hyvä aika tehdä remonttia ja porata lattiaa. 

Torkahtelemme ja saatamme hetkeksi jopa nukahtaa, mutta puoli viideltä lopulta luovutamme, könyämme ylös, käymme katsomassa infotaululta lentomme lähtöportin ja juomme kamalan makuiset turkkilaiset kahvit. Turkishin palvelutiskiltä kerrotaan myöhästymisen syyksi “lentokoneen vaihtamisen”, eikä edelleenkään irtoa juoma- tai ruokakuponkeja, tai minkäänlaista sympatiaa. Henkilökunta käy kiivasta sananvaihtoa parin muunkin asiakkaan kanssa, ilmeisesti samasta aiheesta. Me emme jaksa enää kiivastua, vaan lähdemme lampsimaan kohti lähtöporttia. Ilmenee, että siivessä, jossa porttimme sijaitsee, olisi ollut paljon rauhallisempaa ja paljon mukavampia makuupaikkoja kuin lentokentän meluisa torkkualue. No, tiedämmepä paikan seuraavalla kerralla. 

Guangzhouhun on menossa samalla lennolla lähinnä kiinalaisia matkustajia, me länkkärit olemme selvässä vähemmistössä. Kiinalaisten jonotus- ym. käytöstavat ovat tuttuja jo entuudestaan, mutta oudoksuttavat pitkän tauon jälkeeni: äänekästä röyhtäilyä, tönimistä ja ohittelua – ikään kuin koneessa ei olisi kaikille istumapaikkaa. Me olemme olleet kaukaa viisaita ja varanneet koneesta jo aikoja sitten paikat riviltä, jossa on vain kaksi istuinta vierekkäin. 

Koneen vihdoin noustua ilmaan, saatuamme aamiaisen ja syötyämme, molemmat nukahtavat oman leffansa ääreen. Muutaman tunnin unien jälkeen loppulento meneekin koneen elokuvatarjontaan tutustuessa ja oikein maukkaan, punaviinin kanssa nautitun päivällisen parissa. Kun vihdoin lähestymme Guangzhouta, koneen ikkunasta näkyy suurkaupungin valtava valomeri, jonka näkeminen piristää kummasti!

Guangzhoun lentokentällä käymme antamassa sormenjälkinäytteet automaatilla, minkä jälkeen meidät ohjataan varsinaiseen maahantulotarkastukseen. Sielläkin meidän sormenjälkemme kiinnostavat, mutta tarkastus sujuu melko nopeasti ja kivuttomasti. Meillä on muuten passeissamme tällä kertaa kahteen maahantuloon oikeuttavat viisumit, siltä varalta siis, että loman aikana käväisisimme myös Guangzhoun lähellä sijaitsevassa Macaossa – joka on erityishallinto-alueena oma maansa Kiinan näkökulmasta katsottuna. 

Matkatavarahihnalla pyörii matkalaukkujen seassa valtavia laatikoita ja paketteja – Guangzhoussa järjestetään kaksi kertaa vuodessa isot messut. Syksyn Canton Fair on alkamaisillaan ja lentokentällä on selvästi messuille omia tuotteitaan myymään meneviä kiinalaisia. 

Saamme laukkumme ja suuntaamme tullin läpi ja kohti lentokentän metroasemaa. Matkalla pysähdymme 7/11 -kioskiin ostamaan juotavaa ja kaupungin julkista liikennettä käyttämään oikeuttavan Yang Cheng Tong -kortin. Kioskin myyjä yrittää kaupitella meille ranteeseen kiinnitettävää special edition -korttia, joka maksaa neljä kertaa enemmän kuin mitä luottokortin kokoisen normikortin pitäisi maksaa, joten tyydymme ostamaan kioskista ainoastaan juotavaa. Päätämme ostaa metromatkaa varten kertamatkapoletit, joilla pääsemme hotelliamme lähinnä sijaitsevalle Tiyu Xilun metroasemalle. 

Metromatka kestää noin 35 minuuttia. Tiyu Xilun asemalta etsimme ensiksi exit-kartan, jolta tavaamme oikean uloskäynnin sijaintia. Löydämme exitin, mutta liukuportaiden yläpäässä tajuamme, ettei meillä ole oikeasti aavistustakaan mihin päin pitäisi lähteä laukkuja vetämään. Karttasovelluksen avulla löydämme kuitenkin oikean suunnan ja lähdemme talsimaan kohti hotelliamme. Kymmenen minuutin kävelyn aikana ehdimme ihastella eteläisen Kiinan lämpöä ja Guangzhoun pilvenpiirtäjiä. 

Hotellimme Vaperse (tästä nimestä ei loppujen lopuksi irtoa huumoria kovinkaan paljoa) löytyy helposti. Vastaanottoaula on aika lailla juuri sitä mitä olemme kuvien perusteella odottaneetkin: kimalteleva ja koristeellinen, marmorissa ei ole säästetty. Check-in sujuu nopeasti, varsinkin kun vastaanotossa puhutaan melko hyvää englantia – miehen mandariini on etenkin pitkän reissaamisen jälkeen enemmän kuin ruosteessa. Sitten hissillä 23. kerrokseen, josta löydämme ison ja siistin huoneemme ja juuri tuolla hetkellä erittäin kiinnostavan parisänkymme. Nopeat iltapesut, vessasta löytyvän älypöntön ihastelu ja sitten sänkyyn. Unta ei tarvitse vuorokauden kestäneen matkustamisen jälkeen kauaa odottaa. Olemme Kiinassa.