Macao
Kello herättää aikaisin, sillä haluamme olla ajoissa meille vielä oudolla Guangzhoun eteläisellä rautatieasemalla, josta junamme Zhuhaihin eli Kiinan ja Macaon rajakaupunkiin lähtee.
Olemme ostaneet junaliput etukäteen nettimatkatoimistosta ja noutaneet ne edellispäivänä Guangzhoun itäiseltä rautatieasemalta (liput voi siis noutaa miltä asemalta tahansa). Lippuja noutaessa pitää olla mukana varausnumero ja passi. Palvelumaksuineen meno-paluu (meno kakkos- ja paluu ykkösluokassa) maksaa kahdelta henkilöltä noin 60€.
Pikaisen aamiaisen jälkeen kipitämme metroasemalle. Aamuruuhkainen metro on turvoksissa muutaman pysähdyksen ajan, sitten helpottaa. Kolme varttia hotellilta lähdettyämme olemme valtavalla, useista suurista asemahalleista koostuvalla rautatieasemalla. Melko nopeasti onnistumme kuitenkin löytämään asemalta oikean lohkon ja junamme lähtöportin. Lipun-, passien ja turvatarkastuksen jälkeen pääsemme istumaan odotustilaan ennen laiturille ja junaan pääsyä. VIelä yksi lipuntarkastus, sitten rullaportaita ylös laiturialueelle ja suoraan junaan.
Olemme ostaneet liput kakkosluokkaan, josta olemme etukäteen lukeneet sekä hyvää että huonoa. Oma kokemuksemme osoittautuu varsin hyväksi. Mahdumme istuimillemme varsin hyvin eikä vaunun siisteydessäkään ole huomauttamista. Junamatkan aikana katselemme maisemia, jotka vaikuttavat aluksi yksitoikkoisen kaupunkimaisilta. Zhujiang-joen suistoalue on aika lailla täyteen rakennettu tai rakenteilla. Pikkuhiljaa näkymät kuitenkin vihrenevät ja rakennuksia on vähemmän ja vähemmän. Radan varrella näkyy paljon erilaisia viljelmiä ja kalankasvatusaltaita. Ennen pääteasema Zhuhain kaupunkialuetta junarata näyttää hetken kulkevan suorastaan viidakkomaisissa maisemissa – kunnes ulkona alkaa näyttää Floridalta!
Junan pääteasema rannikkokaupunki Zhuhai näyttää mukavalta sekin, mutta siihen emme tällä kertaa jää tutustumaan, Gongbein rajanylitysasemaa lukuun ottamatta. Homma näyttää toimivan niin, että valtava määrä kiinalaisia ja muutama länsimaalainen rientää joukolla Kiinan puolen maastapoistumisjonoihin. Puolen tunnin jonotuksen jälkeen tiskin toiselle puolelle annetaan passi ja maastapoistumislomake. Leimojen lyönnin jälkeen siirrytään Macaon puolen maahantulotarkastukseen, jossa jonotus kestää huomattavasti vähemmän. Luukulla taas passi pöytään ja passin väliin annetaan lappunen, joka oikeuttaisi meidät oleskelemaan Macaossa kolme kuukautta.
Varsinkin mies on edellisyönä valvonut ja pohtinut eri arrival- ja departure-korttien kombinaatioita ja nähnyt painajaisia ilkeistä rajavartioista – turhaan. Kaikki sujuu lopulta sutjakasti ja olemme Macaon puolella vajaan tunnin päästä siitä kun junamme saapui Zhuhain asemalle.
Raja-aseman ulkopuolella on valtava parkkialue, josta löytyvät mm. Macaon eteläisellä saarella eli Cotailla majaansa pitävien pelikasinoiden ilmaisbussit. Kasinot ovat tärkein ja todennäköisin syy turisteille tulla Macaoon, joten mekin aloitamme päiväreissumme hyppäämällä The Venetian -kasinon bussiin, joka kuljettaa meidät ja puoli bussillista muita, lähinnä aasialaisia turisteja, perille kasinosaarelle.
Ennakkoon olemme kuvitelleet Macaon muistuttavan esikuvaansa Las Vegasia, mutta pompööseja kasinorakennelmia ei lopulta ole niin useita että niiden muodostama kaupunkikuva olisi yhtä ikoninen ja tunnistettava kuin Vegasissa. Toki Macaon kasinotkin ovat valtavia viihdekokonaisuuksia. Suurin osa tuntuu kuuluvan Sands-ketjuun, ja koska olemme lukeneet, että Sandsin kanta-asiakasohjelmaan liittyminen tuo mukanaan mahtavia etuja, mekin käymme ensitöiksemme Venetianin kasinopuolelle päästyämme liittymässä.
Venetianin kasinoalue on järjettömän iso ja koostuu suuren automaatteja ja pelipöytiä sisältävän salin lisäksi lukuisista pienemmistä huoneista, joissa osassa pelataan oikeasti isoilla rahoilla ja joihin ei ole asiaa ilman asiallista pukeutumista. Rahvaan puolelle pääsee ihan siisteissä shortseissakin, mutta rennossa ranta-asussa ei tännekään pääse. Asiakaskunta koostuu lähinnä aasialaisista, mutta myös länsimaalaisia näkyy paljon, näistä osa selvästi laillamme tutustumassa ihmeelliseen kasinomaailmaan.
Sitten pelaamaan! Koska olemme noviiseja kasinokäyttäytymisessä, menee tovi ennen kuin tajuamme, että automaateilla pelaamiseen tarvitaan Hong Kongin dollareita. Vaihtopisteessä pääsemme vihdoin eroon osasta euroja (joita emme siis saaneet Guangzhoussa vaihdettua yuaneiksi) ja saamme peliautomaatteihin sopivia seteleitä.
Mies ryhtyy toimeen ja jo ensimmäinen automaatti yllättää avokätisyydellään. Muutamaa konepeliä myöhemmin olemme sen verran voitolla, että koko Macaon matka on kuitattu. Hämmentävää! Vaikka nälkä kasvaa syödessä ja kasinolla viihtyminen suunniteltua pidempään alkaa houkutella, taltutamme pelihimon, pidämme päämme kylmänä ja käymme lunastamassa peliautomaateista saamamme voittokuitit automaatista asiallisen ystävällisen kiinalaisvirkailijan avustuksella.
Mainittakoon, että valokuvaus Venetianin pelipuolella on ehdottomasti kielletty, joten emme valitettavasti voi todentaa kasinolla käyntiämme kuvallisesti. Hämmentyneinä voitoistamme ja kansainvälisestä kasinotunnelmasta juhlimme ostamalla latet. Sitten on aika lähteä eteenpäin. Cotain puolella tärkein nähtävyys kasinoiden ohella on Taipa, vanha ja kuvien perusteella varsin viehättävä kaupunginosa, johon meillä ei valitettavasti ole tällä reissulla aikaa tutustua. Ilmaisbussi vie meidät takaisin raja-aseman bussiterminaalille, josta jatkamme jalkaisin kohti Macaon keskustaa.
Macao muistuttaa hyvin paljon Hong Kongia: korkeita vieriviereen rakennettuja asuin- ja toimistorakennuksia, kapeita ja vilkkaita kauppakatuja. Osumme kuin sattumalta vanhaan ja kauniiseen Lin Fungin temppeliin, jonka pihalla koululaiset näyttävät pitävän liikuntatuntia.
Tässä vaiheessa kaupungissa suunnistaminen meneekin mielenkiintoiseksi. Vaikka olemme itsehallintoalueella, jossa sosiaalinen media ja google periaatteessa pelittävät, puhelimen karttasovellus ei tajua lainkaan missä olemme. Meiltä menee hukkaan kokonainen tunti harhailuun, eikä edes paikallisilta kysyminen tunnu auttavan; nämä kun eivät osaa kunnolla sijoittaa itseään kartalla.
Me onnistumme lopulta löytämään itsemme karttasovelluksesta ja huomaamme olevamme kilometritolkulla sivussa siitä missä kuvittelimme olevamme. Lähdemme tarpomaan pitkin Macaon katuja. Harmittaa niin paljon, ettei oikein huvita keskittyä aistimaan tunnelmaa. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen olemme yhdellä kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, 1600-luvulla rakennetun Pyhän Paavalin kirkon raunioilla. Kirkon pystyssä oleva päätyseinä ja sen alla olevat leveät rappuset ovat suosittu vierailu- ja kuvauskohde. Väkeä on todella paljon. Rappusten alapäässä avautuu Macaon vanha kaupunki kapeine kujineen ja turistikauppoineen.
Mekin otamme muutaman kuvan, mutta ihmispaljous ei innosta tutustumaan vanhaan kaupunkiin sen enempää. Istahdamme hetkeksi Senadon aukiolle, josta jatkamme etsimään ruokapaikkaa. Ensin tulee kuitenkin vastaan valtava tavaratalo, jossa on selkeästi menossa Hullut Päivät -tyyppinen kampanja. Yaohanin ylimmässä kerroksessa oleva ravintolamaailma on sekin täynnä, lisäksi tilaussysteemi on meille melko lailla mysteeri. Niinpä poistumme tavaratalosta ja etsimme ravintolan Lam Nam -järven rantakadulta.
Jinyu Mantan on viihtyisä kulmaravintola, joka tarjoilee kohtuuhintaan sekä kiinalaisia, aasialaisia että portugalilaisvaikutteisia annoksia. Tilaamme mm. portugalilaisen sea food -risoton, sekä jälkiruoiksi mangosose-kermatäytteiset ohukaiset ja kookoskuorrutteiset, niinikään mangotäytteiset tahmariisirullat. Pääruoat eivät maistu oikein miltään, jälkiruoista mangon ja suklaakastikkeen muodostama makuharmonia vie kielen mennessään!
Ruokailun jälkeen ihastelemme hetken hämärtyvää iltaa Lam Nam -järven rannalla. Macao Tower siintää taustalla, kaupungin valot syttyvät. Meidän on syytä alkaa siirtyä kohti rajanylitysasemaa, sitä ennen toki ehdimme ostaa katukioskista evääksi kunnon portugalilaiset paahtovanukkaat.
Upeasti valaistun Lisboa-kasinon edessä on pitkä jono Gongbein raja-asemalle kulkevaan ilmaisbussiin. Käy ilmi, että bussiin vaaditaan kasinon sisältä noudettava kuponki, joten päätämme törsätä voittorahojamme ja valita taksin. Taksitolpalla ei juuri ole jonoa, ja olemme pian raja-asemalla.
Jos tulo Kiinasta Macaoon sujui rajalla ongelmitta, paluu Kiinaan ei ole ihan niin helppo nakki. Löydämme heti oikean, eli ei-kiinalaisten turistien jonon kymmenien maahantulojonojen joukosta, koska jonot on pääasiassa merkitty hyvin. Meillä on toki kahteen maahantuloon oikeuttavat viisumit, mutta kun mies pääsee puolen tunnin jonottamisen jälkeen passintarkastukseen, hänet ohjataan yhtäkkiä maahantulotiskien keskellä sijaitsevaan odotustilaan, jossa muutama muukin Kiinaan pyrkivä odottelee. Eivätkö viisumimme olekaan kunnossa?
Naisella ei ole mitään ongelmaa passintarkastuksessa, mutta mies joutuu odottelemaan vartin verran, ennen kuin univormuun pukeutunut virkamies viittoilee miehen luokseen, ohjaa tämän takaisin passintarkastuspisteelle passin leimaukseen ja homma on sillä selvä. Missään vaiheessa ei käy ilmi, eikä kukaan selitä, miksi mies otettiin sivuun. Shanghain lentokentällä on muutamaa vuotta aiemmin käynyt samoin, joten todennäköisin syy on uudehko passin. Ihan jokaisella lentokentällä tai rajalla kiinalaisviranomaiset tuskin joutuvat usein tekemisiin suomalaispassien kanssa, saati sitten Suomi 100 -mallia olevien.
Helpotus on suuri ja junan lähtöönkin on vielä puolisen tuntia. Vaihdamme raja-aseman Kiinan puolella voittamamme Hong Kongin dollarit yuaneiksi ja käymme aseman alapuolella olevassa laajassa Port Plaza -ostoskeskuksessa ostamassa matkaeväät, eli tuoreita hedelmiä. Valitsemme itse muovirasiaan haluamamme hedelmiä (mm. papaijaa, lohikäärmehedelmää, kiiviä ja mandariineja), jotka myyjä sitten paloittelee valmiiksi ja tökkää haarukat mukaan. Iso rasia hedelmiä maksaa vajaan vitosen.
Zhuhain -Guangzhouta huomattavasti pienemmällä- rautatieasemalla meitä odottavat tutut rutiinit: passin- ja lippujen tarkastukset sekä odottelu ala-aulassa ennen laiturialueelle ja junaan pääsyä. Paluumatkalle olemme ostaneet ykkösluokan liput. Erona kakkosluokkaan on suuremmat istuimet ja huomattavasti rauhallisempi vaunu, mutta ero ei ole merkittävä.
Reilun tunnin mittaisen junamatkan aikana ehdimme miettiä päivän kulkua: luimme etukäteen netistä, että Manner-Kiinasta ei lounasaikaan ole menossa Macaoon juuri ketään, eikä toisaalta iltaisin takaisin Kiinaan, joten näihin aikoihin ei olisi odotettavissa jonoja. Molemmat väitteet olivat puutaheinää, sillä molempiin suuntiin väkeä oli juuri näihin aikoihin hirvittävästi. Onneksemme olimme varanneet jonotukseen ja rajamuodollisuuksiin reilusti aikaa.
Macao itsessään oli käymisen arvoinen, mutta viihtyisimmekö siellä useampia päiviä? Tuskin. Ellemme sitten nautiskelisi paria päivää luksuskasinon seinien sisällä. Toki kaupungin nähtävyyksiä jäi meiltä nopealla päiväreissullamme näkemättä, joten on hyvinkin mahdollista, että palaamme Macaoon jonain päivänä, vaikkapa lautalla Hong Kongista käsin.
