Puistoja, temppeleitä ja rokkikeikka
Aamiaisen jälkeen hotellin hissistä poistuva kiinalaisnainen pieraisee äänekkäästi. Kohteliasta häneltä jättää päästötutkinnon suorittaminen hissin ulkopuolelle.
On matkan toistaiseksi kuumin päivä, eli hyvä päivä lähteä tutustumaan yhteen kaupungin suurista puistoalueista. Yuexiun puistoon pääsee -tietenkin- metrolla ja aseman nimi on Yuexiu Park. Puistoon on useampi sisäänkäynti, mutta pääsisäänkäynti sijaitsee satakunta metriä metroaseman uloskäynniltä pohjoiseen. Puisto sisältää viheralueiden lisäksi muistomerkkejä, patsaita, esiintymislavoja, liikuntapaikkoja, lampia… Yksi kaupungin perusnähtävyyksistä eli Dr. Yun Sat-Sen’s Memorial Hall -rakennus on sekin puiston kupeessa, mutta me jätämme sen tällä reissulla väliin.
Jonkin aikaa puistossa käyskenneltyämme törmäämme esiintymislavaan, jossa on juuri päättymässä Kiinan 70-vuotisjuhlallisuuksiin selvästi liittyvä laulu- ja tanssiesitys. Punaista on lavasteessa ja esiintymisasuissa, paljon. Viereisen paviljongin alla eläkeläisten kansanmusiikkiryhmä harjoittelee eikä piittaa läheisen propagandashown aiheuttamasta metelistä. Vaikka on arkipäivä ja hyvin lämmintä, on puistossa runsaasti ihmisiä kävelemässä, istuskelemassa varjoissa, kuumuudesta huolimatta taijin tai muiden liikuntalajien parissa. Hyvin idyllistä ja kiinalaista.
Pysähdymme ensin pienelle vesiputoukselle ja sen perään 1300-luvulta peräisin olevan, noin kilometrin mittaisen kaupunginmuurin varjoon. Vanhat puut ovat kutoneet ilmajuurillaan mahtavan näköisen verkoston muurin pintaan. Muuria melkein vastapäätä, pienellä kukkulalla kohoaa kaupungin tunnus, vuonna 1959 pystytetty Viiden Vuohen patsas. Kyseessä on suosittu kuvauskohde, josta me emme kuitenkaan oikein jaksa innostua. Enemmän kiinnostaa patsasaukion reunamilla olevat katokset, joiden alle pääsee varjoon lepäämään ja huolehtimaan nestetasapainosta.
Kävelemme takaisin metroasemalle ja otamme suunnaksi Ximenkoun metroaseman, jonka läheisyydessä sijaitsee Guangxiaon temppelialue. Metroasemalta lähtevän kadun varrella näyttää jo aivan erilaiselta kuin Tianhen modernilla pilvenpiirtäjäalueella: on vanhempia ja matalampia rakennuksia, kadunvarsi täynnä katuruokakojuja, putiikkeja, työpajoja. Kadun päässä sijaitsee buddhalaistemppeli lukuisine rakennuksineen.
Vaikka joissain matkaoppaissa väitetään, että alueelle olisi pääsymaksu, näyttää pääportin viereinen lippukassa siltä, ettei se ole ollut toiminnassa vuosikausiin. Porttirakennuksen jälkeen avautuu iso sisäpiha, jonka toisella puolella sijaitsee temppelin päärakennus. Sen sisällä puolestaan päivystää kolme suurta ja upeaa kultaista buddhapatsasta, joiden kuvaaminen on luonnollisesti kielletty. Pää- ja sivurakennuksien alttarit ovat kovassa käytössä ja rukoilevia kiinalaisia riittää paikoin jonoksi asti. Temppelin piha-alueella vanha munkki pitää oppituntia kiinnostuneen oloisille nuorille. Meidänkin tekee mieli mennä hetkeksi kuuntelemaan oppeja.
Temppelialueella pitäisi olla myös hyvätasoinen kasvisravintola, mutta ilmeisesti paikka on remontissa. Temppelin läheisyydessä sijaitsevan hotellin ravintola näyttää myös olevan kasvispainotteinen ja ilmeisen hyvä, sillä ohikulkeva kiinalaisnainen kehottaa meitä astumaan sisään. Tutustumme kuitenkin ensin lukuisiin hengellisiä tuotteita myyviin pikkukauppoihin, sillä nainen haluaisi ostaa itselleen buddhapatsaan. Sopivaa ei löydy ja lounastamme lopulta “Love on the Corner”:issa, nimensä mukaisesti kadunkulmassa sijaitsevassa siistissä pikku kuppilassa. Lounaan jälkeen palaamme metrolla hotellille iltapäivälevolle.
Päikkäreiden jälkeen herättelemme itseämme uima-allaspulahduksella. Illallinen on tarkoitus nauttia Tianhen isoja ostoskeskuksia vastapäätä sijaitsevassa kasvisravintolassa, mutta kuinka ollakaan: paikkaa ei löydy. Sen sijaan illastamme tylsästi Tee Mallin ravintolakerroksessa. Munakoiso-sianlihapata ja runsaalla chilillä maustettu höyrytetty kaali eivät ole millään lailla mahtavia makuelämyksiä, mutta kyllä niitä nälkä lähtee.
Ostarin pitäisi mennä kiinni iltakymmeneltä, mutta vielä viittä yli ei läheskään kaikilla kaupoilla tunnu olevan kiire sulkea oviaan, jos ja kun asiakkaita riittää. Kiinassa aukioloajat eivät selvästikään ole niin tarkkaan määrätyt kuin meillä Suomessa. Mies ehtii siis ostaa Xiaomin liikkeestä himoitsemansa olkalaukun, jollaisia näkyy Guangzhoun katukuvassa vähän väliä.
Seuraavalle päivälle emme ole suunnitelleet mitään merkittävää ohjelmaa. Aamiaisen jälkeen päätämme tutustua lähiympäristön shoppailumahdollisuuksiin, joihin lukeutuu mm. maanalainen Festival Walk. Kyseessä on kahdesta pitkästä käytävästä muodostuva ostoshelvetti, jossa on tolkuton määrä pieniä ja halpoja vaate- ja tilpehöörikauppoja, katuruoka sekä paljon ihmisiä, joista lähtee hirveä meteli. Festival Walkin yläpuolella puolestaan sijaitsee nelikerroksinen Uniqlon myymälä, jossa saamme kulutettua tunnin verran ihmettelemällä mm. myynnissä olevien talvivaatteiden määrää. Onhan toppatakki toki tarpeellinen heti kun lämpötila laskee alle 20 lämpöasteen.
Ostoskeskukset eivät kaupungista lopu. Grandview Mallista hieman koilliseen sijaitsee One Link Center, jossa näyttäisi olevan astetta tasokkaampia (kalliimpia) merkkiliikkeitä, ja sitä vastapäätä oleva Tai Koo Huin ostoskeskus se vasta loistokas onkin: Melkein 140 000 neliömetriä pelkkää luksusta: Guccia, Pradaa, Dioria, Dolce & Gabbanaa, Louis Vouittonia, tietysti myös aasialaisia hinnakkaita merkkejä, kuten A Bathing Ape tai I.T. Piipahdamme uteliaisuudesta parissa liikkeessä, mutta emme me eivätkä luottokorttimme tunne oloaan täällä kovin kotoisaksi. Koska vatsamme kurnivat siirrymme Taikoo Huin ulkotasolla sijaitsevan Element Fresh -ketjun ravintolaan myöhäiselle lounaalle.
Illalla olisi mahdollisuus päästä rokkikeikalle: T:Union -nimisellä klubilla esiintyy australialainen instrumentaalista postrockia vääntävä We Lost the Sea. Kyselemme bändiltä messengerin kautta keikan aloitusaikaa ja vastaus (20:30) tulee nopeasti. Olemme mielestämme hyvissä ajoin liikkeellä, ja keikkapaikan pitäisi olla vain parin metropysäkin päässä ja ihan metroaseman vieressä. Perillä tajuamme oman typeryytemme sekä sen faktan, ettei varsinkaan Kiinassa kannata koskaan luottaa ainoastaan Google Mapsiin. T:Unionia ei näy missään.
Kierrämme metroaseman ympäristöä kolmen vartin ajan, turhaan, kunnes nöyrrymme kysymään apua. Juomakioskin ystävälliset myyjättäret onnistuvat löytämään T:Unionin paikallisen karttasovelluksen avulla ja paljastuu että oikea sijainti on kilometrin päässä. Vaikka keikka on alkanut jo aikoja sitten, lähdemme reippaasti kävellen kohti keikkapaikkaa. Löydettyämme perille ja maksettuamme 120 yuanin hintaisen piletin ehdimme nähdä ja kuulla We Lost the Sean Kiinan kiertueen viimeiset viisitoista minuuttia.
T:Union on matalahko suorakaiteen muotoinen siisti pieni klubi. Paikalla on parisen sataa kiinalaista, länkkäreitä ei odotuksistamme huolimatta ole kuin muutama. Yleisö tuntuu olevan aussien musiikista innoissaan, me tyydymme nyökyttelemään hyväksyvästi. Bändin basisti spiikkaa kiinaksi yleisön olevan kaunis ja Kiinan myös. T:Unionin baaritiski ei varsinaisesti ole kaunis, mutta sen juomalistat ovat sekä kiinaksi että englanniksi ja tuoppi Tigeriä irtoaa parilla eurolla. Keikan loputtua kiinalaiset jonottavat kiltisti ensin bändituotteita (eritoten levyjä), sitten nimmareita, joita varten We Lost the Sea asettautuu istumaan pöydän taakse. Me emme jää jonottamaan nimmareita tai ottamaan pönötyskuvia, vaan lähdemme etsimään illallispaikkaa.
Seuraavassa päivityksessä tutustutaan satoja vuosia vanhaan kaupunginosaan ja puistoihin, joita Guangzhoussa riittää.
