Dingding ja Clockenflap
Aamu alkaa hotellimme kuntosaliin tutustumisella. Ainakin näköalat ovat hulppeat; salin isoista ikkunoista avautuu näkymä Victorian lahdelle ja vastapäisen Kowloonin pilvenpiirtäjistöön (liekö tuollaista sanaa olemassakaan, mutta kielemme uudistaminenhan on iloinen asia!). Salin monipuolinen laitteisto on priimakuntoista, mutta etukäteen hotellin sivuilta bongattu kiinnostava VR-vempele jää testaamatta, sillä siihen pitää varata aika ja käyttöopastus etukäteen. Muillakin laitteilla saa kolmessa vartissa hien pintaan. Kuntoilun jälkeen pulahdus uima-altaaseen, sitten huoneeseen suihkuun ja aamiaiselle.
Aamiainen onkin tänä kyseisenä aamuna melkoinen tapaus. Hong Kong on suosittu messukaupunki ja tällä viikolla siellä järjestetään ainakin suuri viinitapahtuma, jonka osallistujia ilmeisesti yöpyy samassa hotellissa. Niinpä aamiaishuone on tupaten täynnä kiinalaisia. Joka ikistä asiaa saa jonottaa ja ruoat loppuvat annosteluastioista pikavauhtia. Kun kello lähenee kymmentä ja aamiainen loppumista, tilanne rauhoittuu onneksi huomaavasti. Selvästikään hotelli ei ole varautunut moiseen ryysikseen.
Iltapäivällä on tarkoitus korkata Clockenflap-festivaali, sitä ennen on muutama tunti aikaa tutustua Hong Kongin saarella sijaitsevaan Wan Chain alueeseen. Hyppäämme King’s Roadilla kaksikerroksiseen raitiovaunuun, jota paikalliset leikkisästi kutsuvat nimellä “Dingding”. Saamme paikat ratikan toisesta kerroksesta, josta näkee hyvin kaupungin vilinää ja hälinää. Raitiovaunu kulkee pitkin isoja katuja – ensin King’s Roadia, sitten Causeway Roadia, Hennessy Roadia ja lopulta Johnston Roadia, jossa hyppäämme pois dingdingin kyydistä. Matka maksetaan tietysti Octopus-kortilla, jota poistuessa vilautetaan kuskin vieressä sijaitsevaan lukulaitteeseen.
Tässä yhteydessä voisi mainita, että Octopus-kortti on tavallaan matkakortin ja pankkikortin yhdistelmä. Se käy siis matkakorttina kaikissa julkisissa kulkuvälineissä ja takseissa, mutta myös maksuvälineenä monissa kaupoissa ja ravintoloissa. Saatavana on erilaisia Octopus-kortteja, jopa puhelimen sim-kortin muodossa, mutta perusversio riittää hienosti turistikäyttöön. Kortin voi ladata vaikka joka paikasta löytyvissä 7-Eleven -kioskeissa tai (käteisellä) metroasemien latausautomaateilla.
Kävelemme ulkoilmatorin ja Wan Chai Marketin, eli paikallisen kauppahallin läpi ja ihmettelemme loputonta määrää myyntikojuja: vihanneksia, hedelmiä, mereneläviä, lihaa, mausteita ja paljon muuta on myynnissä. Kauppahallin toisella puolella jo näkyy alueen nähtävyyksiin kuuluva Blue House. Siniseksi maalattu rakennus on yksi harvoista säilyneistä 1920-luvulla rakennetuista taloista ja edustaa kaupungin perinteistä rakennustyyliä. Sinisen värin ja nimensä se tosin sai vasta 1970-luvulla, eikä suoraan sanoen vaikuta ulospäin kovin ihmeelliseltä. Mainittakoon, että Sinisen Talon lähistöllä on myös muun värisiä ikätovereita – ja vielä vanhempiakin rakennuksia lähistöllä on: Lung On -kadulta löydämme 1860-luvulla rakennetun Pak Tain temppelin, johon pääsee sisälle sen remontista huolimatta. Olemme ainoat turistit värikkäässä, voimakkaasti suitsukkeilta tuoksuvassa rakennuksessa ja saamme rauhassa tutkia upeita, remonttitelineiden keskellä olevia patsaita.
Hong Kongissa näemme viikon aikana enemmän Tesla-autoja kuin missään muualla yhteensä. Wan Chaissa sijaitseekin Teslan myymälä, samoin kuin Rolls Roycen ja McLarenin myymälät. Emme tällä kertaa käy ostoksilla vaan tyydymme ihailemaan autoja ikkunan läpi. Lee Tung -kadulla on vahvat hipsterivibat: paljon trendikkäitä ravintoloita ja kahviloita. Huomaamme kadun ylle ripustetut joulukoristeet, joita päätämme tulla ihailemaan illalla. Sitä ennen ohjelmassa on shoppailua; Wan Chain metroaseman ympärillä sijaitsee paljon erikokoisia ja -tasoisia outlet-myymälöitä, joista emme oikeastaan löydä mitään ostettavaa.
Blogimme valokuvavastaava pudottaa vahingossa kameransa linssisuojuksen viemäriin, mutta onneksemme lähistöllä sijaitsee Wan Chai Computer Center. Rakennuksen kahdessa kerroksessa myydään elektroniikkaa laidasta laitaan ja sopiva suojus löytyy jo ensimmäisestä vastaantulevasta kameraliikkeestä. Innokas myyjä on kauppaamassa meille samantien kaikkea muutakin tarpeellista, mutta varsinkin kun meille on vielä epäselvää ovatko Computer Centerissä myytävät tuotteet aitoja vai eivät, kieltäydymme kohteliaasti ja jatkamme kompleksiin tutustumista. Ostamme myös tripodijalustan, jonka hinta tippuu reilusti, kun suostumme maksamaan sen käteisellä. Sitten onkin aika hypätä ratikkaan ja huristella takaisin hotellille valmistautumaan festari-iltaa varten.
Luultavasti helpoin tapa kuvailla Clockenflap-festivaalia on käyttää määritelmää “Hong Kongin Flow”. Vuodesta 2008 järjestetyn tapahtuman tarkoitus oli alunperin elävöittää ja tuoda esille kaupungin omaa kulttuuria, mutta kasvaessaan siitä on tullut yksi Aasian merkittävimmistä popfestivaaleista, jossa esiintyy vuosittain kymmeniä artisteja ja bändejä; on nimekkäitä ja nousevia kansainvälisiä esiintyjiä, aasialaisia tähtiä ja tietenkin paljon myös paikallisia nimiä. Clockenflap panostaa visuaalisuuteen ja se sijaitsee mitä parhaimmalla paikalla; festivaali järjestetään Hong Kongin saaren Centralissa, lahden rannalla sijaitsevassa Central Harbourfront Event Space -alueella, pilvenpiirtäjien ja Victorian lahden välissä. Clockenflap on myös yksi syy sille, että olemme Hong Kongissa!
Central -metroaseman uloskäynniltä näemme rannassa sijaitsevan maailmanpyörän, jonka vieressä ovat festivaalialueen portit. Turvatarkastus on melko pintapuolinen ja lippujen vaihto rannekkeisiin käy kätevästi, joten pääsemme alueelle yllättävän nopeasti. Marssimme suoraan toisen festarin suuren lavan eteen kuuntelemaan taiwanilaisen Zooey Wonderin keikan lopun. Väkeä on vielä vähänlaisesti, mutta illan pimetessä alue alkaa täyttyä. Clockenflapissa näkee melkeinpä yhtä paljon länsimaalaisia (ekspatriaatteja ja turisteja) kuin paikallisia. Myös viikonlopun aikana bongatut muutamat harvat ns. festarikuntoon itsensä juoneet vieraat ovat poikkeuksetta länkkäreitä. Vaikka alue ei vaikuta suurelta, suomalaisfestareilta ajoittain tuttua ahdistavaa väentungosta ei Clockenflapissa koe kuin hetkittäin muutamissa pullonkauloissa, eli kulkuväylillä. Nämäkin on korjattu ja reittejä muutettu seuraavaan päivään mennessä.
Maksuvälineenä festivaalilla käy ainoastaan älyranneke, johon voi ladata haluamansa summan useissa alueen latauskioskeissa. Suoritettuamme ensimmäisen latauksen haemme muovituopilliset ja alamme tutustua alueeseen. Kaksi toisistaan n. 45 asteen kulmassa olevaa isoa lavaa ja muutama pienempi lava, lukuisia ruokakojuja, juomapisteitä, erilaista krääsää myyviä kojuja, tilataidetta, silent disco… Alueella on tietysti myös vippiravintoloita sekä sponsoreiden omia telttoja, joissa pääsee tutustumaan tuotteisiin ja osallistumaan erilaisiin kilpailuihin. Kilpailut kiinnostavat festivaaliyleisöä, sillä telttoihin on useimmiten jäätävät jonot. Jonottaminen festareilla on suomalaisille tietysti tuttua puuhaa, mutta täällä se ei juuri kiinnosta. Viikonlopun aikana osallistumme kuitenkin “läpällä” pariin kilvoitteluun: Fred Perryn pisteellä pitää pelata pingistä eli lyödä pallotykin ampumista pingispalloista muutama seinässä olevien reikien läpi. Mies onnistuu ja voittaa itselleen kivan nimikoidun kassin.
Ensimmäisenä iltana syömme yhdessä alueen baareista pienet ja melko mitättömät nuudeliannokset, mutta bongaamme seuraavia iltoja silmälläpitäen muutaman kiinnostavan annoksen, joita on päästävä maistamaan. On myös mainittava veden jakelu: festarivieraille jaetaan hienoja metallisia termospulloja, joita voi roikottaa vaikka vyöllä ja käydä täyttämässä muutamassa vesipisteessä viikonlopun aikana. Pientä miinusta on annettava yleisön roskaamisesta. Roskiksia on alueella runsaasti, mutta silti varsinkin lavojen edessä oleva alue näyttää keikkojen jälkeen lohduttomalta muovituoppimereltä.
Illan pimennyttyä festarialueen sijainnin maagisuus on hetken ajan musertavan vaikuttava. Pilvenpiirtäjien suuruus ja valot lavojen takana, musiikki, ihmiset, koristelut ja ilmapiiri. Välillä on melkein nipistettävä itseään ja hengitettävä muutaman kerran syvään ettei tilanteen absurdius ja kokemuksen samanaikainen upeus pääse synnyttämään liian pakahduttavaa tunnetta. Ilta tarjoaa mielenkiintoista musiikkia jo mainitun ja ehdottomasti tutustumisen arvoisen Zooey Wonderin lisäksi. Mainittakoon vaikka brittiläinen Shame ja New Yorkin synkistelijät Interpol.
Koska tapahtuma järjestetään hyvin keskeisessä paikassa, lienee viranomaistenkin toive, että musisointi loppuu inhimilliseen aikaan. Niinpä olemme pian kymmenen jälkeen illalla jo kävelemässä kohti metroasemaa. Koska kello on tosiaan melko vähän, päätämme vielä käydä ihailemassa Wan Chain jo päivällä bongattuja joulukoristeita myös pimeällä. Tämän tehtyämme saa kaksikerroksinen dingding kuljettaa meidät edelleen vilkkaan ja sykkivän kaupungin katuja pitkin hotellille.
