Hong Kong

Ilta Peakilla

Heräämme hyvissä ajoin, sillä olemme sopineet tapaamisen paikallisen ystävämme kanssa. Aamiaisen jälkeen kävelemme jo tutuksi tullutta reittiä pitkin metroon ja kohti Sheung Wania, johon olemme tapaamisen sopineet. Moikkaamme lyhyesti ja ojennamme eksoottisia Suomen tuliaisia (note to self: Fazerin suklaakonvehtirasiat maksavat Helsinki-Vantaan taxfreessä yli tuplasti sen mitä tavallisessa supermarketissa. Älytöntä).

Edellisillan lyhyen Kowloon-visiitin innoittamina haluamme nähdä aluetta myös päivänvalossa, joten tuttavan hyvästeltyämme jatkamme Kowloonin Mong Kokin alueelle. Nathan Roadin poikkikadun Argyle Streetin molemmin puolin on tolkuton määrä kauppoja ja ravintoloita. Tung Choi -kadulla aukeaa puoliltapäivin Ladies Market, joka on kuin edellisillan yömarkkinat, mutta päiväsaikaan. Nimensä se on saanut siitä, että joskus markkinoilla on ilmeisesti myyty lähinnä naisille suunnattua krääsää, nyt krääsää on ihan kaikille sukupuolille.

Myyntikojujen taakse piiloon jää lukuisia ravintoloita, joista lounastamme Spicy Farm Express -nimisessä, sichuanin keittiötä edustavassa pikku paikassa. Ravintola on täpötäynnä ja sen ulkopuolella ihmisiä jonoksi asti. Huomaamme ikkunassa olevaan ruokalistaan tutustuessamme kahden ravintolan pöydän tyhjenevän ja marssimme -kiinalaiseen tyyliin- jonon ohi sisään. Saamme pöydän saman tien. Tilaamme possun jauhelihaa ja tofua chilikastikkeessa -annoksen sekä wonton -nuudelit, jotka ovat molemmat todella maukkaita, mutta joista jälkimmäinen vie kyllä voiton kokonsa ja herkullisen liemensä ansiosta. Lounaalle tulee hintaa yhteensä reilun kympin.

Emme jää sen enempää notkumaan krääsämarkkinoille, varsinkaan kun taivaalta alkaa tihkua -ensimmäisen ja ainoan kerran koko viikon aikana- vettä, vaan suuntaamme valtavalle Langham Place -ostarille. Sen ylimmässä kerroksessa löytyy hauskoja Hong Kong -postikortteja kauppaava putiikki sekä paikallista katumuotia myyvä Ginger Store, josta lähtee mukaan muutama t-paita. Tutustumme joulukoristeltuun ostoskeskukseen kerros kerrallaan ja kiinnostavia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita on tämäkin ostari täynnä, mutta valitettavasti aika loppuu ja seuraava kohde kutsuu. 

Tarkoitus on ehtiä bucket listallamme olevaan Victoria Peakin näköalapaikkaan vielä ennen auringonlaskua, jotta saisimme kuvia niin päivänvalossa kuin pimeälläkin. Metro vie meidät Admiraltyn metroasemalle, josta kävelemme Garden Roadia pitkin Peak Tram -pääteasemalle. Victoria Peakille pääsisi myös jalan ja reitti on kuulemma huikean hieno, mutta tällä kertaa aikataulu ei anna periksi. Olemme lukeneet etukäteen, että ylös-alas kulkevaan vanhanaikaiseen raitiovaunuun voi joutua jonottamaan, silti jonon pituus yllättää. Noin kolmen vartin jonottamisen ja meno-paluu -lippujen ostamisen jälkeen olemme vaunussa, joka aloittaa vajaan kymmenminuuttisen nousunsa paikoin melko jyrkkääkin rinnettä pitkin. Sillä tavalla jyrkkää, ettei tee mieli nousta vaunussa seisomaan edes valokuvaamista varten.

Yläasemalta pääsee ulos kävelemällä ensin matkamuistokaupan läpi, sen jälkeen avautuu -tietenkin- nähtävyyden ympärille rakennettu ostoskeskus. Meillä on vielä hyvin aikaa ennen auringonlaskua, joten ehdimme käydä ostamassa paikallisen maitoteen sekä sitruunateen, joita imeskellessä nousemme rullaportaita kohti näköalatasannetta. Ennen varsinaiselle tasanteelle pääsyä saa taas hetken jonottaa, mutta ehdimme ylös ennen illan pimenemistä ja saamme kuin saammekin valokuvattua maisemia päivänvalossa.

Näköalatasanne on tietysti täynnä väkeä, joista osa selvästi odottaa laillamme illan pimenemistä. Näkymät ovat huimat ja olisivat vielä huimemmat, mikäli ilma olisi kirkas. Joko saaste- tai muu sumu peittää maisemia, eikä varsinkaan etelään ja merelle päin näe oikein mitään. Onneksi pohjoiseen, Victorian lahdelle näkyy sentään jotain ja pilvenpiirtäjien määrä on ylhäältä katsottuna hämmentävä. Illan hämärtyessä ja rakennusten valojen syttyessä alamme vihdoin tajuta, että tosiaan olemme ikonisessa paikassa, josta olemme haaveilleet jo pitkään ja josta olemme nähneet vain kuvia!

Parin tunnin maisemien ihailun ja valokuvaamisen jälkeen onkin sitten taas mukava asettua jonoon. Ensin jonotetaan ostoskeskuksessa sijaitsevan Madame Tussaud’in vessaan, sitten alaspäin menevään Peak Tram -junaan. Jälkimmäisen jonon päässä oleva kyltti ennustaa noin tunnin jonotusta ja harkitsemme hetken jopa taksimatkaa, mutta kun kerran olemme hankkineet edestakaiset liput, jonotamme zeniläisellä tyyneydellä alas pääsyä. Jonotus kestää tasan tunnin verran. Alaspäin suuntautuvalla ratikkamatkalla nainen uskaltautuu jo seisomaan ja varaa itselleen paikan ihan kuskin vierestä. Alhaalla, metroasemaa kohti kävellessämme on pakko hetkeksi pysähtyä ihastelemaan Hong Kongin pilvenpiirtäjien upeita ja kekseliäitä valaisuratkaisuja. Varmasti piristäisivät Suomenkin harmaata ja synkkää marraskuista kaupunkinäkymää.

Illallispaikaksi Open Rice -sovellus suosittelee North Pointin metroaseman lähistöllä olevaa Innoveggie’tä. Ravintolassa on iltaisin tarjolla kasvisruokabuffet, jonka hinta nousee mitä lähemmäs sulkemisaikaa mennään. Olemme illastamassa kaikkein kalleimpana ajankohtana, mutta ei auta, nälkä on kova. Buffet maksaa yhdeltä hengeltä enemmän kuin aiemmin päivällä nauttimamme lounas kahdelta hengeltä yhteensä, eikä tarjontakaan oikeastaan vakuuta. Buffetissa on sekä kylmiä että lämpimiä annoksia, yhteensä ehkä parikymmentä erilaista ruokaa. Ruokajuomaksi voi laskea tiskiltä teetä, vettä tai suomalaisen mehukatin makuista laimeaa marjamehua.Osa ruokalajeista (kuten dim sumit) maistuu hyvältä, osa ei maistu yhtään miltään. Vaikka sulkemisaikaan on vielä tunti, tarjoilijat eivät pidä kiirettä tyhjentyneiden tarjoiluastioiden täyttämisessä, ja osa astioista jopa viedään pois. Tämän käynnin perusteella Innoveggietä ei siis oikein voi suositella. Tosin paikan lounasbuffettiakin on kehuttu, ehkä sekin pitää vielä testata.

Hotellimme edustalla, ison maantien alla on laituri, jossa paikalliset (kielloista huolimatta) kalastavat Victorian lahdelta ja viettävät iltaa. Ihan hotellin vieressä puolestaan harjoittelee paikallinen yhtye, ilmeisesti vanhoja kansanlauluja. Kuuntelemme musisointia hetken ja meille naureskellaan kun otamme bändistä kuvia. Haaveet hotellin kattoterassin baarissa nautituista oluista jäävät haaveiksi, on aika painua pehkuihin keräämään voimia seuraavana päivänä alkavaa kolmen päivän festarointia varten.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *