Kulttuuria ja shoppailua
Olemme tietenkin perehtyneet hyvissä ajoin ennen matkaa Hong Kongin ostosmahdollisuuksiin, etenkin sen lukuisiin ostoskeskuksiin. North Pointista itään sijaitsevalla Tai Koon alueella on yksi kaupungin uusimmista ostareista, City Plaza. Koska on aasialaiskuluttajille merkittävä Single’s Day -viikonloppu, on kaupunki tarjouksia täynnä, joten dingding alle ja shopauttamaan!
Tai Koo vaikuttaa modernilta asuinalueelta, johon on selvästi pystytetty paljon high rise -rakennuskantaa ihan viime vuosinakin. Yleisilme on paljon avarampi ja valoisampi kuin muualla Hong Kongin saarella, eikä liikenne tunnu yhtä kaoottiselta kuin ytimessä. City Plaza -ostoskeskus löytyy helposti ja vaikuttaa heti mukavalta ja viihtyisältä. Luksustuotteet loistavat poissaolollaan ja etenkin vaate- ja elektroniikkakauppojen tarjousten perässä on paljon paikallisia. Kompleksista löytyy myös mm. jääkaukalo, jossa paikalliset taitoluistelijat esittelevät näytöksessä taitojaan shoppailijoille. Eräs nuori luistelijatar käyttää osuudessaan musiikkina Celine Dionin Titanic-tunnaria My Heart Will Go On, mikä saa miehen pohtimaan hongkongilaisen jään kestävyyttä.
Ostamme City Plazasta lähinnä vaatteita, mm. japanilaisesta Niko and… -liikkeestä, joka on molemmille uusi ja kiintoisa tuttavuus. Kovin montaa tuntia emme kuitenkaan ehdi (onneksi) rahojamme tuhlata, sillä on uusi festivaalipäivä ja Clockenflapissa musisointi alkaa jo puolenpäivän jälkeen. Käymme vielä Park’N’Shop -ketjun ruokakaupassa ostamassa kotiinviemisiä, kuten Meiji-merkin järkyttävän hyvänmakuisia suklaakuorrutettuja mangon ja rypäleen makuisia viinikumeja! Sitten takaisin North Pointiin lounaalle.
Hotellin lähistöllä on paljon kiinnostavan näköisiä ruokapaikkoja, joista valitsemme Java Roadilla sijaitsevan Tai Ping’in. Mies tilaa himoitsemaansa paikallista herkkua, eli marinoitua hanhea riisipedillä, nainen ottaa höyrytettyjä vihanneksia valkosipulilla maustettuna. Alkupalaksi pöytään kannetaan molemmille kulhot possunlihakeittoa (eli lihalientä, perunaa ja luisia lihakimpaleita). Kyytipojaksi valtava pullo Tsingtao-olutta. Ruoat ovat maukkaita, ne tulevat ja nautitaan nopeasti, mutta tunnelmaa latistaa hieman henkilökunnan jäsenten välinen huutamalla tapahtuva ristiriitatilanne, joka saa naispuolisen keittiötyöntekijän kyynelehtimään. Meille jää epäselväksi onko kyse työpaikkakiusaamisesta vai sukulaisten välienselvittelystä.
Matkalla Clockenflapiin, Central-metroaseman lähistöllä olevan Statue Square -aukion liepeillä törmäämme ilmiöön, josta olemme lukeneet etukäteen. Hong Kongissa työskentelee iso määrä filippiiniläisiä, joiden ainoa vapaapäivä on ilmeisesti lauantai, jota näillä on tapana viettää mainitun aukion ympärillä. Aukiolta rantaan johtavassa tunnelissa ja sen molemmissa päissä on sadoittain seisoskelevia tai maassa istuvia, ystäviensä kanssa aikaa eri tavoin viettäviä filippiiniläisiä, nuoria ja vanhoja.
Myös Clockenflapissa on taas paljon katsottavaa ja kuunneltavaa. Musiikkivideoidensa perusteella etukäteen kiinnostavalta vaikuttanut Jamiroquaita muistuttava japanilainen Suchmos osoittautuu tylsäksi, joten suuntaamme pienelle punakattoiselle ja piikikkäälle lavalle, jossa Trainspotting-kirjailija Irvine Welsh vetää dj-settiään pienelle mutta innokkaalle yleisölle. Japanilainen trio D.A.N. soittaa toisaalla kivaa fuusiojazzia ja paikallinen tyttöbändi GDJYB on sekin tutustumisen arvoinen orkesteri. Ulkomaisista pääesiintyjistä Jarvis Cocker pohtii keikallaan Clockenflap-nimen alkuperää (“Is it a bird? Does it eat grapes and survive?”) ja näyttää olevan esiintymisestään Hong Kongissa erittäin fiiliksissä. David Byrne vetää mainion, myös visuaalisesti hienon shown.
Toisena festaripäivänä syömme mm. Bubba Gump -ketjun festarikioskista ostettuja valkosipulissa uitettuja katkarapuja sekä jälkiruoaksi pannukakkua nutellakastikkeella. Ostamme kotiin viemisiksi festarin virallisen t-paidan ja hongkongilaista katumuotia. Tutustumme myös tarkemmin alueella esillä olevaan tilataiteeseen, kuten “maailman pisimpään ilmapalloketjuun”, jossa valtava määrä heliumilla täytettyjä ilmapalloja on kiinnitetty toisiinsa ja valaistu ledivaloilla. Outoa, mutta hienoa ja kiehtovaa, kuten niin moni asia Clockenflapissa.
Seuraavana aamuna ilmassa on hiukan festariväsymystä, joten päätämme sunnuntain kunniaksi jäädä lepäilemään hotellimme kattoaltaan äärelle. Lepäilystä ei meinaa tulla mitään, kun äänekäs korealaisperhe saapuu paikalle. Lapset huutavat ja vanhemmat huutavat. Myös hotellin vieressä kulkevalta isolta maantieltä tulee yllättävän paljon meteliä 23.kerrokseen, joten rauhallinen allashetki on lähellä mennä pilalle. Onneksi korealaiset hiljenevät, aurinko paistaa ja pulahtaminen altaaseen tuntuu ihanalta.
Iltapäivällä suuntaamme viimeistä kertaa kohti Clockenflapia. Edellispäivänä alueelle vievän reitin täytti joukko filippiiniläisiä, joita on alueella runsaasti edelleen, mutta lisäksi rannan läheisen alueen on vallannut moottoripyöränäyttely. Emme jää tutustumaan paikallisiin menopeleihin vaan jatkamme festarialueelle. Sunnuntai on väkimäärän perusteella selvästi suosituin festaripäivä, mutta edelleenkään mihinkään ei oikeastaan tarvitse jonottaa – paitsi Levi’s -pisteelle, jossa tarpeeksi renkaita tyhjien olutpullojen ympäri heittämällä voisi voittaa itselleen hienon paikan päällä painettavan kangaskassin tai t-paidan. Tehtävä kuulostaa helpommalta kuin onkaan, eli onnistumme heittämään perille yhteensä tasan yhden renkaan. Sillä irtoaa Levi’s -huivi. No, parempi sekin kuin mitään. Lohdutukseksi nainen saa päähänsä ledivaloista ja helmistä askarrellun tiaran, jollaisia näkee festivaalin aikana satoja.
Festarilounaamme on pahvimukista nautittava hunaja-kurpitsakeitto sekä grillattu avokado lohitäytteellä. Juuri niin hyvää kuin miltä kuulostaakin. Samasta paikasta haemme vielä myöhemmin herkullisen avokadotoastin. Viimeisen festaripäivän musiikillisesta annista mainittakoon pehmosoulmies Khalid, mainio japanilainen hörhöilijä Cornelius, brittibändi The Vaccines sekä paikallinen metallibändi Instinct of Sight. Onnistumme näkemään kolme dinosaurusmaisiin lintuasuihin pukeutunutta, Birdmen-nimellä itseään kutsuvaa taiteilijaa sekä päivänvalossa että iltavalaistuksessa. Pelottavia ääniä päästävät lintumiehet tekevät suuren vaikutuksen. Festarin viimeinen esiintyjä Erykah Badu jää yhtyeineen esiintymään pikkuhiljaa tyhjentyvälle festivaalialueelle kun suuntaamme kohti metroasemaa ja jätämme tällä erää jäähyväiset Clockenflapille. Lupaamme toisillemme palata jonain päivänä!
Festarikävijöillä on kuitenkin vielä nälkä. Hotellimme lähistöllä, Wharf Roadilla on useita mielenkiintoisen näköisiä ravintoloita. Yakitori-ravintolan ulkopuolella on kivoja annoskuvia, onneksemme tarjoilijalta löytyy tabletti, jossa paikan menu löytyy myös englanniksi. Tilaamme kananmaksa- ja possu-kirsikkatomaattivartaita sekä sichuanilaisittain grillattua munakoisoa ja etäisesti bataatilta maistuvia palleroita. Varsinkin reilunpuoleisesti valkosipulia sisältävä munakoisoannos on järjettömän herkullinen. Annokset ovat pienenlaisia, mutta riittäviä. Ruoat ja juomat maksavat meiltä yhteensä n. 120 HKD, eli hyvin vähän. Vetäydymme hotellihuoneeseemme kylläisinä ja hieman haikeina Clockenflap-kokemuksen päätyttyä.