Spello

Il Bastionen keittiö yllättää myös aamiaisella. Lautasellinen erilaisia makeita leivonnaisia, pikkupurkki jugurttia tuoreiden hedelmäpalojen kera, talon omia juustoja ja leikkeleitä, munia, leipää, mahtavaa cappuccinoa – kaikki itse tehtyä ja tuoretta. Ei nyt varsinaisesti mitään terveysruokaa, mutta lomallahan sitä ollaan. Myöhemmin -kun tajuamme kysyä- valikoimaan lisätään myös hedelmiä.

On aika ottaa Spello haltuun. Auto alle, mäkeä alas ja ilmainen parkkis löytyy melkein Il Bastionesta laskeutuvan pikkutien päästä, kaupungin muurin viereltä. Keskiaikainen vanha Spello on täynnä upeita rakennuksia, kapeita katuja, kukkaistutuksia ja pittoreskejä detaljeja. Vanhoja kirkkoja on useita, yhdessä on upeita alttaritauluja, toisessa maakunnan kenties kuuluisimman taidemaalarin Pinturicchion freskoja – ja äänekkäitä amerikkalaisturisteja. Kaupungissa on kahviloita, ravintoloita, terasseja, viinikauppoja ja -baareja, luonnonkosmetiikkaa, liha- ja juustokauppoja. Tuliaisideat alkavat hahmottua: ainakin viiniä, tryffelisalamia ja -tahnaa, juustoja…

Vaikka on lauantai, kaupungissa on yllättävän vähän turisteja, tai ylipäätään ketään muitakaan. Etsimme lounaspaikkaa ja kun istahdamme erääseen ilmeisen suositun ravintolan terassille, meidät heitetään töykeästi ulos. Emme ole varanneet pöytää emmekä tajunneet kysyä vapaita pöytiä. Vaikka ko. ravintolaa TripAdvisorissa kehutaankin, pitäkööt tunkkinsa. Sen sijaan nautimme terassilounaan upeilla maaseutunäkymillä: kvinoasalaatti, joka herättää uteliaisuutta naapuripöydän italialaisherroissakin, kesäkurpitsatagliatelle sekä lasilliset hyvää paikallista grechetto-valkoviiniä. Tähän mennessä saldo on jo parisataa valokuvaa ja kuumuuskin alkaa olla liikaa, joten päätämme jatkaa tutustumista Spelloon illalla. Ajamme takaisin Il Bastioneen, pulahdus altaaseen ja päikkärit.

Illallinen nautitaan Spellon vanhan keskustan halki vievän kadun varrella, Il Molinon terassilla. Alkupalaksi juustolla kuorrutettu kasvishöystö ja pinaatti-prosciutto –bruschetta, pääruoaksi tryffelignoccheja ja sitruunatagliatellea, kyytipojaksi grechettoa Tili-viinitilalta, jonne olemme menossa muutamaa päivää myöhemmin tutustumaan. Maukkaat annokset eivät sinänsä ole kalliita, ja kokonaisuudelle kertyy hintaa viitisen kymppiä. Mainittakoon, että italialaisravintoloissa on käytössä laskuun sisältyvä ns. coperto, joka on yleensä 1-2 € / henkilö. Toisaalta tuollainen lisämaksu tuntuu oudolta, toisaalta voi ajatella, että se sisältää jo mahdollisen tipin, josta ei näin ollen tarvitse stressata jälkeenpäin.

Illalla majapaikassa kohtaamme luonnon, kun huoneeseen on poissa ollessamme majoittunut valtava yöperhonen ja muita ötököitä. Vanha kivirakennus on vuoren rinteellä, kaukana muusta asutuksesta, lähellä metsänrajaa – mitä muuta voi oikeastaan odottaa. No, eiväthän nuo tunnu mukavalta, joten poistamme ötökät ulos ja vessanpönttöön.