Patikointia ja pulikointia
Ensimmäinen yö hotellissa nukutaan vaihtelevasti. Kuten ilmastoinnin kanssa hotelleissa usein asian laita on, täälläkin koneisto puhaltaa melko äänekkäästi eikä lämpötilakaan tunnu asettuvan kohdalleen. Vasta aamuyöstä mies onnistuu laittamaan säädöt tarpeeksi viileälle.
Baia Azulin aamupalatarjonta näyttää monipuoliselta ja sisältää tarpeeksi myös paikallisia herkkuja: tuoreita hedelmiä, vihanneksia, leikkeleitä, juustoja, jälkiruokia. Muuten meininki on tuttua ja mistä päin maailmaa tahansa löytyvää: on munakaskokki, on lämpimiä ruokia pekoneineen, munineen ja makkaroineen, leipiä ja mehuja. Kolmesta pitkästä pöydästä saa vatsansa täyteen. Gluteenittomia tuotteita on niitäkin tarjolla, aika onneton valikoima tosin. Laktoosittomia ei näy, mutta kysymällä sellaisiakin saa. Juomapuolella hotellin aamiainen menee pahasti metsään, huolimatta joka aamu tarjolla olevasta kuohuviinistä (joka jää lopulta loman aikana kokonaan maistamatta). Kahvikoneesta valutettava liru maistuu nimittäin pikakahvilta ja onkin todennäköisesti sitä. Automaateista saa myös vetisiä “tuoremehuja”, ainoastaan kannutavarana tarjoiltava verigreippimehu maistuu jotakuinkin autenttiselta.
Näin ensimmäisen aamun kunniaksi aamupalaseuranamme on aamiaissalin kokolattiamatolla vilistävä sisilisko. Liekö livahtanut sisälle aamiaishuoneen ulkopuolella sijaitsevasta hotellin keittiön ikiomasta yrttitarhasta, jossa kasvaa salaatteja, chilejä, mauste- ja muita yrttejä. Varsin viehättävä tarha ja mainio idea. Baia Azulin aamiainen saa arvosanan kohtalainen, sillä jälkiruokapöydästä löytyy kuin löytyykin paahtovanukkaita, ja tulevina aamuina myös mahtavan makuisia suklaapalleroita.
Olemme tankanneet, on aika lähteä liikkeelle! Madeira tunnetaan mm. kastelukanavistaan eli levadoista, joiden varrelle on vuosikymmenien saatossa syntynyt melkoinen patikointireittien verkosto. Toki reittivalikoimassa on muitakin kuin levadavaelluksia. Tänään tarkoituksemme on kuitenkin tehdä tuttavuutta 25 Fontes -nimisen levadareitin kanssa ja käydä patikoinnin jälkeen pulahtamassa saaren luoteisrannikolla sijaitsevan Porto Monizin kaupungin merivesiuima-altaisiin.
Lidosta lähdemme ajelemaan kohti Calhetan rannikkokaupunkia, jonka pohjoispuolella vaellusreitin startin pitäisi sijaita. Valtatieltä pienemmille teille siirryttäessä reitti muuttuu melko vaivattomasti ajettavaksi serpentiiniksi. Koko reilu puoli tuntia kestävä ajomatka noustaan ylöspäin, kunnes löydämme itsemme pilvien tasalta. Onneksi vuorien rinteellä ei kuitenkaan ole yhtenäistä pilvimattoa, ainoastaan satunnaisia haituvia siellä täällä.
Patikointireitti lähtee parkkipaikalta, jossa on jo todella paljon autoja. Kyseessä on selvästi suosittu reitti. Löydämme paikan autollemme ja tutkimme parkkipaikan kylteissä olevaa reittikarttaa ennen kuin ryhdymme tarpomaan parkkipaikalta laskeutuvaa kapeaa asfalttitietä. Parinkymmenen minuutin tylsähkön laskeutumisen jälkeen saavumme kahvilarakennukseen, josta löytyvät aina niin tarpeelliset vessat. Varsinainen levadareitti lähtee tältä majalta; aika pian ollaan jo vaikeammin kuljettavalla polulla, jossa on paljon portaita ja kapean kastelukanavan viereistä kivetystä. Kuten saattoi pysäköintialueen autojen määrästä päätellä, reitillä on paljon väkeä. Varsinkin isommille, oppaan johtamille ryhmille joutuu kapeimmissa kohdissa vähän väliä antamaan tietä. Toisaalta matkan varrella on myös ihanan hiljaisia hetkiä, jolloin ei kuule kuin hyönteisten surinaa ja lintujen laulua.
Pieniä lähteitä ja ylhäältä eri voimakkuuksilla tippuvaa vettä on reitillä pitkin matkaa, eräässä lähteessä näkyy jopa pieniä purotaimenia. Madeiran luonto on vihreä ja todella kaunis. Pääreitiltä poiketaan isolle ja upealle, korkealta putoavalle vesiputoukselle, joka on tietenkin suosittu kuvauskohde. Vesiputoukselta palataan pääreitille, joka laskeutuu aina vain alaspäin. Paluumatka alkaa jo vähän jännittää, sillä lähes poikkeuksetta Madeiran vaelluksilla palataan loppupisteestä samaa reittiä alkuun, melkoista nousemista siis tiedossa.
Pian löydämme reitin vetonaulan, eli pienten putousten (“25 lähteen”) ympäröimän lammen. Tämäkin on suosittu kuvaus- ja taukopaikka, joten mekin laskemme reppumme kivenrakoon ja alamme nauttia eväitämme, joita havittelee myös joukko turistien eväisiin tottuneita madeiranpeippoja. Valokuvia otamme vasta kun vähän liian kauan omiin kuviinsa keskittynyt hipsteriporukka saa selfieiden ottamisesta tarpeekseen.
Paluumatka on siis enimmäkseen ylöspäin menoa, portaiden määrää emme jaksa alkaa kiivetessämme ja puuskuttaessamme edes laskemaan. Enimmäkseen yllätyksetön patikointi vie meidät taas mainitulle majalle, jonka pihalla myytävät jäätelöt hieman houkuttelevat, mutta emme anna houkutukselle periksi. Kuntoilemaan tänne on tultu eikä herkuttelemaan. Viimeisen asfalttitienousun aikana jalat huutavat jo hoosiannaa, mutta onneksi paikalliset pääskyset viihdyttävät meitä ja luultavasti myös itseään: linnut selvästi leikkivät ylöspäin tarpovien ihmisten kustannuksella lentäessän huimaa vauhtia meitä päin vain väistääkseen viime hetkellä. Siipien havina vain kaikuu korvissa.
Pysäköintialueella autojen määrä on vähentynyt. Mekin hyppäämme autoon ja otamme suunnan pohjoiseen. Tie kulkee upeissa vuoristomaisemissa, välillä ollaan kirjaimellisesti pilvessä. Lehmät laiduntavat tien vieressä ja osin tielläkin.
Tie lähtee nopeasti laskeutumaan kohti rannikkoa ja pian näkyy sininen Atlantin valtameri. Porto Monizin keskustassa on suuri ilmainen parkkipaikka, josta on vain viiden minuutin kävelymatka kaupungin matkailunähtävyydelle eli suurille merivesialtaille, jonne mekin olemme menossa. Ensin on kuitenkin syötävä; päivän ainoaksi jäävän lämpimän aterian nautimme rantakahvilassa, jossa tilaamme paikallisia erikoisuuksia: grillatut voileivät kana- ja possutäytteillä, kotitekoisia ranskalaisia ja lasilliset tuoretta sitruunamehua. Herkulliset pikaruoat kustantavat yhteensä 15€.
Halpaa on myös merivesikylpylän sisäänpääsy, ainoastaan puolitoista euroa henkilöltä. Sisältä löytyvät kahvila ja siistit pukuhuonetilat, joiden lukittavissa kopeissa voi vaihtaa uima-asut päälle. Pukuhuonetilassa voi käydä suihkussa ja vessassa, paikalta voi myös vuokrata lukittavia säilytyslokeroita.
Itse kylpylässä on kaksi laajaa laavakivirykelmien ympäröimää luonnonmuodostelma-allasta täynnä merivettä. Olemme paikalla tuntia ennen kylpylän sulkemisaikaa, joten tilaa on sekä uida että ihailla maisemia. Paikka on upea. Ilta-aurinko lämmittää, altaiden vieressä pauhaa Atlantti, toisella puolella siintävät korkeat vuoret. Merivesi tuntuu aluksi kylmältä, mutta kun siihen tottuu, se on juuri sitä mitä patikoinnin kipeyttämä kroppa juuri sillä hetkellä tarvitsee.
Tunti kuluu aivan liian nopeasti ja sulkemisaika lähestyy. Vaikka osalla paikallisista ei tunnu olevan kiire lähteä mihinkään, me käymme tunnollisesti vaihtamassa vaatteet, kävelemme takaisin autolle ja jatkamme matkaa. Rannikkokaupunki San Vicenten kohdalta käännymme sisämaahan ja pysähdymme muutaman kilometrin ajettuamme nautimme päivän bica-paahtovanukas -kombon ja ostamaan Padaria Confeitaria Donna -kahvilan yhteydessä sijaitsevasta supermarketista juomisia.
Tie Madeiran pohjois- ja etelärannikon välillä on varsin mukava ajettava; tiukasti mutkittelevaa serpentiiniä on melko vähän. Vaikka tiellä on muutama pidempi tunneli, joista pisin reilut kolmen kilometrin mittainen, alamme lähestyä Funchalia jo puolen tunnin ajomatkan jälkeen.Tien varrelta äkkäämme Capo Giraoon opastavan kyltin. Auringonlasku lähestyy, joten päätämme kokeilla josko ehtisimme ajoissa tälle kuuluisalle näköalapaikalle. Pikkukylien läpi kulkevaa serpentiinitietä kymmenisen minuuttia ylöspäin ajettuamme löydämme itsemme suljettujen porttien ulkopuolelta. Näköalatasanne on mennyt kiinni hieman aiemmin, klo 20, mikä on outoa, sillä Google väittää paikan olevan auki klo 21:een, eikä aurinko ole vielä edes laskenut.
Onneksi karttasovellus tietää kertoa, että näköalapaikan yläpuolella on pieni kirkko. Asiaa sen kummemmin tietämättä paljastuu, että kirkon pysäköintialueelta auringonlasku näkyy todella hyvin! Otamme kuvia ja katselemme päivän patikoinnista ja pulikoinnista raukeina meren taa laskevaa punertuvaa palloa ja alla avautuvaa pimenevää laaksoa. Muutama paikallinenkin on ajanut paikalle ihastelemaan näkymiä.
Pimeän tultua lähdemme vihdoin kohti hotelliamme, jonne saavumme noin vartin ajomatkan jälkeen, hikisinä ja väsyneinä. Käymme suihkussa, korkkaamme parvekkeella Coralit ja päätämme, että päivä on pulkassa.
