Maisemia ja eläinkuntaa

Kolmantenakin päivänä aurinko paistaa, joten on mitä hienoin ilma ajella kohti Mallorcan itä- ja pohjoisrannikkoa. Hotelliltamme ja Palmanovasta pääsee kätevästi Palman kaupunkia kiertävälle kehätielle, josta navigaattorimme ilmeisesti vanhaan tietoon nojaten ohjaa meidät ensin kohti Palmaa eikä suinkaan sieltä poispäin. Pienen harharetken jälkeen pääsemme kuitenkin kohti Artan ja Capdeperan kaupunkeja johtavalle valtatielle. Mainitsimmeko jo, että isot ja suurilta osin pienemmätkin tiet ovat saarella erinomaisessa kunnossa? Mallorca on ammattilais- ja amatööripyöräilijöiden suuressa suosiossa ja etenkin keväisin tiet ovat täynnä pieniä ja suuria pyöräilijäryhmiä. Ei olisi mikään ihme, mikäli juuri pyöräilyturismi on yksi syy teiden hyvälle kunnolle.

Vain tunnin ajomatkan jälkeen olemme perillä ensimmäisessä kohteessamme, Capdeperan viehättävässä pikkukaupungissa, joka sijaitsee kukkulan laella ja ympärillä. Vanhasta keskustasta ei löydy parkkipaikkaa ja kadut ovat ahdistavan kapeita autoilulle, joten jätämme auton ihan suosiolla kukkulan alapuolelle, josta ei onneksi kävele varttia kauempaa kaupungin tärkeimmälle nähtävyydelle, vanhalle linnoitukselle.

Neljän euron sisäänpääsyn maksaa ihan mielellään, kun näkee linnoituksen ja sen muureilta kaikkiin ilmansuuntiin avautuvat huikeat näkymät. Otamme valokuvia ja ihailemme maisemia, vuoristoa, merta ja alla levittäytyvää pikkukaupunkia, jonka alakoulun pihalla välituntia viettävien lasten huudot kuuluvat korkealle linnan muureille saakka. Huomiomme kiinnittyy linnan ympärillä syöksentelevään petolintuun, jonka luulemme ensin metsästävän linnoituksessa runsaasti majailevia kyyhkyjä. Hetkeä myöhemmin ilmenee kuitenkin, että kyseessä on koulutettu haukka, jonka kouluttaja on pitämässä vierailijoille lentonäytöstä. Vuoden ikäinen uroshaukka on kertakaikkisen kaunis eläin ja on yksi koko loman hienoimmista hetkistä päästä näkemään se lähietäisyydeltä. Muurien sisältä löytyy huone, josta löytyy yllättäen muitakin kesyhköjä petolintuja, esimerkiksi paikallisia pöllölajeja, joista yhtä nainen pääsee kouluttajan valvovan silmän alla jopa silittämään.

Capdeverasta otamme suunnan kohti pohjoisrannikkoa. Matkan varrella improvisoimme ja päätämme pysähtyä Finca Son Realissa, jossa kuulemma on komea ranta ja muinaisten foinikialaisten nekropoli. Jälleen kerran Google Mapsissä on vanhentunutta tietoa ja ajamme ensin reilusti oikean risteyksen ohi, mutta tällä kertaa Mallorcalla joka puolelta löytyvistä liikenneympyröistä on hyötyä, sillä yksi sellainen osuu kohdalle juuri oikeaan aikaan. Pian pysäköimme auton suuren maatilan parkkipaikalle, josta rantaan johtava hiekkatie alkaa.

Emme ehdi kävellä muutamaa minuuttia kauemmin, kun bongaamme tien vierestä aidatulla laitumella ruokailevan mustan sian porsaineen. Kyseessä on vain Baleaareilta löytyvä possulajike, jonka sukupuu ulottuu ilmeisesti tuhansien vuosien taakse, ja jonka elinvoimaisuudesta ja säilyvyydestä pidetään hyvää huolta. Paikallinen sobrasada-makkaraerikoisuus on valmistettu juuri tämän possun lihasta ja on oikein maukasta.

Jatkamme kävelyä ja löydämme itsemme seuraavaksi keskeltä lammaslaumaa, joka ei ole -lauman nuorempia yksilöitä lukuun ottamatta- moksiskaan iltapäivän lepohetkeä häiritsevistä pohjoismaalaisista, vaan pikemminkin seuraa meitä katseillaan pahaenteisen tuntuisesti.

Käveltyämme puoli tuntia alkaa meri siintää puiden välistä. Rannan läheisyydestä löydämme vanhan retkeilymajan, jolta lähtevää pientä polkua seuraamalla löydämme rannalle. Dyynejä, kallioita, komeita aaltoja, kova tuuli ja vanha majakka, kauempana siintää Alcudian kaupunki. Idyllinen ja kaunis maisema, jota varten kannatti kyllä vähän patikoida. Muita ihmisiä ei juuri näy, ehkä kovan tuulen takia. Majakan takaa löydämme muinaisten mallorcalaisten hautapaikan, mutta foinikialaisnekropolille olisi vielä aika pitkä siivu käveltävää. Alkaa olla lounasaika, joten jätämme nekropolivisiitin seuraavaan kertaan ja lähdemme kävelemään kohti parkkipaikkaa. Matkan varrella kohtaamme lisää paikallista faunaa: keskellä pientä polkua nimittäin tepastelee pienenpieni Välimeren kilpikonnan poikanen!

Muutaman minuutin ajomatkan jälkeen pysähdymme Can Picafortiin, joka vaikuttaa vain kesäisin elossa olevalta rantakaupungilta. Lomahuoneistojen sekä hotellien ovet ja ikkunat ovat suljettuja, ja kaupunki täynnä työmaita. Päätien varrelta onneksi löytyy muutamia avoinna olevia ruokapaikkoja, joista valitsemme ulospäin kivalta näyttävän Pink Pollon.

Ravintola on kivan näköinen, viihtyisä ja omaperäisesti sisustettu myös sisäpuolelta ja meidät vastaanottaa äärimmäisen ystävällinen ja avulias henkilökunta. Ruokalista on selkeä ja annokset vaikuttavat kohtuuhintaisilta. Tilaamme puolikkaan kanan (vapaa kana on kuulemma kotoisin Barcelonan lähistöltä), paikan omista perunoista tehtyjä ranskalaisia sekä munakokkelia kevätvalkosipulilla ja parsalla. Annokset ovat yksinkertaisia, ylöspanoltaan kauniita – ja herkullisia! Henkilökunta selittää meille Pink Pollon konseptia ja suosittelee omia salaisia suosikkinähtävyyksiään (“älkää kirjoittako niistä nettiin, muuten ne eivät pysy salaisuuksina”).

Lounaan jälkeen suuntaamme kohti päivän viimeistä nähtävyyttä, Cap de Formentorin näköalapaikkaa. Ajamme Alcudian ohi ja lähdemme nousemaan vuoren rinnettä, saaden näin ensimmäisen kosketuksemme Mallorcan serpentiineihin. Väistelemme pyöräilijöitä ja toivomme, ettei vastaan tule ainakaan kovin isoa bussia tai rekka-autoa.

Näköalapaikan parkkipaikalla on liuta pyöräilijöitä ja muita turisteja, pieni kioski-kahvila ja melkoisen kylmä tuuli. Autolta kävellään satakunta metriä loivasti nousevaa päällystettyä polkua pitkin, kunnes ollaan kahdessa tasossa olevalla aidatulla tasanteella, jolta on henkeäsalpaavat maisemat. Nyt ollaan korkealla, ja alas mereen on parin sadan metrin pystysuora pudotus, joten ei ole ihme, että miestä alkaa vähän ahdistaa. Näköalapaikalta pääsisi ajamalla vieläkin ulommas Formentorin niemelle, mutta nämä näkymät riittävät meille mainiosti. Sitäpaitsi kotimatkan varrella on Mallorcan suht tuore outlet-kylä Festival, jossa käyntiä olemme odottaneet melkein yhtä paljon kuin näköalapaikkaa.

Puolisen tuntia ajoa kohti Palmaa ja olemme perillä outletkylässä, jossa näyttää olevan edustettuina lukuisia kansainvälisiä ja espanjalaisia merkkejä: vaate-, urheiluväline-, kosmetiikka- ja kodintarvikeliikkeitä, ravintoloita, jopa El Corte Ingles -tavaratalon outlet. Valikoimat vaikuttavat erittäin hyviltä ja heti ensimmäisellä käynnillä miehelle löytyy huokeat Clarksin nahkakengät sekä parit aurinkolasit. Päätämme tulla toistekin, sillä ilta pimenee ja meidän on ehdittävä hotellille illalliselle.

Päästyämme hotellille vaihtamaan vaatteita, huomaamme, että huoneessamme haisee voimakkaasti tupakansavulle, mikä on outoa, sillä kumpikaan meistä ei polta ja kyseessä on savuton hotelli. Illallisen jälkeen tilanne ei ole muuttunut, joten käymme valittamassa asiasta hotellin vastaanotossa. Virkailija soittaa paikalle englantia taitamattoman siivoojan, joka selvästi toteaa saman ongelman, muttei onnistu ratkaisemaan sitä suihkuttamalla ilmanraikastinta huoneiston nurkkiin.