Yuaneja jahtaamassa
Hotellin aamupala on runsas, monipuolinen ja hyvin aasialainen. Täälläkin hieman ihmetyttää, että tarjolla oleva vihreä tee on pussiteetä, mutta muuta valittamisen aihetta emme toistaiseksi löydä. Istumme ikkunapöydässä, nautimme nuudeleita, dumplingseja,…
Marche syöden, juoden ja patikoiden
Pitkien ajopäivien jälkeisen aamun lekottelemme uima-altaalla, agriturismon maukkaan aamiaisen jälkeen. Lounaalle ja ruokaostoksille ajamme läheiseen Jesin kaupunkiin. Fish Mare -ravintolassa tilaamme paikallisia frittiherkkuja ja hampurilaiset grillatulla mustekalalla ja kultaotsa-ahvenella. Uskomattoman…
Syrjähyppy Moliseen
Rantapäivä vaihtuu tutkimuspäiväksi, koska taivas on pahaenteisen pilvinen. Suuntaamme rajan eteläpuolelle Moliseen, jossa ensimmäinen kaukaa kivan näköinen kaupunki Montenero di Bisaccia on todellisuudessa hiljainen eikä kovin kaunis. Sen keskusaukiolla paikalliset…
Ison Buddhan alta Tainaniin
Olemme viihtyneet hyvin Taiwanin etelärannikolla, mutta nyt on hyvästeltävä Kenting ja mukava Amanda-hotellimme. Lähdemme ajamaan kohti pohjoista ja Taiwanin entistä pääkaupunkia Tainania. Matkan varrella on kuitenkin pysähdyttävä paikassa, jota mies…
Miksi Umbria?
Alkuperäinen ajatus oli lähteä kesälomalla Aasiaan, koska rakastamme Aasiaa. Naisella oli kuitenkin vain ruhtinaalliset kaksi viikkoa lomaa, joten koska Aasiaan ei periaatteessa viitsi lentää vain kahdeksi viikoksi, päätimme matkailla siellä…
-
Viikonloppu Oslossa
3.8.2020 /Alunperin olimme varanneet viikonloppumatkan Osloon maaliskuun loppupuolelle. Koronakriisiin alettua saimme siirrettyä sekä lennot (Finnair) että hotellin…