Paluu Taipeihin
Jo viimeisenä iltana Jiaoxissa mies alkaa tuntea olonsa kipeäksi, mutta ei auta, aamupäivällä matka jatkuu Taiwanin pääkaupunkiin Taipeihin. Koska on pitkän viikonlopun päätöspäivä, kaikki itärannikon suunnasta Taipeihin vievät junat ovat…
Kirkkoähky
Ennen matkaa ja vielä sen aikanakin olemme suunnitelleet ajavamme päiväksi San Marinoon. Eilisen lepopäivän päätteeksi tajuamme kuitenkin, ettei ole mitään järkeä kuluttaa kuutta tuntia autossa vain päästäksemme muutamaksi tunniksi tuohon…
Pandoja! Apinoita! Koaloja!
Vaikka urbaanin kaupunkiloman hyviin puoliin kuuluu moskiittojen vähäinen esiintyminen, olemme lukeneet, että Chimelongin eläinpuistossa kannattaa varautua myös lentävien pikkueläinten varalta. Siispä päivämme alkaa hyönteismyrkkyostoksilla. Zhujiang New Town -metropysäkin lähistöllä olevan…
Atri – lakritsia ja markkinoita
Abruzzon kaupungeissa on markkinoita harva se päivä, kuten varmasti ympäri Italiaa. Todennäköisesti alueen markkinoita kiertävät samat myyjät, päivästä ja kaupungista toiseen. Toki paikalliset maatilat myyvät tuotteitaan vain omissa lähikaupungeissaan. Atri…
Salenton Seychellit ja Specchia
Emme ole saaneet rantaelämästä tarpeeksemme. Salentosta löytyy Italian ”Malediivit” ja ”Seychellit”, lyhyen ajomatkan päässä Torresta molemmat. Me valitsemme ”Seychellit” eli rantakohteen, jossa pitäisi Google Mapsin mukaan olla myös ilmainen parkkialue.…
-
Patikointia ja pulikointia
23.9.2019 /Ensimmäinen yö hotellissa nukutaan vaihtelevasti. Kuten ilmastoinnin kanssa hotelleissa usein asian laita on, täälläkin koneisto puhaltaa…