Nykytaidetta ja Stranger Things -paratiisi
Milanon Duomon aukion varrella on Museo del Novecento, joka nimensä mukaisesti esittelee italialaista 1900-luvun taidetta. Monta kerrosta kiinnostavaa ja Italian ajoittain rankkaakin menneisyyttä heijastavaa taidetta, ja ennen kaikkea museon ylimmän…
Vuorikiipeilyä
Macaon päiväreissua seuraavana aamupäivänä otamme iisisti Vaperse-hotellin uima-altaalla. Tosin vain hetken, sillä henkilökunnan edustaja tulee puolenpäivän tienoilla ilmoittamaan, että on uima-altaan huollon aika. Robottipesuri sukeltaa altaaseen ja me poistumme huoneeseen.…
Honkkariin!
Edellisen -ja ensimmäisen- blogikirjoituksemme aluksi väitimme, ettei Aasiaan kannata lähteä kahta viikkoa lyhyemmäksi ajaksi. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että töistä pystyy irrottautumaan viikoksi ja Hong Kongissa järjestettäville festareille…
Shamian Island & Beijing Road
Aamiaisen jälkeen kävelemme metroasemalle, jonka Yang Cheng Tong -palvelupisteessä lataamme korteillemme arvoa 100 yuania (n. 13 €), mikä määrä riittääkin kevyesti koko loman metro- ja bussimatkoihin. Ensimmäinen määränpäämme on tänään…
-
Linnassa ja viinitilalla
21.5.2019 /Edellisen päivän patikointi on jättänyt jälkensä ja tuntuu molemmilla koko kropassa. Kompuroimme aamupalalle, jossa meille pitää…