Kotiinpaluu
Hotel Vic on the Harbour on siis avattu viime kesäkuussa ja osoittautuu hyväksi valinnaksi. Huoneemme varustelusta pidämme, samoin allasalueesta. Aamiainen on vähintään kohtalainen ja aamiaisravintolan henkilökunnan ajoittainen haparointi menee luultavasti…
Puistoja, temppeleitä ja rokkikeikka
Aamiaisen jälkeen hotellin hissistä poistuva kiinalaisnainen pieraisee äänekkäästi. Kohteliasta häneltä jättää päästötutkinnon suorittaminen hissin ulkopuolelle. On matkan toistaiseksi kuumin päivä, eli hyvä päivä lähteä tutustumaan yhteen kaupungin suurista puistoalueista. Yuexiun…
Madeira: ensinäkymiä ja -makuja
Mennyt kesä on ollut monessakin mielessä poikkeuksellinen aiempiin vuosiin verrattuna, eikä vähiten siksi, että tänä vuonna kesälomamme alkaa vasta elokuun puolivälissä. Useiden tuttavien somepäivityksistä ja samaan kohteeseen kanssamme lentävien määrästä…
Palmanovasta Palman kautta kotiin
Seuraavana päivänä ei paistakaan aurinko, vaan on pilvistä ja tuulista, eli ainoa potentiaalinen auringonottopäivämme vaihtuu lennossa lähiympäristöön tutustumiseen. Iho kiittää ja päivän päätteeksi ainakin tiedämme mihin ei enää tarvitse ikinä…
-
Järisyttävä Taipei
3.1.2025 /Samalla hetkellä kun lentokoneen ikkunasta näkyy pilvien keskeltä nouseva Shanghai Towerin siluetti ja välilaskumme Kiinan itäiseen…