Palmanovasta Palman kautta kotiin
Seuraavana päivänä ei paistakaan aurinko, vaan on pilvistä ja tuulista, eli ainoa potentiaalinen auringonottopäivämme vaihtuu lennossa lähiympäristöön tutustumiseen. Iho kiittää ja päivän päätteeksi ainakin tiedämme mihin ei enää tarvitse ikinä…
Kohti Kiinaa
Syksyn ensimmäinen räntäsade vihmoo lentokoneen ikkunan takana, kun kiinnitämme turvavyöt ja otamme rennon asennon istuimillamme. Olemme saaneet odottaa kokonaisen vuoden Aasiaan palaamista; marraskuussa 2018 ihastuimme Hong Kongiin, johon olisimme mieluusti…
Patikointi, Pacentro ja Sulmona
Aamupalapöydässä on hiljaista, sillä olemme parin päivän ajan agriturismon ainoat asiakkaat. Aurinko paistaa, eli vaelluskeli näyttää edellispäivää paremmalta. Ajamme tuttua reittiä kohti Caramanico di Termeä ja huomaamme tien varressa varoituskylttejä,…
Sähköautolla Italiaan
Pari vuotta takaperin ajatus ajamisesta Euroopan halki Italiaan omalla autolla -vieläpä sähköautolla- olisi tuntunut täysin mahdottomalta. Mutta asioita tapahtuu ja mieli muuttuu, joten niin sitä vaan viime elokuun lopussa ajettiin…
Järisyttävä Taipei
Samalla hetkellä kun lentokoneen ikkunasta näkyy pilvien keskeltä nouseva Shanghai Towerin siluetti ja välilaskumme Kiinan itäiseen suurkaupunkiin lähestyy, alkaa meidän Aasia-kuumeemme helpottaa. Paria tuntia myöhemmin istumme jo pienemmässä koneessa kohti…
-
Viikonloppu Oslossa
3.8.2020 /Alunperin olimme varanneet viikonloppumatkan Osloon maaliskuun loppupuolelle. Koronakriisiin alettua saimme siirrettyä sekä lennot (Finnair) että hotellin…