Vuorikiipeilyä
Macaon päiväreissua seuraavana aamupäivänä otamme iisisti Vaperse-hotellin uima-altaalla. Tosin vain hetken, sillä henkilökunnan edustaja tulee puolenpäivän tienoilla ilmoittamaan, että on uima-altaan huollon aika. Robottipesuri sukeltaa altaaseen ja me poistumme huoneeseen.…
Rantapäivää ja pakkausta
Salvo Marinan rannalla on sesonkiaikana varmasti paljon ihmisiä ja lukuisia lidoja, eli täyden palvelun rantakeskuksia, joista voi vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja, ostaa aktiviteetteja ja nauttia myös ravintolapalveluista. Näin sesongin loputtua…
Honkkariin!
Edellisen -ja ensimmäisen- blogikirjoituksemme aluksi väitimme, ettei Aasiaan kannata lähteä kahta viikkoa lyhyemmäksi ajaksi. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että töistä pystyy irrottautumaan viikoksi ja Hong Kongissa järjestettäville festareille…
Yuaneja jahtaamassa
Hotellin aamupala on runsas, monipuolinen ja hyvin aasialainen. Täälläkin hieman ihmetyttää, että tarjolla oleva vihreä tee on pussiteetä, mutta muuta valittamisen aihetta emme toistaiseksi löydä. Istumme ikkunapöydässä, nautimme nuudeleita, dumplingseja,…
Viimeisiä päiviä Abruzzossa
Olemme varanneet viininmaistelusession läheiseltä viinitilalta. Jopa niin läheisellä, että tilan viiniköynnökset melkein ulottuvat majapaikkamme parvekkeelle. Voimme siis kerrankin nautiskella viineistä miettimättä autolla ajoa. Orlandi Contucci Ponno -tilalle kävelee asunnoltamme viidessä…
-
Vihreää, vanhaa ja uutta
31.12.2019 /Suurkaupunkien ulkopuolinen Kiina on meille vielä tuntematon, vaikka kokemuksia myös maaseutu-Kiinasta jossain vaiheessa haluammekin. Suurkaupunkien liepeillä…