Yuaneja jahtaamassa
Hotellin aamupala on runsas, monipuolinen ja hyvin aasialainen. Täälläkin hieman ihmetyttää, että tarjolla oleva vihreä tee on pussiteetä, mutta muuta valittamisen aihetta emme toistaiseksi löydä. Istumme ikkunapöydässä, nautimme nuudeleita, dumplingseja,…
Honkkariin!
Edellisen -ja ensimmäisen- blogikirjoituksemme aluksi väitimme, ettei Aasiaan kannata lähteä kahta viikkoa lyhyemmäksi ajaksi. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että töistä pystyy irrottautumaan viikoksi ja Hong Kongissa järjestettäville festareille…
Uusi ja vanha tuttavuus
Teramo on yksi pohjoisen Abruzzon suurimmista kaupungeista. Suuruuden huomaa jo kaupunkiin saapuessa ja parkkipaikkaa, ilmaista tai maksullista etsiessä. Kauaa emme jaksa paikkaa etsiä, vaan ajamme suosiolla vanhan kaupungin muurien ulkopuolella…
Ravia ja laukkaa HK:ssa
Ensimmäinen aamupala uudessa hotellissa on aina elämys ja ihmetyksen aihe. Vicin brekkari näyttää aluksi aika ankealta. Kasviksia, leipiä, leivonnaisia, kahvia, mehuja, jugurttia. Kun huomaamme, että naapuripöydässä vedetään antaumuksella munakasta, rohkenemme…
-
Pilvien yläpuolella
16.10.2019 /Edellispäivän ohjelmassa on ollut lähinnä löhöilyä ja syömistä. Lounas on nautittu Forum Madeiran pohjoispuolella olevassa venezuelalaiskahvilassa…