Maisemia ja eläinkuntaa
Kolmantenakin päivänä aurinko paistaa, joten on mitä hienoin ilma ajella kohti Mallorcan itä- ja pohjoisrannikkoa. Hotelliltamme ja Palmanovasta pääsee kätevästi Palman kaupunkia kiertävälle kehätielle, josta navigaattorimme ilmeisesti vanhaan tietoon nojaten…
Metsässä
Apuliassa on useita kansallispuistoja, joista Garganon niemimaalla sijaitseva Foresta Umbran luonnonpuisto lienee tunnetuimmasta ja hienoimmasta päästä. Barista länteen sijaitsee suuri Alta Murgan kansallispuisto, jonka eteläpäässä sijaitsevaan Foresta di Mercadanten metsikköön…
Syrjähyppy Moliseen
Rantapäivä vaihtuu tutkimuspäiväksi, koska taivas on pahaenteisen pilvinen. Suuntaamme rajan eteläpuolelle Moliseen, jossa ensimmäinen kaukaa kivan näköinen kaupunki Montenero di Bisaccia on todellisuudessa hiljainen eikä kovin kaunis. Sen keskusaukiolla paikalliset…
Honkkariin!
Edellisen -ja ensimmäisen- blogikirjoituksemme aluksi väitimme, ettei Aasiaan kannata lähteä kahta viikkoa lyhyemmäksi ajaksi. Jos nyt kuitenkin sattuu käymään niin, että töistä pystyy irrottautumaan viikoksi ja Hong Kongissa järjestettäville festareille…
Vuorikiipeilyä
On viimeinen kokonainen päivämme Abruzzossa. Nopean ja varhaisen aamupalan jälkeen vuokravolkkarimme lähtee kohti Campo Imperatoren tasankoa, joka kuuluu jokaisen Abruzzon kävijän pakollisiin kohteisiin. Linnuntietä hyvin korkealla olevalle tasangolle ei matkaa…
-
Viimeiset makunautinnot
21.10.2019 /Viimeiselle lomapäivälle emme kaipaa kaupoissa notkumista kummempaa ohjelmaa. Aamupalan jälkeen ajamme kymmenisen kilometriä Funchalin keskustasta koilliseen…