Zài jiàn GZ
Puoliltapäivin raahaamme täpötäydet matkalaukkumme hotellimme ala-aulaan ja jätämme ne checkoutin yhteydessä säilöön (respan tiskin taakse verkon alle). Lentomme lähtee vasta myöhään illalla, joten meillä on vielä koko päivä aikaa kierrellä…
Ison Buddhan alta Tainaniin
Olemme viihtyneet hyvin Taiwanin etelärannikolla, mutta nyt on hyvästeltävä Kenting ja mukava Amanda-hotellimme. Lähdemme ajamaan kohti pohjoista ja Taiwanin entistä pääkaupunkia Tainania. Matkan varrella on kuitenkin pysähdyttävä paikassa, jota mies…
Uusi ja vanha tuttavuus
Teramo on yksi pohjoisen Abruzzon suurimmista kaupungeista. Suuruuden huomaa jo kaupunkiin saapuessa ja parkkipaikkaa, ilmaista tai maksullista etsiessä. Kauaa emme jaksa paikkaa etsiä, vaan ajamme suosiolla vanhan kaupungin muurien ulkopuolella…
Vielä kerran rannalle
Onneksemme meidän ei tarvitse miettiä jaksamistamme enää seuraavana aamuna. Patikkakohteeseemme, eli Campo Imperatoren tasangolle ja vuoristoon luvataan aurinkoista säätä, mutta kovaa tuulta, mikä tuskin yli kahden kilometrin korkeudessa tuntuu kovin…
-
Delfiinien keskellä
6.10.2019 /Heräämme ajoissa, sillä edessä on kauan odotettu delfiiniretki. Olemme buukanneet retken etukäteen H20 -retkiyrityksen nettisivuilta ja…