Viininmaistelua
Aamupalan nautimme viehättävällä pikku terassillamme. Tänä aamuna emme kiirehdi mihinkään, mutta iltapäivälle olemme varanneet viinitilaan tutustumisen. Ennen tätä ehdimme piipahtaa Gallipolin kaupungissa, jonka rautatieaseman eteen jätämme automme ja kävelemme Via…
Ison Buddhan alta Tainaniin
Olemme viihtyneet hyvin Taiwanin etelärannikolla, mutta nyt on hyvästeltävä Kenting ja mukava Amanda-hotellimme. Lähdemme ajamaan kohti pohjoista ja Taiwanin entistä pääkaupunkia Tainania. Matkan varrella on kuitenkin pysähdyttävä paikassa, jota mies…
Ravia ja laukkaa HK:ssa
Ensimmäinen aamupala uudessa hotellissa on aina elämys ja ihmetyksen aihe. Vicin brekkari näyttää aluksi aika ankealta. Kasviksia, leipiä, leivonnaisia, kahvia, mehuja, jugurttia. Kun huomaamme, että naapuripöydässä vedetään antaumuksella munakasta, rohkenemme…
Viimeiset makunautinnot
Viimeiselle lomapäivälle emme kaipaa kaupoissa notkumista kummempaa ohjelmaa. Aamupalan jälkeen ajamme kymmenisen kilometriä Funchalin keskustasta koilliseen sijaitsevaan MadeiraShopping -ostoskeskukseen, joka on auki myös sunnuntaina. Ostari on suurempi kuin lähiostarimme Forum…
-
Kuumien lähteiden Yilan
6.1.2026 /Puolilta päivin olemme taas Kaohsiungin HSR-asemalla. Ostamme eväät junamatkalle 7-Elevenistä ja kahvit Starbucksista. Määränpäämme on Taipein…