Sähköautolla Italiaan
Pari vuotta takaperin ajatus ajamisesta Euroopan halki Italiaan omalla autolla -vieläpä sähköautolla- olisi tuntunut täysin mahdottomalta. Mutta asioita tapahtuu ja mieli muuttuu, joten niin sitä vaan viime elokuun lopussa ajettiin Kia EV6 -autolla Baltic Princess -laivaan Suomen Turussa. Edessä oli seikkailu, jollaista kumpikaan meistä ei ollut aiemmin tehnyt. Nuorina, omien vanhempien kanssa tietysti autoiltiin paljon Euroopassakin, mutta noista ajoista muistikuvat ovat haalistuneet ja autoilukin on noista päivistä muuttunut hurjasti.
Kolme päivää ajoa, lataus- ja ruokapaikkojen kartoittamista, vaihtuvia maisemia, vaihtuvia tienopeuksia, yllättäviä reittimuutoksia, loputon maantie – mutta myös loputtomasti upeita paikkoja ja kokemuksia, jollaisia ei lentäen koe eikä näe. Tällainen matka oli luvassa mennen tullen, sekä tietysti kaksi viikkoa rakastamissamme maisemissa Italian Marchessa ja Abruzzossa.
Autobahnia Alpeille
Saavumme varhain aamulla heräilevään Tukholmaan ja pääsemme yllättävän kätevästi satamasta Ruotsia halkovalle E4-tielle. Ensimmäinen pysähdys tapahtuu reilun tunnin ajon jälkeen Nyköpingin reunamilla. Nautimme aamiaisen rauhallisessa ja tunnelmallisessa Blommenhof-kartanohotellissa. Automme ruokitaan vasta Vättern-järven rannalla sijaitsevassa ihanassa Grännan kaupungissa. On kaunis ja lämmin myöhäiskesän päivä, ja näkymät järvelle henkeäsalpaavan kauniit. Kun on liikkeellä autolla eikä ole kiire seuraavaan paikkaan, voi poiketa suunnitelmista tarpeen vaatiessa. Vätternin kupeessa Röttlessä on nimittäin kaunis vesiputous ja sen rannalla vanha mylly sekä muita hienoja vanhoja rakennuksia.
Seuraavan kerran suunnitelma muuttuu lennossa kun pääsemme Etelä-Ruotsiin. Matkalla Trelleborgiin päätämme poiketa valtatieltä ja ajamme kohti Ruotsin eteläisintä pistettä pieniä maaseututeitä pitkin. Tämä osoittautuu loistoratkaisuksi: uskomattoman kaunista, tasaista peltomaisemaa, pieniä kyliä, kirkkoja ja puurivistöjen reunustamia pikkuteitä. Ruotsin eteläisimmällä pisteellä Smygehusissa meri vaahtoaa ja tuulee melkoisesti, mutta kaunista sielläkin on.
Stena Line -varustamon lautta lähtee siis Trelleborgin kaupungista, jossa käymme kävelemässä, illastamassa ja tekemässä eväsostoksia ICA-marketista. Lauttaan jonottaessamme alkaa sataa vettä, mikä ei haittaa lainkaan. Sen sijaan miestä haittaa suuresti se, ettei autojen pakkaamisessa laivaan tunnu olevan mitään logiikkaa. Jotenkin onnistumme olemaan viimeisten laivaan ajavien autojen joukossa. Itse laivasta ja sen surkeasta hytistä ei kannata kertoa enempää, todetaan vain että lauttamatka on yksi keino helpottaa ajotaakkaa ja että on ihanaa päästä aamuvarhain laivasta ulos ja singahtaa sumuiselle autobahnille Rostockin eteläpuolella.
Saksan autobahnilla ajo on jännittänyt meitä molempia etukäteen, lähinnä nopeusrajoitusten eli niiden puuttumisen vuoksi. Osaako Suomen maltillisiin motarinopeuksiin tottuneena ennakoida ja reagoida kahtasataa päästeleviin audikuskeihin? Uskallammeko itse ajaa lujaa? Olemme myös kuulleet tietöiden ja usein sattuvien onnettomuuksien aiheuttamista järkyttävistä ruuhkista.
Se, että luet tätä tekstiä, kertoo jo, että selviämme Saksan läpiajosta hengissä. Kyllä, ensimmäiset tunnit ovat melkoista totuttelua, mutta yllättävän nopeasti saksalaiseen moottoritiekulttuuriin tottuu. Sähkärimme on kuin kotonaan monikaistaisilla baanoilla. 140-150 km/h -nopeudet eivät tunnu juuri missään ja ohittelemme vasenta kaistaa käyttäen siinä missä paikalliset bensakoneetkin. Moneen kertaan ihmettelemme ääneen sekä niitä tolkuttoman lujaa ajavia audikuskeja (kyllä, väitämme että suurin osa todella lujaa ajavista autoista oli Audeja) että hitainta kaistaa miehittäviä rekkaletkoja. Rekkoja vaan riittää ja riittää.
Yksi rekoista on vastaantulevien kaistalla palanut karrelle ja aiheuttanut pelkäämämme ruuhkan. Joudumme ajamaan kiertotietä jonkun pikkukaupungin kautta ja matka-aika kasvaa tunnilla. Eihän näille mitään voi, toivottavasti rekan kuskille ei käynyt mitään. Sääliksi käy vastaantulevia autoilijoita, näyttää olevan monen kilometrin paikallaan seisova jono.
Auton lataamisen kanssa ei Saksassa ole ongelmia, sillä käyttämiämme Ionity-latausasemia on tarpeeksi tiheässä. Yksi näistä on kyllä mainittava erikseen: katetun aseman kupeessa on myös taukohuone kahvi- ja välipala-automaatteineen ja vessoineen! Toisella Saksan latauskerralla huoltoasemakompleksin latauskentällä muistamme ostaa myös Itävaltaan vaadittavan digitaalisen vinjetin (vuorokauden vinjetti maksaa vajaan kympin).
Päivän viimeinen pysähdyspaikkamme on Münchenin kaakkoispuolella, melko lähellä Itävallan rajaa sijaitseva Bad Aibling. Kaupunkia lähestyessä horisontissa siintävät upeat vuorenhuiput; olemme melkein Alpeilla. On jo hämärää kun pysäköimme automme hotellin edustalla olevalle parkkipaikalle. Johannisbad -hotelli on viehättävä, ajan patinoima vanha rakennus, jonka aulassa on tietenkin valtava takka, takan yläpuolella täytetty hirvieläimen pää ja takan edessä ryhmä saksalaisia nauttimassa punaviinipullollista. Idyllistä. Hotellin ravintola on valitettavasti kiinni juuri tänä iltana, niin myös googlesta etukäteen illallispaikaksi valikoitunut kreikkalainen ravintola. Onneksi löydämme keskustasta avoinna olevan hotelliravintolan. Ruokajuomaksi nautitut oluttuopit maistuvat pitkän ajopäivän jälkeen erityisen hyvältä.
Aamiaisen jälkeen pakkaamme auton ja suuntaamme kohti Alppeja ja Itävallan rajaa. Rajan ylitys on koruton, autobaanalta toiselle. Itävallan puolella pitää maksaa 12 euron tietullimaksu ja sen päälle vielä körötellä jonossa loputtomilta tuntuvien tietöiden takia. Onneksi nekin jäävät pian taakse ja Alppien halki kulkeva moottoritie alkaa vetää. Auton ikkunoiden takana maisemat muuttuvat huikeiksi, välillä tuntuu että vuoret kaatuvat päälle. Poikkeamme Brennerin solassa lataamassa autoa ja shoppailemassa outlet-ostarilla. Vasta siellä tajuamme, että haa, mehän kävelimme juuri Itävallasta Italiaan! Raja on siis keskellä outlettia. Löydämme sen ulkopuolelta myös ”virallisen” rajapyykin, jonka edessä voi seistä toinen jalka Itävallan puolella ja toinen Italian puolella. Ostamme matkaeväät Brennerin solan Italian puolella sijaitsevasta Eurospin-marketista, sitten auto kohti etelää!
Kun Alpit jäävät taakse ja maisema tasoittuu, on aika pysähtyä espressolle ja antaa aivoille hetki aikaa tajuta, että olemme jälleen rakastamassamme maassa. Kahvitauon jälkeen ajamme -Bolognan esikaupunkialueella tapahtuvaa lataustaukoa lukuun ottamatta- pysähtymättä ensimmäiseen Italian majapaikkaamme. Aurinko on jo laskemassa mailleen, kun saavumme Marchen maakunnan keskivaiheille, muutaman kymmenen kilometrin päässä rannikosta sijaitsevaan San Marcellon kylään ja sen liepeillä olevaan Tenuta San Marcelloon. Se on upea viiniköynnösten, peltojen ja kukkuloiden ympäröimä viinitila. Ilmoittaudumme Federicalle, joka osoittaa meille huoneemme – jossa viihdymme vain tasan sen verran, että saamme tavarat autosta sisään ja vaihdettua uima-asut päälle. Meille on jo muodostunut perinteeksi se, että käymme huuhtomassa matkapölyt uima-altaassa niin pian kuin mahdollista. Altaasta on satumaiset auringonlaskunäkymät Apenniinien vuoristoon ja lähiseudun kukkulakaupunkeihin.
Nautimme myös herkullisen illallisen Tenuta San Marcellon ravintolassa. Aiemmat Italian agriturismoillallisemme ovat olleet herkullisia ja edullisia monen ruokalajin istuntoja, sisältäen viinit. Tämä osteria on ihan oikea ravintola siinä mielessä, että alkupalat, primot ja secondot tilataan erikseen ruokalistalta, myös viinit tilataan erikseen. Hinnat ovat toki suomalaisravintoloita edullisemmat ja tilan oma passerina -viinipullokin maksaa vain parikymppiä, mutta ensimmäinen illallisemme kustantaa kuitenkin reilun satasen. Juuri sillä hetkellä hinnalla ei ole mitään merkitystä, ruoka ja viini ovat erinomaisia, samoin palvelu ja ympäristö.
