Lepopäivä, sort of
Johan tässä onkin tullut seikkailtua siihen tahtiin, että aamupäivä pyhitetään altaalla loikoilulle, lukemiselle ja ilmeisesti auringosta uupuneen jättiläisampiaisen pelastamiselle. Tuuli rikkoo kuitenkin allasta ympäröiviä aurinkovarjoja, joten kovin montaa tuntia ei…
Kuukausi Italian keskiosissa
Syksyllä 2022 reissasimme Abruzzossa, joka oli meille entuudestaan uusi osa Italiaa. Abruzzo osoittautui ihanaksi alueeksi, johon jäi uutta koettavaa ja nähtävää useille tuleville matkoille. Koska haaveenamme on joskus omistaa Italiasta…
Metsässä
Apuliassa on useita kansallispuistoja, joista Garganon niemimaalla sijaitseva Foresta Umbran luonnonpuisto lienee tunnetuimmasta ja hienoimmasta päästä. Barista länteen sijaitsee suuri Alta Murgan kansallispuisto, jonka eteläpäässä sijaitsevaan Foresta di Mercadanten metsikköön…
Sunnuntai Pennessä
Myöhäisen aamupalan jälkeen päätämme käväistä katsomassa miltä näyttää läheinen Lago di Penne -järvi oikeasti, valokuvissa se kun on todella kaunis ja idyllinen. Rosso di Serasta puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan…
-
Tallinna kahteen kertaan
23.2.2019 /TALLINNA JOULUKUUSSA Rakastamme Aasiaa, mutta meistä on äärimmäisen kivaa harrastaa myös lähimatkailua. Käymme Tallinnassa useita kertoja…