Tallinna kahteen kertaan
TALLINNA JOULUKUUSSA Rakastamme Aasiaa, mutta meistä on äärimmäisen kivaa harrastaa myös lähimatkailua. Käymme Tallinnassa useita kertoja vuosittain, ja useimmiten kyseessä on perinteinen päiväristeily, mutta mukaan mahtuu myös hotelliyöpymisiä, jopa viikonloppuja.…
Maisemia ja eläinkuntaa
Kolmantenakin päivänä aurinko paistaa, joten on mitä hienoin ilma ajella kohti Mallorcan itä- ja pohjoisrannikkoa. Hotelliltamme ja Palmanovasta pääsee kätevästi Palman kaupunkia kiertävälle kehätielle, josta navigaattorimme ilmeisesti vanhaan tietoon nojaten…
Assisi, viiniä ja urheilua
Seuraavana aamuna Subasio -vuoren metsäisillä rinteillä tuoksuu sateen jälkeen huumaavalta, kun lähdemme polkemaan kohti Assisia Il Bastionen lainamaastureilla. Ensin kilometri ylämäkeä, lähinnä pyöriä taluttaen, sitten taas vauhdilla alas rullaillen paikoin…
Suuri Buddha, suuri jono
Festariviikonlopun jälkeen ihmisen on hyvä lähteä rauhoittumaan ja henkistymään. Lantaun saarella, melkeinpä Hong Kongin lentokentän naapurissa, sijaitsee Po Linin luostari, jonka ykkösnähtävyydelle, suurelle Tian Tan -buddhapatsaalle pääseminen vaatii 268 portaan…
-
Ferrarasta pikku-Venetsian kautta Marcheen
18.2.2024 /Olemme ilmoittaneet olevamme aamiaisella klo 8 ja täsmällisesti tuohon aikaan olemme jo nauttimassa tyypillistä agriturismoaamiaista: leipiä,…