Ilta Peakilla
Heräämme hyvissä ajoin, sillä olemme sopineet tapaamisen paikallisen ystävämme kanssa. Aamiaisen jälkeen kävelemme jo tutuksi tullutta reittiä pitkin metroon ja kohti Sheung Wania, johon olemme tapaamisen sopineet. Moikkaamme lyhyesti ja…
Sunnuntai Pennessä
Myöhäisen aamupalan jälkeen päätämme käväistä katsomassa miltä näyttää läheinen Lago di Penne -järvi oikeasti, valokuvissa se kun on todella kaunis ja idyllinen. Rosso di Serasta puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan…
Uusi ja vanha tuttavuus
Teramo on yksi pohjoisen Abruzzon suurimmista kaupungeista. Suuruuden huomaa jo kaupunkiin saapuessa ja parkkipaikkaa, ilmaista tai maksullista etsiessä. Kauaa emme jaksa paikkaa etsiä, vaan ajamme suosiolla vanhan kaupungin muurien ulkopuolella…
Viimeisiä päiviä Abruzzossa
Olemme varanneet viininmaistelusession läheiseltä viinitilalta. Jopa niin läheisellä, että tilan viiniköynnökset melkein ulottuvat majapaikkamme parvekkeelle. Voimme siis kerrankin nautiskella viineistä miettimättä autolla ajoa. Orlandi Contucci Ponno -tilalle kävelee asunnoltamme viidessä…
Patikointi, Pacentro ja Sulmona
Aamupalapöydässä on hiljaista, sillä olemme parin päivän ajan agriturismon ainoat asiakkaat. Aurinko paistaa, eli vaelluskeli näyttää edellispäivää paremmalta. Ajamme tuttua reittiä kohti Caramanico di Termeä ja huomaamme tien varressa varoituskylttejä,…
-
Ascoli Piceno
3.3.2024 /Ascoli Picenon kaupunki sijaitsee aivan Marchen etelärajan tuntumassa. Olemme etukäteen katsoneet kaupungista videoita, joiden perusteella haluamme…