Kotikylään tutustumista ja upeita vuoristomaisemia

Kuukauden pituisella matkallamme osoittautuu hyväksi ratkaisuksi se, ettei hirveästi suunnittele päiviä etukäteen. Mies löytää aamulla kartasta lyhyen ajomatkan päässä olevia roomalaisraunioita, joihin päätämme lähteä samantien tutustumaan. Reittimme vie läpi kivannäköisen Serviglianon kaupungin, johon pysähdymme paluumatkalla. Vähän Serviglianosta pohjoiseen sijaitsevan Pianen kylän ulkopuolella pitäisi olla useitakin antiikinaikaisia raunioita. Onhan niitä, mutta suurin osa joko kokonaan näkymättömissä tai pääsemättömissä, tai sitten kyse on vain melko mitättömistä kivikasoista. Onni kuitenkin potkaisee: alueen upein roomalaisajan rakennelma, Teatro Romano di Falerone -amfiteatteri, olisi normaalisti auki vain viikonloppuisin, mutta juuri tänään teatteriin rakennetulla puulavalla harjoittelee paikallinen nuorten naisten tanssiryhmä ja portit ovat auki. Tanssijoita ei näytä haittaavan kaksi paikalle tupsahtanutta turistia, joten ihailemme rakennelmaa pitkän tovin. 

Edellä mainittu Serviglianon kaupunki näyttää vanhemmalta kuin se itse asiassa on. Matalista tiilirakennuksista koostuva hyvin järjestelmällisesti rakennettu keskusta paljastuu entiseksi ensimmäisen maailmansodan aikaiseksi vankileiriksi ja kasarmiksi. Mukava alue on kuitenkin kiertää ja katsella. 

Lounaalle ajamme majapaikkaamme lähimpänä olevaan kukkulakaupunkiin, ”kotikyläämme” Santa Vittoria in Matenanoon. Ennen lounasta haluamme hieman kierrellä pitkin kaunista vanhaa keskustaa. Kiipeämme sen korkeimmalla kohdalla sijaitseville vanhoille kirkkorakennuksille, joista kumpikaan ei valitettavasti ole avoinna yleisölle. Harmi, sillä kirkkokukkulan alla olevassa infotaulussa kehutaan niiden ikivanhoja alttari- ja seinämaalauksia. Näkymät kirkoilta kukkuloille ovat kuitenkin upeat.

Lounastamme Taverna Vittoriassa, joka on saapuessamme lähes täynnä. Sisältä löytyy kuitenkin pöytä ja ystävällinen tarjoilija ottaa vastaan tilauksemme – salaatteja, pastaa, risottoa ja passerinaa. 

Vuoristossa

Reissun kolmas patikointi on myös pisin ja näkymiltään upein. Komoot-palvelusta löytyneen reitin virallinen alkupiste on Rifugio dell’Amandolan vuoristomaja, mutta reitille pääsee myös lähempänä sijaitsevasta Capovallen pikkukylästä. Kylän laidalla moikkaamme laiduntavia lehmiä ja lähdemme taivaltamaan enimmäkseen puiden varjostamaa polkua pitkin. Kyllä, olemme taas liian myöhään liikkeellä. 

Vastaan tulee muutamia kohteliaasti tervehtiviä maastopyöräilijöitä. Alkumatkan varrelle osuvat mm. 1200-luvun lopulla rakennetun kirkon rauniot ja hylätty fransiskaaniluostari, lukuisia pieniä metsäpuroja ja jo edelliseltä patikoinnilta tuttuja mutaisia lätäköitä, joiden ylittäminen on taas kerran vaivalloista. Komootin reitti ei oikeastaan kulje virallisia merkittyjä polkuja pitkin, mutta pieni seikkailuhenki kuuluu asiaan eikä pelkoa eksymisestä ole missään vaiheessa. Samoja polkuja pitkin on jäljistä päätellen kulkenut myös suurehko villisika, jota emme kuitenkaan näe tai kuule. 

Puolivälissä matkaa alkaa nousuosuus: ylitämme ensin 1000:n, sitten 1100 metrin korkeusrajan. Puiden lomasta alkaa näkyä pilvien peittämiä vuorenhuippuja ja lopulta Rifugio dell’Amandolan vuoristomaja, jonka parkkipaikalla on useita autoja. Suositulta (tällä kertaa suljetulta) majalta lähtee patikkareittejä moneen suuntaan. Nautimme maisemista ja eväistä majan pihamaalla. Paluu on alamäkeä ja matkan varrella on mm. näköalapaikka (”vista panoramica”): vuoristoniitty, josta kieltämättä on komeat näkymät vuoristoon ja rotkoon.

Kivointa tälläkin reitillä on vaihteleva maasto. Välillä ollaan hämärässä lehtimetsässä, välillä puusto koostuu pelkästään ikivanhoista kiemuraisista ja kookkaista vuoristomännyistä. Loppumatka ennen Capovallen kylää taitetaan melko karuissa maisemissa, maanvyöryjen ja sadeveden vuosien varrella paljaaksi huuhtoman liuskekivikallion päällä. Vuoristossa kaikkialla keltaisena kukkiva piiskaherne levittää huumaavaa tuoksuaan täälläkin. 

12 kilometriä pitkän ja vajaan neljän tunnin kävelyn jälkeen on kiva ajaa lounaalle läheiseen Amandolan kaupunkiin. Pizza- ja focacciapalat, limu, kaksi herkullista kreemitäytteistä leivosta ja espressot maksavat kaupungin keskusaukion laidalla olevassa leipomobaarissa tasan kympin ja tuovat sen verran lisäenergiaa, että jaksamme tutustua Amandolan vanhaan kaupunkiin. Erityisesti keskusaukiolla sijaitseva Pyhän Augustinoksen kirkko on upea. 1300-luvulta alkaen rakennettu terrakottakirkko on sisältä hyvin tummasävyinen ja huomaa, ettei kirkon seiniä ja seinämaalauksia ole hirveästi vuosien varrella restauroitu. Tämänkin kirkon sisäkaton alla on maanjäristysten varalta suojaverkko. Kirkon katosta on jo irronnut aika lailla tavaraa. Kirkon sivuhuoneessa makoilee lasiarkussa Amandolan suojeluspyhimys Antonio Miglioratin muumioituneet jäännökset.  

Illalla, pienen siestan jälkeen, palaamme Ascoli Picenoon. Upean vanhan kaupungin aukioilla ja pikkukaduilla on paljon väkeä viettämässä sunnuntai-iltaa. Nautimme aperitiivit, friteeratut oliivit ja panzerottit tutun 180-kahvilan terassilla. Illallista varten olemme varanneet pöydän Ci-Bo -ravintolasta. Tilaamme merelliset bruschettat, spaghettia anjovis-sitruunakastikkeella, turskarisoton ja gratinoidut katkarapuvartaat. Nettiarvosteluiden hehkutuksesta huolimatta ruoat eivät valitettavasti ole mitenkään erityisen maukkaita – itse asiassa kyseessä taitaa olla reissun surkein ravintolakokemus. 

On jo pimeää, kun palaamme vielä kerran kaupungin aukioille. Piazza delle Popolon laitamilta ostamme airbnb -isännällemme lahjaksi pullon paikallista Meletti-anisviinaa. Piazza Arringolla harjoittelevat paikalliset nuoret heinäkuussa alkavaa La Quintana -keskiaikafestivaalia varten: suuret ja värikkäät liput lentelevät ja soittokunta soittaa. Haikein mielin mutta maukkaat gelatot käsissämme poistumme autollemme ja lupaamme palata tähän ihastuttavaan kaupunkiin vielä monta kertaa.