Viininmaistelua ja suunta kohti etelää
Ei Italian matkaa ilman vierailua viinitilalle. Vinicola Casale Vitali sijaitsee meille jo tutun Montelparon kaupungin lähistöllä. Olemme varanneet tutustumiskierroksen ja viininmaistelun etukäteen. Kukkuloiden ympäröimälle viinitilalle päästyämme teemme tuttavuutta tilan kissojen ja koirien kanssa, myös emäntä Elisabetta tulee tervehtimään. Luvattu ukkosmyrsky tekee tuloaan, samalla kun Elisabetta esittelee meille ympäröiviä tiluksia ja eri viinilajikkeita. Kuluneena vuonna säätila on aiheuttanut kuulemma haasteita.
Samalle kierrokselle osallistuu viinitilan naapurissa sijaitsevassa agriturismossa majoittunut ryhmä hollantilaisturisteja. Elisabetta kierrättää meitä viinin tuotantorakennuksissa ja lopulta johdattaa ryhmän maistelutilaan.
Ulkona ukkonen jyrisee ja taivas aukeaa, sisällä maistellaan kansainvälisellä porukalla Casale Vitalin upeita viinejä ja mahtavia oheistarjoiluja – juustoja, leikkeleitä, leipiä, hedelmiä. Elisabetta esittelee jokaisen viinin perinpohjaisesti ja asiantuntevasti. Myös hänen miehensä, poikansa ja isänsä (joista suurin osa on toiminut tilan viinipuollojen persoonallisten piirrettyjen etikettien mallina) käyvät tervehtimässä iloista seuruettamme. Tällä viinitilalla avatut pullot jäävät pöytään eikä niitä viedä pois maistelulasillisten jälkeen.
Parituntisen maistelusession jälkeen ostamme mukaan pari pulloa Casalin viinejä ja lähdemme kohti majapaikkaamme – joskin taas on pakko tehdä ennakoimaton pysähdys: Santa Vittoria in Matenanan vanhan kaupungin laidalta on juuri ennen pimeän tuloa satumaiset näkymät. Toisaalla juuri laskenut aurinko vielä värjää taivaan punaiseksi ja tekee kauempana siintävistä kukkulakaupungeista satulinnan näköisiä, toisaalla lähestyvän ukkosen salamointi valaisee kauempana siintäviä vuorenhuippuja.
Seuraava päivä on pakkauspäivä ja samalla viimeinen päivämme näissä maisemissa. Casali Vitale -viinitilan maistelun yhteydessä sekä Elisabetta-emäntä että viinitilan naapuriagriturismon hollantilainen omistaja ovat suositelleet Santa Vittoria in Matenanossa sijaitsevaa Farfanse-hotellin ravintolaa. Vanhan kaupungin laitamilla sijaitsevan ravintolan ystävällinen tarjoilija ottaa meidät vastaan ja valitsemme pöydän terassilta. Tilaamme ricottalla ja lampaanjuustolla täytettyjä tortelloneja sahrami-kermakastikkeella, pekonilla ja villifenkolilla täytettyä kania sekä friteerattuja ja keitettyjä kasviksia. Puoli litraa Casale Vitalin punaviiniä riittää hyvin huuhtomaan ruoat alas. Jok’ikinen suupala on herkullinen ja vähän harmittaa ettei tullut maistettua muitakin ravintolan annoksia. Palvelu on erittäin ystävällistä ja vaikka kyse on hotellin yhteydessä toimivasta ravintolasta, hintataso hyvin kohtuullinen. Aurinko on juuri laskenut kun kävelemme vielä kerran Santa Vittorian näköalapaikalle ihailemaan laaksoon ja Sibillini-vuoristoon avautuvaa näköalaa. Vaikka tiedämme, että tulemme palaamaan näihin maisemiin, ilmassa on haikeutta.
Aamulla syömme aamupalaa, pakkaamme auton ja kirjoitamme Giovannille viestin (suomeksi) majapaikan seinällä olevaan lautatauluun. Läksiäislahjoiksi isäntämme saa pullon Meletti-anislikööriä sekä suomalaisia lakupatukoita. Jätämme hyvästit tälle alueelle, mutta emme ihan vielä Marchelle, sillä ajamme rannalla sijaitsevan Grottammaren vanhaan kaupunkiin (Grottammare Alta), joka on ainakin jonain vuonna löytynyt kauneimpien italialaiskylien listalta. Kaunis se onkin, pieni ja hiljainen. Muutamia turisteja ja kadun varressa istuvia paikallismummoja lukuunottamatta ketään ei näy, eikä mikään ole auki. Kiipeämme kylän korkeimmalla kohdalla sijaitsevan linnoituksen raunioille, joissa ei ole hirveästi näkemistä. Palaamme autollemme ja otamme suunnaksi Marchen ja Abruzzon rajalla sijaitsevaan Porto D’Ascolin kaupungin ja sen Portogrande-ostoskeskuksen, jossa käymme lounaalla ja ruokaostoksilla. Sitten on aika etsiä uusi majapaikkamme!
Kuukauden pituisen matkamme toinen airbnb -asuntomme löytyy Abruzzon pohjoisosasta, Roseto degli Abruzzin rantakaupungista ja vain parin kilometrin päästä merenrannasta. Uudehkon parikerroksisen talon toisessa kerroksessa sijaitseva asunto on paremmin varusteltu kuin maaseutuasuntomme Marchessa: täältä löytyy wifi eikä suihkussa tarvitse odotella useita minuutteja kuuman veden tuloa. Ilmastointia ei ole, mutta joko kivitalon asunto on viileämpi tai sitten kuumuuteen alkaa jo tottua. Illalla on kuitenkin pakko ajaa rantaan ja käydä pulahtamassa meressä, Roseto degli Abruzzin hiljaisella ja pimenevällä hiekkarannalla.
Seuraavana aamuna ajamme jo edellisvuodelta tutulle, rantamäntyjen reunustamalle ihanalle Pineton hiekkarannalle. Rannalla on muutama lido, mutta koska kyseessä on osin luonnonsuojeltu alue, ranta on tyypillisesti paljon tunnetumpia merenrantakohteita hiljaisempi. Löydämme rauhallisen kohdan ja pystytämme uuden supermarketista ostamamme sinisen aurinkovarjomme. On juuri sopivan tuulinen ilma bodysurffaukselle ja meressä on yksinkertaisesti ihanaa. Kun saamme hetkeksi pulikoinnista tarpeeksemme, kuivattelemme kävelemällä pehmeää rantahiekkaa pitkin Torre de Cerranolle ja takaisin. Rannalla aika kuluu jälleen yllättävän nopeasti: yhtäkkiä huomaamme viettäneemme rannalla jo kolme tuntia. Bodysurffaus ja meri-ilma väsyttävät, joten loppupäivä menee lepäillessä.
