Pikkukaupunkeja ja vähän isompiakin

Ensimmäinen aamiaisemme B&B Paradisossa aiheuttaa hämmennystä. Englantia taitamaton omistajaperheen teini-ikäinen poika toimii aamiaisella tarjoilijana, mutta käy ilmi, että korona-aika on jättänyt tarjoiluun varotoimenpiteitä: vieraat eivät saa itse ottaa aamupalapöydästä mitään pakkaamatonta, kuten leipätuotteita tai leikkeleitä. Jugurtit ja hedelmät sentään voimme itse nostaa lautaselle. Sämpylät ja etenkin erilaiset croissantit maistuvat herkullisilta, samoin tietysti cappuccino. Viikon edetessä alamme jo aika nopeasti kaivata aamiaiseen tietysti lisää vaihtelua, mutta kyllä näillä eväillä päivä kuin päivä käynnistyy.

Ilma on pilvinen, kun lähdemme autoilemaan ja ottamaan lähiseutua haltuun. Olemme löytäneet kartasta kiinnostavan pienen kukkulakaupungin, johon ajamme San Salvosta vajaat puoli tuntia. Fresagrandinarian korkeimmalla kohdalla olevaan vanhaan kaupunkiin ei autolla pääse, mutta onneksi kiipeämistä ei ole paljoa. Kaupunki on kaunis, vanha ja hiljainen. Ensivaikutelma on se, että olemme paikalla kahdestaan. Muutaman vanhuksen onnistumme kuitenkin bongaamaan. Ihastelemme kaupungin ympärillä avautuvaa maisemaa: kukkuloita, metsää, kauempana siintää Joonianmeri.

Viereinen Lentellan pikkukaupunki ei ole yhtä viehättävä. Siellä on menossa suuret häät, niin suuret, etteivät kaikki tyylikkäästi pukeutuneet häävieraat edes mahdu kirkkoon. Niinpä sen ulkopuolella on kaiuttimet, joista papin saarnat ja pyhimyslitaniat kaikuvat kauas kaupungin laitamillekin.

Olemme Abruzzon etelärajalla, josta ei ole kuin hetken ajomatka naapurimaakunta Moliseen. Ajamme rajan takana olevaan hieman ränsistyneeseen ostoskeskukseen, jonka Conad-supermarketin tuoretiskiltä ostamme mukaan lounaaksi herkullista melanzane di parmegianaa sekä pari leivosta. Kun käynnistämme auton ostarin parkkipaikalla, taivas aukeaa. Sade on niin voimakasta, että on pakko ajaa todella hitaasti ja varovaisesti heikon näkyvyyden vuoksi.

Lounastamme huoneessamme, jonka ilmastointi ei toimi vieläkään. Tämä ei estä päiväunien ottamista. Sateen ropinaan on mukava nukahtaa.

Illalliselle suuntaamme läheiseen Vaston kaupunkiin, joka vaikuttaa ensi näkemältä mukavalta keskisuurelta rannikkokaupungilta. Löydämme suhteellisen vaivattomasti ilmaisen parkkipaikan (johon mahdumme myöhemmilläkin Vasto-visiiteillä), josta on helppo kävellä vanhaan kaupunkiin.

Sade loppuu juuri sopivasti, kun kävelemme sisään kaupungin parhaaksi kehuttuun pizzeriaan, La Movidaan. Heti ensimmäiseksi meiltä kysytään josko olemme varanneet pöydän etukäteen; emme ole, mutta onneksi meille löytyy vapaa pöytä – vaikka saapuessamme ravintola on puolityhjä, ei mene kuin puolisen tuntia niin ilman pöytävarausta saapuneille tarjotaan eioota ja paikka on täysi.

Napolilaistyyliset pizzamme ovat herkullisia. Miehellä on näköyhteys pizzauuniin ja hän laskee, että pizza paistuu uunissa tasan 29 sekuntia, joten uuni lienee melko kuuma! Pizzat ja kaksi olutta maksavat vajaat kolmekymppiä.

Ruoan jälkeen otamme Vaston vanhaa kaupunkia haltuun jalan. Kyseessä on hyvin eläväisen oloinen ja viehättävä kaupunki, jonka asukkaatkin ovat uskaltautuneet sateen jälkeen ulos viettämään iltaa. Löydämme näköalapaikalle, josta on upeat näköalat merelle päin, Vaston ja hieman kauempana siintävän San Salvon merenrantakaupunginosiin. Näitä näkymiä olemme aiemmin nähneet vain youtube-videoista!