Patikointia Majellan kansallispuistossa
Muutama vuosi sitten lomaillessamme Mallorcalla kokeilimme hetken mielijohteesta miltä patikointi lomalla tuntuisi, ja niin kivaahan se oli, että olemme harrastaneet luonnossa reippailua jokaisella reissullamme tämän jälkeen.
Tämän matkan ensimmäinen patikointi tapahtuu Majellan kansallispuistossa. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta kun ajelemme San Salvosta kohti Fare San Martinon kaupunkia ja San Martinon solaa, josta lähtee useita patikka- ja vaellusreittejä. Ajomatkaan osuu myös tietullillinen osuus, joka nopeuttaa ajoa kuitenkin huomattavasti ja jo reilun tunnin ajon jälkeen jätämme auton parkkipaikalle. Sen viereltä löytyy kioski, josta voi ostaa karttoja ja vuokrata kypäriä ja muita suojavarusteita. Me uskaltaudumme matkaan puhelimen karttasovelluksella ja terveellä järjellä varustettuina.
Lähdemme kävelemään kivistä polkua ylöspäin ja jo reilun vartin kävelyn jälkeen edessämme aukeaa kahden kallion välinen todella kapea sola, jonka pohjalla polku jatkuu. Muutaman kymmenen metrin päästä sola aukeaa ja näemme vanhan San Martino in Vallen benediktiiniläisluostarin rauniot. Luostarin rakentaminen moiseen paikkaan, korkeiden vuorenrinteiden väliseen solaan, tuntuu oudolta. Ei ole ihme, ettei luostari ole enää aikoihin ollut missään käytössä.
Otamme kuvia ja jatkamme luostarilta ylöspäin vievää ja kapenevaa polkua pitkin. Reitillä on hiljaista, emme näe kuin pari muuta pariskuntaa koko patikoinnin aikana. Polku on enimmäkseen helppokulkuinen, mutta paikoin jalkojen alla on isojakin irtokiviä ja kyllähän epätasainen ja koko ajan ylöspäin viettävä reitti käy jalkoihin, etenkin nilkkoihin.
Maisemat ovat tietenkin upeat ja polun varrella näkyy milloin villejä karhunvatukoita, milloin erivärisiä perhosia. Reilun tunnin kiivettyämme päädymme pienessä metsikössä sijaitsevaan taukopaikkaan, jonka lähteessä on kiva huuhtoa kasvoja ja täyttää vesipullot. Istahdamme hetkeksi syömään eväitä ja lepuuttamaan jalkoja. Reitti jatkuisi eteenpäin vaikka kuinka pitkään, mutta me palaamme samaa reittiä takaisin. On turha väsyttää itseämme näin aikaisessa vaiheessa lomaa.
Parkkipaikalla vaihdamme hikiset patikkavaatteet kuiviin ja ajamme Fare San Martinon vuoristokaupunkiin etsimään lounaspaikkaa. Hansel & Gretel -nimisessä kahvilassa nautimme paninit ja espressot, minkä jälkeen käyskentelemme hetken hiljaisessa ja ihanassa pikkukaupungissa – jonka varsinainen vetonaula taitaa olla kuitenkin pastan valmistus. Ilmeisesti vuorilta virtaavat joet ovat aikoinaan olleet syynä siihen, että useampikin pastan valmistaja on perustanut kaupunkiin pastapajansa. Me käymme DeCeccon pastatehtaan tehtaanmyymälässä ja ostamme ison kassillisen kaikenlaista pastaa reilulla seitsemällä eurolla.
Loppuiltapäiväksi ajamme tutulle Punto Pennan rannalle, jossa käymme meressä huuhtomassa vaellusliat iholtamme ja nauttimassa iltapäivän viimeisistä auringonsäteistä, yllättävän monen paikallisen seurassa. Rannalta lähtiessämme saamme kosketuksen paikalliseen eläinkuntaan, kun rannalta parkkipaikalle johtavilla rappusilla vastaan tulee pienehkö rotta, ja parkkipaikalta pois ajaessamme joudumme väistämään nälkiintyneen näköistä ja haukoittelevaa kettua, joka päättää asettua pitkälleen keskelle ajotietä.
Illallinen Vaston vegeravintola Duedipicchessä on odotetun herkullinen ja kohtuuhintainen. Erikoiseksi ravintolan muuten tekee se, että sen keittiö sijaitsee toisessa kahdesta ruokailutilasta.
