Vuorikiipeilyä

On viimeinen kokonainen päivämme Abruzzossa. Nopean ja varhaisen aamupalan jälkeen vuokravolkkarimme lähtee kohti Campo Imperatoren tasankoa, joka kuuluu jokaisen Abruzzon kävijän pakollisiin kohteisiin. Linnuntietä hyvin korkealla olevalle tasangolle ei matkaa ole kuin nelisenkymmentä kilometriä, mutta mitä lähemmäs päämäärää tulemme, sitä enemmän tie mutkittelee, nousee ja laskee. Matka kestää lopulta reilut puolitoista tuntia.

Matkan varrelle jäävää Castel Del Monten kaupunkia kehutaan yhtenä Abruzzon kauneimmista, ja hienolta se näyttääkin. Tällä kertaa emme kuitenkaan pysähdy katselemaan nähtävyyksiä vaan jatkamme eteenpäin – ja ylöspäin. Kuten vaikkapa Suomen Lapissa, tietyssä korkeudessa puuraja ohitetaan ja maisema muuttuu karummaksi. Olemme noin kilometrin korkeudella meren pinnasta ja Campo Imperatoren tasanko avautuu edessämme.

Maisema on tasaista ja kivistä. Taustalla näkyy Gran Sasson kansallispuistoon kuuluva osa Dolomiittien vuoristosta. Lammas- ja lehmälaumoja laiduntaa siellä täällä, yksi lammasporukka keskeyttää matkantekomme hetkeksi tunkemalla autotielle. Päästyämme eroon äänekkäästä eläinlaumasta, ohitamme vielä kaksi ilmeisen suosittua ulkoilmaravintolaa, joissa asiakkaat ostavat ravintolan lihatiskiltä grillattavaa ja grillaavat ne itse ulkopuolella sijaitsevissa grillaustelineissä. Paikkojen ykköstuote on arrosticinit eli lammasvartaat, joita varmasti menee kymmeniä, ellei satoja kiloja päivässä.

Patikkaretkemme lähtee reilun kahden kilometrin korkeudesta. Parkkipaikan ympärillä on mm. observatorio, köysirata-asema ja Albergo di Campo Imperatore -hotelli, joka vuonna 1943 toimi hetken Mussolinin vankilana. Mikäli vielä tässä vaiheessa haluaa täydentää eväspussiaan, pieni kahvilakin löytyy sekä ihan siisti konttivessa. 

Tutkimme hetken mobiilikarttaamme ja lähdemme kapuamaan ylöspäin. Kohteemme on 2494 metrin korkeuteen ulottuva Monte Aquila, jonka huipulla oleva risti parkkipaikalta jo näkyykin. 

Ensimmäiset muutama kymmenen metriä erittäin kivistä polkua sujuu helposti, mutta ensimmäisestä risteyksestä alkaa osuus, joka vetää korkeanpaikankammoisen miehen polvet veteläksi. Polku ei nimittäin juuri ole metriä leveämpi ja pudotus, vaikkei pystysuora olekaan, näyttää pelottavalta. Mutta ei auta, kun tänne asti on ajettu, on jatkettava. Reitillä ei ole tänään ruuhkaa, toki sesonkiaikana tilanne on varmasti toinen. Sinänsä polkua pitkin on helppo edetä. Ylöspäin mennään ja ainoastaan parissa kohdassa joudumme oikeasti kiipeämään kivenlohkareiden yli päästäksemme jatkamaan.

Reitin keskivaiheella ollaan harjanteella eli lähes tasaisella maalla, kunnes alkaa viimeinen nousu ruohikkoista ja melko jyrkkää rinnettä pitkin. Kun Monte Aquilan huipulla oleva risti jo näkyy, miehellä loppuu rohkeus. Viimeiset kymmenet metrit kun olisi tarkoitus kävellä hyvin kapeaa polkua pitkin. Nainen jatkaa reippaasti perille asti, vaikka jostain yhtäkkiä nousevat pilvet uhkaavat peittää näkyvyyden. Kumpikin on joka tapauksessa korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin ja maisemat ovat jotain mitä kumpikaan ei ole koskaan kokenut. 

Mainittakoon, että näin syyskuussa tällä korkeudella pärjää hyvin merinovillaisella paidalla, tuulitakilla ja shortseilla, hyviä vaelluskenkiä unohtamatta. Paikoin tuuli tuntuu viileältä, mutta toisaalta suojaisissa paikoissa, auringon paistaessa on suorastaan kuuma.  

Valokuvien ottamisen ja eväiden nauttimisen jälkeen paluumatka sujuu mieheltäkin jo huomattavasti leppoisemmissa tunnelmissa. Loppumatkasta teemme tuttavuutta vapaasti laiduntavien komeiden hevosten kanssa. Parkkipaikalle vihdoin päästyämme olemme helpottuneita ja tunnemme itsemme onnekkaiksi päästyämme patikoimaan näin uljaissa maisemissa.

Paluumatkalla pysähdymme pikaisesti Castel del Monten keskiaikaisessa vuoristokaupungissa, johon tulee varmasti vielä palattua – vaikka se vähän hankalan matkan päässä onkin. Samalla suunnalla on muuten myös yksi Abruzzon kuuluisimmista nähtävyyksistä, Rocca Calascion linnanrauniot. Meiltä tuo nähtävyys jää seuraavaan kertaan. 

Ajamme Rosso di Seraan ja käymme hetken pulikoimassa altaassa, vaihdamme vaatteet ja lähdemme illalliselle läheisessä Cugnolin kaupungissa sijaitsevaan Champignon-ravintolaan. Tilaamme pastaa, grillattuja kasviksia ja arrosticineja sekä karahvin talon viiniä. Kaikki oikein maukkaita ja varsinkin pasta-annokset ovat valtavia. Viereisessä pöydässä pöydällinen paikallisia ukkeleita katselee meitä uteliaina, kunnes tarjoilija kantaa heille jaettavaksi valtavan paljun pastaa. Pikkukaupungin arkisessa ravintolassa on myös baarin puoli, jossa äijät lyövät korttia niin kovaäänisesti, että tarjoilija käy sulkemassa väliovet.