Salentoon
Seuraavana aamuna jätämme Masseria Montepaolon haikein mielin. Sää on taas tunnelmaan sopivasti sateinen. Mies nappaa pysäköintipaikan reunamilta evääksi kaktuksen hedelmiä (kaktuksia on siis Apuliassa joka puolella) ja saa piikkejä sormiinsa. Ahneus kostautuu.


Lähdemme kohti etelää, Salenton niemimaata eli Italian saappaan korkoa. Matkalla pysähdymme yhdessä Apulian kuuluisimmista kaupungeista, Ostunissa, jota myös La Citta Bianchaksi sanotaan. Kukkulan päälle rakennettu, todella valkoinen vanha kaupunki näkyy jo kauas. Hieman vanhan kaupungin ulkopuolella on maksullinen (5€) pysäköintialue, jossa saamme Lanciamme puun alle varjoon. Parkkikselta kävelemme muutaman minuutin mäkistä tietä ylöspäin ja päädymme Ostunin vanhan kaupungin ulkomuuria kiertävälle kaistaleelle, josta on huikeat näköalat merelle päin.



Itse kaupunki on kaunis, joskin ihastelua hieman häiritsee melkoinen helle ja valtavat turistijoukot. Voi vain kuvitella, millainen meininki kapeilla kaduilla vallitsee normaaliaikana ja turistikaudella. Vanha kaupunki ei ole tasainen; portaikkoja sinne tänne, kapeita kujia, valkoiseksi kalkittuja taloja, porttikäytäviä ja pari kaunista kirkkoakin. Kolme tuntia kuluu kuin siivillä, on siis aika etsiä lounaspaikka.





Sellainen löytyykin kaupungin uudemmalta puolelta. Pesceria Il Delfino Flipper on vähän mauttomasti nimetty, eikä ulospäinkään näytä kovin pittoreskilta, mutta sen terassi on täynnä ja paikka on saanut hyviä arvosteluita, joten sisään vaan. Saksalainen, selvästi paikan hyvin tunteva mies neuvoo hämmentyneet turistit sisään kalakaupan tiskille tekemään tilauksen. Tilaaminen onnistuu ongelmitta, sitten vaan terassille pöytään istumaan, odottelemaan ja katselemaan muiden jo nauttimia herkkuja.
Mies saa pitkään haluamansa grillatulla mustekalalla täytetyn sämpylän ja merellisen pastan, nainen syö valtavan fish’n’chips -annoksen monenlaisilla kaloilla. Herkullista!
Lounaan jälkeen käymme vielä espressolla lähipuistossa, jossa ihailemme hassun näköistä puuvanhuksen juuristoa.








Pian Ostunista lähdön jälkeen maisema vehreytyy. Oliivipuutkin näyttävät isommilta kuin Barin lähistöllä. Ohittamistamme kaupungeista erityisesti Francavilla Fontana näyttää sellaiselta, johon voisi joskus tulla ajan kanssa.
Olemme selvästi Salentossa, sillä auton ikkunoista alkaa näkyä surullinen näky, ja ilmiö, josta olemme huolissamme lukeneet jo etukäteen. Tien varret ovat täynnä kuolleita oliivipuita. Suuria oliivilehtoja ja viljelmiä, harmaita ja lehdettömiä puita, joissain kohdin puut on poltettu maan tasalle. Kyseessä on vuonna 2013 ensimmäisen kerran havaittu, ilmeisesti Etelä-Amerikasta peräisin olevan xylella-bakteerin aiheuttama tauti, joka on tappanut yli kolmanneksen Apulian 60 miljoonasta oliivipuusta. Se on paljon alueella, joka tuottaa yli 10 prosenttia maailman oliiviöljystä. Bakteerin vaikutusalue kasvaa vuosittain, sillä ”puskurivyöhykkeitä” kummempaa torjuntakeinoa sille ei toistaiseksi ole. Xylella voi iskeä myös esim. luumupuihin ja sitä on jo havaittu myös Espanjassa ja Kreikassa. Oliivipuutkaan eivät siis välty pandemioilta.

Ajamme Salenton luoteisnurkkaan, San Pietro di Bevagnaan, joka oli yksi vaihtoehdoista ennen matkaa majoitusta etsiessämme. Olemme tyytyväisiä, ettemme päätyneet tänne – lomakauden loputtua tämä osa rannikosta vaikuttaa nimittäin aivan kuolleelta. Pysähdymme verryttelemään jalkojamme ja löydämme moderniin rantakahvilan, jossa tarjoilija huijaa meitä ostamaan caffe lecceset eli espressot ja manteliliköörit. Nainen juo molempien liköörit, koska mies ajaa.
Jatkamme kohti Salenton eteläkärkeä, ohi Gallipolin (mitä ei pidä sekoittaa Tunisiassa sijaitsevaan kuuluisaan 2.maailmansodan taistelupaikkaan) ja Ugentoon, josta käymme ostamassa majapaikkaamme aamiais- ym. tarvikkeet. Skumppapullo maksaa 2€ ja paikallinen ihan laadukas valkoviini peräti 4€!
Olemme täsmällisesti klo 19 perillä Torre San Giovannin rantakaupungissa sijaitsevan majapaikkamme ulkopuolella ja muutaman minuutin odottelun jälkeen hieman kauempana asuva isäntämme Luigi saapuu paikalle. Airbnb:mme on isolla pihalla varustettu moderni kaksio, jossa on hyvän kokoinen keittiö/ruokailuhuone. Kämppä vaikuttaa todella kivalta!







Täytämme jääkaapin, käymme suihkussa, puramme laukkumme ja nautimme talon kattoterassilla aperitiiviksi lasilliset spumantea. On jo pimeää, kun lähdemme kohti Torre San Giovannin keskustaa ja merenrantaa. Kävely kuumassa, suorastaan seisovassa ilmassa on yllättävän raskasta.



Vaikka Salenton lounaisrannikolla olikin hiljaista, tässä rantalomakohteessa on elämää. Rantakrääsää, matkamuistoja ja vaatteita myyvät kaupat sekä useimmat ravintolat ovat auki ja rantabulevardi täynnä ihmisiä. Majoittajamme Luigi lähettää listan suosittelemistaan ravintoloista, joista valitsemme A Puccia Salentinan; puccia on paikallinen täytetty sämpylä, jollaisen sijaan valitsemme herkulliset pizzat. Kaksi valtavaa pizzaa ja pullo paikallista negroamaroa kustantaa yhteensä vajaat 30€. Illallisen jälkeen, ja koska on edelleen erittäin lämmin, käyskentelemme hiljalleen takaisin majapaikkaamme, jossa odottavat uusi suihku ja ensimmäinen yö Salentossa.



