Kotiin

Herkullisen aamiaisen jälkeen maksamme laskun, kiitämme Jacopoa kaikesta ja käymme nopeasti Spellossa ostamassa tuliaisia (viiniä, oliiviöljyä ja salamia), juomassa espressot  ja jättämässä jäähyväiset tälle ihanalle pikkukaupungille.

Paluumatkalla emme huristele Roomaa kohti maaseutureittiä vaan valitsemme suoremman, nopeamman ja tylsemmän moottoritievaihtoehdon, jossa tietenkin joudumme maksamaan tietullia hieman enemmän kuin tullessa. Ennen tullillista osuutta näemme, kun munkki ja kaksi nunnaa liftaavat kohti Roomaa, liekö suuntana Vatikaani? Olisikohan matka ollut varjellumpi jos nämä olisivat mahtuneet kyytiin?

Moottoritiellä saa hetkittäin ajaa 130 km/h, mihin nopeuteen Fordimme juuri ja juuri yltää, joten Rooma lähestyy nopeasti. Sen sijaan että ajaisimme suoraan lentokentälle, suuntaamme lounaalle kentän tuntumassa sijaitsevaan Fiumicinon merenrantakaupunkiin. Lentokentällekin nimensä antaneessa kaupungissa on rauhallista, mutta rantaravintoloiden ja viihdekeskusten määrän perusteella siellä saattaisi joskus olla vilkkaampaakin. Löydämme rannalta lounaspaikan, jonka ainoat asiakkaat olemme. Pizzaa ei kuulemma saa, pastaa kyllä.

Tankkaamme auton kaupungissa, josta ei siis ole lentokentälle kuin muutaman minuutin ajomatka. Palautamme auton Hertzille ja saamme kuitin, jonka loppusummaa (reilut 20€) tajuamme ihmetellä vasta kotona. Kyseessä on maantievero, jonka olemassaolo on lievä yllätys, varsinkin kun luulimme, että auton vuokra oli jo kokonaisuudessaan maksettu.

Fiumicinon kentällä lähtöselvitys ei ala ajallaan ja tökkii muutenkin pahasti, mutta onneksi matkalaukkuihin pakatut viinipullot ja muut tuliaiset eivät sittenkään vie laukkujen painoa sallitun rajan yli, joten päästämme helpotuksen huokauksen. Grazie mille Umbria!