Meri
Umbriasta on vaikea saada tarpeekseen, mutta koska kyseessä on Italian maakunnista ainoa, jolta puuttuu vesiraja, on edes kerran loman aikana suunnattava auton nokka kohti Le Marchen rantoja ja vilvoittavaa Adrianmerta. Parikymmentä kilometriä Spellosta etelään sijaitsee Folignon kaupunki, josta alkaa suoraan rannikolle ja Civitanovan kaupunkiin johtava moottoritie. Matkan varrella on Apenniinit, joten arvatenkin osa matkasta mennään tunneleita pitkin. Yllätykseksemme tunneleita on arviolta neljäsosa noin sadan kilsan matkasta. Moottoritietä pitkin päästään pian perille Civitanovaan, mutta vain tankataksemme ja huomataksemme kaupungin melko tylsännäköiseksi.
Jatkamme rannikkoa pitkin pohjoiseen kohti kehuttua Portonovan rantaa, jota lähestyessämme tie vie upeiden kukkuloiden ja auringonkukkapeltojen halki (kuinkahan monen italialaisravintolan tai -hotellin nimi on Il Girasole?).


Portonovaan on harmiksemme pakkautunut puoli Italiaa eikä rannan läheisyydestä löydy ainuttakaan parkkipaikkaa – eikä kyseessä taida olla edes kunnon kaupunki, joten googlaamme ja lähdemme valumaan rannikkoa alaspäin kohti Siroloa ja Numanaa, joista jälkimmäisessä löydämme kuin löydämmekin sekä kohtuuhintaisen pysäköinnin että kivannäköisen rannan.
Pikkukivirannan rantaravintola on täpötäynnä, mutta saamme nopeasti pöydän ja eteemme merelliset pastat. Rantatuolien ja -varjojen käyttö näyttää olevan ravintolan asiakkaille ilmaista, mutta kävelemme lounaan jälkeen rantaa pitkin hieman rauhallisemmalle paikalle ja levitämme hamampyyhkeemme. Lähistöllä oleva pieni väkijoukko herättää huomiomme ja käymme mekin ihmettelemässä merikilpikonnien suojelusta kertovaa tapahtumaa ja ihka oikeaa kilpikonnaa. Keli on sopivan pilvinen ja Välimeren vesi samalla ihanan lämmintä ja virkistävää. Parin tunnin löhöilyn jälkeen päätämme jatkaa matkaa etelään. Maantie kulkee rannan vierellä ja koko matka tuntuu olevan yhtä uimarantaa. Pysähdymme vielä kerran pulahtamaan mereen ja juomaan espressot.
Civitanova on edelleen tylsän näköinen kaupunki. Sieltä löytyy kuitenkin asiallinen ja suuri ostoskeskus, jossa saa hyvin vietettyä pari tuntia. Ostarin yläkerrassa olisi jopa suomalaisittain tuttu aasialainen buffet, päädymme kuitenkin naapuriravintolaan nauttimaan gluteenittomat pizzat shoppailun lomassa.
Vasta paluumatkalla tajuamme reitin korkeuserot, kun parissa tunnelissa ajonopeus pysyy alamäessä helposti 120 km/h:ssa kaasua painamatta. Illaksi on luvattu sadetta ja kotimatkalla näkyy jo ukkospilviä ja pientä salamointiakin. Taivas aukenee noin viisi minuuttia sen jälkeen kun päässeet perille. Salamointia Umbrian laakson yllä on tullut ihastelemaan muitakin Il Bastionen vieraita, mutta kun myrsky saapuu päälle, on parasta painua sisälle turvaan. Ikkunat ja ovet heiluvat, ja myrsky heittää kumoon huoneemme ulkopuolella sijaitsevat metrin korkuiset kukkaruukut. Pelottavaa mutta kiehtovaa.


