Italia,  Umbria

Vettä

Lähdemme Umbrian nähtävyyksien pariin, ensimmäisenä ajamme Cascata Della Marmore -vesiputouksille. Alun perin roomalaisten luoma keinotekoinen putous tuottaa nykyään sähköäkin, muttei ole toiminnassa yötä päivää vaan ainoastaan aamu- ja iltapäivisin, muutaman tunnin ajan kerrallaan. Autolla pääsee sekä putouksen ylä- että alapuolelle, me ajamme yläpuolelle. Koska on sunnuntai ja Italiassakin lomakauden alku, parkkipaikalla on tungosta ja paljon turisteja, Italiasta ja muualta. Putoukselle pääsy maksaa kympin per naama ja nähtävyyden ympärille on kertynyt normaalia oheistoimintaa: ravintoloita, kahviloita, krääsäkauppoja.

Putous itsessään on komea näky. Ylhäältä alas ja takaisin on reilut 1200 rappusta (laskimme ne). Muutamassa kohdassa ylätasanteelta alas johtavaa polkua/portaikkoa saa onneksi kivan kostean virkistyksen kuuman kesäpäivän ja melkoisen kapuamisen helpotukseksi. Osa turisteista on tajunnut varautua sadevarustein, me emme. Kesä kyllä kuivaa jne. Liikuntaesteisille nähtävyyteen lähemmin tutustumista ei voi suositella, mutta alaparkkipaikalta kyllä näkee hyvin mistä on kyse, kiipeämättäkin.

Seuraavaksi on tarkoitus suunnata lounaalle Spoleton kaupunkiin, mutta navigaattorimme ei ole tietoinen tien katkaisevasta tietyömaasta, joten lopulta lounas nautitaan matkan varrella sijaitsevassa Trevin kaupungissa, paikallisen Lidlin parkkipaikalla. Tuli ainakin halpa lounas. Ja onhan se eksoottista käydä Lidlissä ulkomailla.

Kuten moni muukin umbrialaiskaupunki, on Spoleto upea näky jo maantieltä katsottuna. Ensimmäisenä tulee vastaan roomalaisaikainen akvedukti, josta otamme myöhemmin kuvia ylhäältä käsin. Löydämme helposti maksullisen parkkipaikan ja kun valmistaudumme kapuamaan kapeita kujia pitkin korkealla kukkulalla sijaitsevaan vanhaan kaupunkiin, meitä odottaa iloinen ja ilmainen yllätys: kaupunkiin pääsee jumankekka rullaportaita pitkin! Kiitos viisaat Spoleton kaupungin isät! Portaita sitten riittääkin ja huipulla sijaitsevaan linnoitukseen pääseminen vaatii vielä lyhyen hissimatkankin, mutta perillä odottavat huikeat näkymät Umbrian laaksoon ja upea vanha linna.

Spoletossa järjestetään vuosittain Festival dei Due Mondi (”Kahden maailman festivaali”) ja sunnuntai on festarin päätöspäivä. Duomon aukiolle on rakennettu suuri esiintymislava ja katsomo. Illan teoksessa pääosassa olisi Marion Cotillard, mutta nähtävää on muutenkin tarpeeksi, Spoleton duomosta lähtien. Jälleen kerran upea suuri kirkko, jossa on upeita maalauksia (mm. Pinturicchio) ja harras tunnelma. Kävelemme ympäri vanhaa keskustaa ja pysähdymme katukahvilaan katsomaan ihmisiä: munkkeja lippikset päässä, paikalliset pyhävaatteissaan, turisteja odottelemassa illan esitystä. Ihastuttava kaupunki tämäkin, huomattavasti Spelloa suurempi.

Palaamme rullaportaita alas kohti parkkipaikkaa, jossa päätämme ajaa vielä yhteen nähtävyyteen, paikkaan jossa jo muinaiset roomalaiset keisarit järjestivät juhlallisuuksia. Trevin eteläpuolella sijaitseva Fonta del Clitunno on taianomainen lähdepuisto, jossa maasta ja vuoren sisältä virtaa kirkasta, kylmää vettä, joka muodostaa pienen vesistön. Puroja ja lampia, joutsenia ja paikallisia loikoilemassa vilteillä ja penkeillä. Sisäänpääsy puistoon on 3€. Rooman keisarit luultavasti pääsivät ilmaiseksi bilettämään.

Ohitamme Trevin, joka näyttää autosta käsin niin upealta, että sinnekin on jonain päivänä päästävä. Nyt on kuitenkin päästävä Piazza Umbran ruokakauppaan (puhumattakaan läheisestä Benettonin myymälästä, jossa on ALE!) ja Spelloon illalliselle. Spellon vanhan kaupungin muurien ulkopuolella on paikallisten täyttämä pizzeria Orlando Furioso. Nainen saa pizzerian terassilla pienen paikallisen fanin; lapsukainen ei saa silmiään irti suomalaisturistista. Pizzat (n. 6-8€) ovat loistavia ja pizzerian omistaja Orlando on kuin Frendien Matt LeBlanc vanhana.

Pizzojen jälkeen suuntaamme pimeää vuoristotietä pitkin Il Bastioneen. Sydän meinaa pysähtyä ja henki salpautua, kun oliivipuiden siimeksestä tien yli loikkaa pieni kauris. Taas yksi taianomainen hetki Umbriassa.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *