Alppimaisemissa ja autobahnilla

Kotimatkan ensimmäisenä ajopäivänä ajamme tuttua reittiä pohjoiseen ja lataamme auton Bolognassa. Italiaan päin ajaessamme yövyimme eteläisessä Saksassa, lähellä Itävallan rajaa. Paluumatkalla ensimmäinen yöpyminen tapahtuu vielä Italian puolella, Etelä-Tirolin alueen suurimmassa kaupungissa Bolzanossa – tai tarkemmin sen luoteispuolella sijaitsevassa pienessä Terlanon kylässä.

Pitla Cuna on moderni, vain muutaman huoneen ekohotelli, joka sijaitsee valtavien omenaviljelmien keskellä. Huoneemme on suuri ja valoisa, ikkunasta avautuu näkymä sisäpihan pienelle altaalle ja istutuksille, taustalla näkyy upeita vuoria. Huoneen hintaan sisältyy alueen julkiseen liikenteeseen oikeuttava matkalippu. Paikallisbussi lähtee hotellin läheltä ja vie meidät Bolzanon keskustaan.

Bolzano on erikoinen kaupunki. On erikoista olla vuoriston ympäröimässä kaksikielisessä kaupungissa, jossa on vaikutteita niin italialaisesta kuin saksalaisestakin kulttuurista. Käymme Dominikaanikirkossa, jonka sisällä olevassa San Giovannin kappelissa on upeita 1300-luvulta peräisin olevia seinämaalauksia. Kirkossa on menossa iltamessu.

Bolzanon pääaukion laitamilla on lukuisia terasseja ja paljon ihmisiä aloittelemassa illanviettoa. Löydämme kivan pienen ravintolan läheiseltä kävelykadulta ja syömme herkulliset pasta-annokset. Loppuilta menee Bolzanon katuja ja vilkkaita kujia pitkin kävellessä. Vanhassa keskustassa on paljon houkuttelevia ravintoloita ja baareja. Taidamme molemmat vähän ihastua kaupunkiin ja päätämme tulla tänne vielä toistekin. On jo pimeää kun hyppäämme täpötäyteen linja-autoon, joka vie meidät takaisin Terlanoon.  

Seuraavana aamuna nautimme Pitla Cunan herkullisen aamiaisen aamiaishuoneen ulkopuolella. Syksyn saapumisen huomaa siitä, että on jo vähän viileää. Muut hotellivieraat taitavat olla kaikki saksankieliseltä alueelta. Ystävällinen henkilökunta puhuu englantiakin ja vasta checkoutin yhteydessä tajuamme, että olisihan täällä varmasti pärjännyt italiallakin. 

Tie kutsuu, mutta pari pysähdystä on vielä tehtävä: alueen matkalippumme on vielä voimassa ja se käy myös alueen gondolihisseihin. Läheisestä Vilpianon kylästä lähtee noin vartin välein automaattigondoli (italiaksi funivia), joka vie hetkessä huimiin korkeuksiin. Jälleen kerran korkeanpaikankammosta kärsivä mies manailee ääneen että mihin tuli taas lupauduttua. Perillä on kuitenkin niin hienot vuoristonäkymät, että epämukava tunne vähän helpottaa. 

Toinen pysähdys tehdään Bolzanossa: Interspar-supermarketista lähtee mukaan eväitä autoon sekä vähän tirolilaisia tuliaisiakin (lue: viiniä ja makkaraa). Sitten auto kohti Itävallan rajaa. 

Paluumatka tehdään Innsbruckiin asti samaa reittiä kuin tullessa. Joitakin kymmeniä kilometrejä ennen Innsbruckia matkanteko pysähtyy, sillä edessä on sattunut onnettomuus. Seisomme paikallamme kolme varttia ja ehdimme syödä Bolzanosta ostamamme lounassalaatit, ennen kuin autoletkat alkavat taas liikkua. Liikkuminen on kuitenkin hyvin hidasta, joten päätämme lennosta muuttaa reittiä ja poikkeamme motarilta pienemmälle ja idyllisemmälle tielle. 

Innsbruckin kohdalle päästyämme jatkamme suunniteltua reittiä länteen. Tämäkin reitti kulkee pienempää tietä kohti Saksan rajaa ja paikoin matkanteko on liikenteestä johtuen aika hidasta, mutta onneksi maisemat ovat upeat. 

Saksan puolella ajellaankin sitten vauhdikkaammin autobahnia pitkin kohti pohjoista. Pysähdyksistä ja liikenneruuhkista johtuen on jo pimeää kun saavumme majapaikkaamme. Müller! Das Weingut und Weinhotel sijaitsee pienessä Hammelburgin kaupungissa. Olemme odottaneet hiljaista ja idyllistä kylämeininkiä, joten on pieni järkytys, että juuri tänä viikonloppuna kaupungissa on kunnon festarit: juuri tänään on ostosten yö ja Hammelburgin keskusaukiolla on bileet. Hotellimme on tietenkin tämän keskusaukion vieressä. 

Ennen sisäänkirjautumista ehdimme juuri ja juuri tehdä tilauksen hotellin ravintolaan ennen kuin se menee kiinni. Sitten auto parkkiin ja lataukseen hotellin pikkaraiseen parkkihalliin, check-in, kamat huoneeseen ja syömään. Iso lasillinen paikallista punaviiniä maistuu taivaalliselta.

Illallisen jälkeen lähdemme tutustumaan juhlatunnelmaan ja Hammelburgin vanhaan keskustaan. Keskusaukion lavalla soittaa bändi nimeltä George & The Clooneys. Väkeä on paljon liikkeellä, mutta onneksi juhlat eivät jatku kovin pitkään ja pääsemme ajoissa nukkumaan. Aamulla tosin humu jatkuu, huomaamme, kun käymme aamiaisen jälkeen vielä tutustumassa kaupunkiin päivänvalossa. Samaiselta keskusaukiolta nimittäin starttaa vanhojen autojen kilpailu, jota on tullut seuraamaan iso joukko ihmisiä. 

Meidän automme on tähän skabaan liian tuoretta vuosimallia, joten jätämme hyvästit Hammelburgille ja suuntaamme kohti Kielin satamakaupunkia. Meitä on etukäteen varoitettu tolkuttomista ruuhkista Hampurin liepeillä, joten liikenteen seisominen ei tule meille yllätyksenä. Google Mapsin tarjoama “oikotie” on sekin tukossa, mutta onneksi Hampurin jälkeen matka sujuu ongelmitta. Ehdimme ennen seuraavaa etappia -eli lauttamatkaa Kielistä Klaipedaan-  käydä sekä pesemässä automme itsepalvelupesulassa että ostoksilla Kielin eteläpuolella olevassa jättimäisessä Citti Markt -kaupassa. Mies ei moisessa ostosparatiisissa ole koskaan aiemmin käynyt ja menee tarjonnasta sekaisin. 

DFDS-varustamon autolautta lähtee yhdestä Kielin lukuisista lauttasatamista puolenyön jälkeen. Me olemme jonottamassa laivaan jo muutamaa tuntia ennen, koska emme jaksa pitkän ajopäivän jälkeen vielä ajella tutustumaan Kielin keskustaan, varsinkaan pimeällä. Jälleen kerran olemme valinneet väärän odotuskaistan ja pääsemme viimeisten joukossa laivaan. 

Itämeripäivät

Tällä reissulla emme vielä menomatkalla tienneet lainkaan mitä kautta paluureittimme tulisi kulkemaan. Ajaisimmeko takaisin Saksan ja Ruotsin (tai mahdollisesti myös Tanskan) halki ja Tukholmasta Turkuun tai Helsinkiin? Vai kokeilisimmeko Via Balticaa, eli Puolan ja Baltian läpi Tallinnaan ja lautalla Helsinkiin? Kun paluumatka lähestyy (meillä ei onneksi ole lukittua paluupäivämäärää), Finnlinesin lautta Travemundestä Helsinkiin alkaa tuntua parhaalta vaihtoehdolta, mutta koska olemme myöhään liikkeellä, on Finnlinesin taksa yhdeltä autolta ja kahdelta aikuiselta niin korkea, että alamme etsiä muita vaihtoehtoja – siis sellaisia, joissa ajamista olisi vähemmän kuin menomatkalla. Ja löytyyhän sellainen. 

Tanskalainen DFDS on lähinnä rahtialuksiin erikoistunut varustamo, jolla on reittejä ympäri Pohjois-Eurooppaa. Meille sopivin reitti lähtee siis Saksan Kielistä ja päätyy Liettuan Klaipedaan. Merellä vietetään reilut 20 tuntia. Olemme ostaneet itsellemme ateriapaketin, johon sisältyy aamiainen, lounas ja illallinen. Paljon muuta tekemistä tällä laivalla ei sitten olekaan kuin syöminen ja hytissä makoilu – mikä on toisaalta ihan mukavaa parin pitkän ajopäivän jälkeen. Olkoonkin että buffetruokailu on suunniteltu rekkamiesten makuhermoille sopivaksi eikä ole kovin kummoista meidän mielestämme. Laivalla on toki myös pieni tax free -kauppa ja ainakin tämä laiva on uuden oloinen ja siisti. 

Saavumme myöhään illalla Klaipedaan ja yövymme sataman lähellä sijaitsevassa siistissä ja erittäin huokeassa Luna-hotellissa. Sieltä jatkamme matkaa aamiaisen jälkeen kohti Riikaa. Lataamme auton Liettuan puolella supermarketin pihassa; sähköautoilusta tässä maassa kertoo ehkä se, että laturit ovat hämähäkinseittien peitossa. 

Loppumatka Via Balticaa, Riian ja Pärnun kautta Tallinnaan on tylsä. Itse asiassa ajaminen Via Balticalla on huomattavasti tylsempää kuin ajo Ruotsin halki. Toisaalta meillä oli tuolla menomatkalla aikaa pysähtyä pari kertaa kiinnostavissa paikoissa, Via Balticaa ajaessa emme ehdi pysähtyä kuin kerran lataamaan autoa, sillä aikataulu on tiukka. Ehdimme kuitenkin hienosti Eckerö Linen iltalaivaan ja laivamatka Helsinkiin kuluu leppoisasti buffetin antimista nauttien.

Kokemuksia

Kerrataanpa:

Vajaa 6000 km ajoa, matkalla oltiin 22 päivää, josta Italiassa 15. Autoa ladattiin enimmäkseen Ionityn latureilla (kuukausisopimuksella). Parissa Italian majapaikassa oli Wallboxit joilla pärjättiin aika pitkälle. Pari kertaa ladattiin Italiassa julkisilla pisteillä (Enel X ja Ewiva). 

Latauksiin meni koko reissulla rahaa yhteensä reilut 400€, mikä on mielestämme erittäin kohtuullinen summa, varsinkin kun Italiassa taitaa olla Euroopan kalleinta lataussähköä. Kertaakaan meidän ei tarvinnut stressata laturin löytymisestä tai latauksen loppumisesta.

Automme kulki Saksan autobahneilla ja Italian autostradoilla kuin laiva. Vahvaa ja vakaata menoa. Saksassa keskinopeus oli jossain 140-150 km/h, pari kertaa ihan testimielessä ajettiin yli 170 km/h, mutta kovempaa ei uskaltanut vaikka auto olisi liikkunutkin (aika moni audikuski uskalsi). Yllättävän vähän Saksan teillä oli vapaan nopeuden pätkiä, tietöitä ja muita ruuhkapaikkoja sen sijaan tolkuttomasti.

Italian tai Saksan pikkukaupunkien pikkukaduilla EV6 ei ollut ketteryydessä ihan parhaimmillaan, mutta pärjättiin kyllä. Siellä etelän lämmössä toteutunut range oli pitkälle yli 500 kilsaa, mihin Suomessa pääsee harvoin kesällä.

Paluumatkalla auto kehotti kerran ihan puskista ”tarkistamaan jarrujärjestelmän” mutta perusbuuttaus hoiti homman. Muutoin nolla ongelmaa auton toimivuuden kanssa, eikä vaaratilanteita liikenteessä kohdattu. 

Me mietittiin pitkään että uskaltaako lähteä Eurooppaan asti sähkärillä ajelemaan, mutta eipä mietitä enää. Vahva suositus siis! Seuraavaa kertaa varten kyllä tuli ajatuksia: silloin siirrymme Suomesta Saksaan Finnlines-varustamon laivalla, mikä merkitsee vähemmän ajamista. Toki Via Balticaa voisi  joskus ajaa etelän suuntaan, vaikka se alkumatka olisikin puuduttavaa. Ajamiseen tulemme varaamaan pari-kolme päivää lisää suuntaansa. Vaikka tämä lisääkin majoituskuluja, siinä ehtii tutustua uusiin paikkoihin ja rauhallisempi tahti helpottaa ajorasitusta.