Vielä kerran rannalle
Onneksemme meidän ei tarvitse miettiä jaksamistamme enää seuraavana aamuna. Patikkakohteeseemme, eli Campo Imperatoren tasangolle ja vuoristoon luvataan aurinkoista säätä, mutta kovaa tuulta, mikä tuskin yli kahden kilometrin korkeudessa tuntuu kovin mukavalta.
Aamupalan yhteydessä Rosso di Seran emännän Domenican äitimuori kehuu rannikolla sijaitsevaa, Pineton kaupungin eteläpuolelle sijoittuvaa Torre de Cerranon rantaa. Ajatus merenrannasta ja meressä uimisesta kuulostaa ihanalta, siispä otamme suunnan vielä kerran kohti rannikkoa. Ajamme reilun tunnin verran autostradaa pitkin, sitten Pineton kaupungista rantatietä etelään. Tien varressa näkyy pian Torre de Cerrano, eli vanha vartiotorni, jonka kivijalkaan on sittemmin perustettu meriaiheinen museo. Tornin edustalla jossain meren alla on myös Rooman valtakunnan aikainen satama.
Rannalla on maksullinen pysäköintialue, jossa on melko täyttä. Sen sijaan rannalla on reilusti tilaa ja aallokko mahdollistaa taas rakastamamme bodysurffauksen. Uimme antaumuksella ja kuivattelemme rantaa pitkin kävelemällä. Ranta on täynnä simpukankuoria.
Tarkoituksemme on myös käydä sekä tornissa että museossa, mutta valitettavasti museon väki on viettämässä siestaa, joten joudumme tyytymään tornin kioskista ostettuihin kahveihin. Rakennuksen ympärillä on runsaasti infotauluja, joista opimme mm. sen, että olemme luonnonsuojelualueella.
Lounaan syömme rannan Lido Itacassa, joka on täynnä asiakkaita. Tarjoilijoilla on niin kiire, ettei kukaan ehdi palvelemaan meitä saati sitten selittämään kuinka homma toimii. Oikeasti kai pitäisi odottaa tiskillä pöydän vapautumista, mutta otamme omatoimisesti pöydän rannan puoleiselta terassilta ja odottelemme kaikessa rauhassa, kunnes tarjoilija tulee ottamaan meiltä tilauksen. Syömme isot simpukkaspaghettiannokset, juomaksi kuplavettä ja jälkkäreiksi espressot, jotka kustantavat yhteensä kolmisenkymppiä. Lounaan jälkeen haluamme vielä kerran veteen nauttimaan ihanasta merivedestä.
Illalla miehelle tulee voimakkaita allergisia oireita: ihossa on punaisia paukamia ja nokkosihottumaa, nenä menee tukkoon ja lievä kuume nousee. Allergia- ja särkylääkkeillä sekä kortisonivoiteella oireet onneksi häviävät muutamassa tunnissa. Googlediagnoosin mukaan kyse on todennäköisesti simpukka-allergiasta, eli on löytynyt simpukkalaji, jolle mies ei edes tiennyt olevansa allerginen. Onneksi kyse ei ole koronatartunnasta.
Illallisella on isäntäperheen lisäksi myös kaksi italialaispariskuntaa, jotka ovat selvästi olleet patikoimassa Campo Imperatorella. Rosso di Sera petraa illallisen suhteen, alkupalat ja pasta ovat suorastaan herkullisia. Pääruoaksi on lihansyöjälle paistettuja perunoita ja possua, kasvissyöjälle ricottaa, mikä ei juuri vatsaa täytä. Jälkiruoaksi on vesimelonia. Mainittakoon, että illallisen hinta on vain 20€ per naama, sisältäen myös talon viinin. Tällä kertaa juomme karahvillisen valkoviiniä, mikä on huomattavasti Rosso di Seran omaa punaviiniä parempaa.
Illallisen jälkeen istumme iltaa huoneemme parvekkeella (emme tainneet mainita, että asumme agriturismon ainoassa parvekkeellisessa huoneessa). Avaamme pullon paikallista passerinaa, ihailemme täysikuuta ja nautimme Italian maaseudun hiljaisuudesta.
