Abruzzo,  Italia

Rantapäivää ja pakkausta

Salvo Marinan rannalla on sesonkiaikana varmasti paljon ihmisiä ja lukuisia lidoja, eli täyden palvelun rantakeskuksia, joista voi vuokrata aurinkotuoleja ja -varjoja, ostaa aktiviteetteja ja nauttia myös ravintolapalveluista. Näin sesongin loputtua sekä väkeä että valinnanvaraa myöhäisille lomailijoille on huomattavasti vähemmän, mutta onneksi muutama lido on vielä auki. Il Delfino no. 3 saa kaksi suomalaisturistia asiakkaakseen. Makoilemme aurinkotuoleilla, uiskelentelemme meressä ja nautimme kevyet lounaat lidon ravintolassa. Teemme myös muutaman kilometrin mittaisen kävelyretken pitkin rantahietikkoa. Siihen nähden että on arkipäivä, rannalla on edelleen yllättävän paljon paikallisia.

Kun olemme saaneet rantaelämästä tarpeeksemme, palaamme Paradisoon pakkaamaan. Illalliselle ajamme viimeistä kertaa Vastoon, kaupunkiin, josta olemme oppineet pitämään kovasti. Ensimmäisenä Vasto-iltana testattu La Movida -pizzeria onkin yllättäen kiinni (note to self: googleen EI VOI näissä asioissa luottaa), mutta onneksi vaihtoehtoisia pizzerioita on runsaasti. La Pergola on terassipöytiensä valkoisten liinojen perusteella vähän fiinimpi paikka. Pöytävarausta meillä ei taaskaan ole, mutta onneksi sisätiloista löytyy vapaita pöytiä. Talo tarjoaa alkuun aperitiivit ja bruschetat, palvelu on kohteliaan tehokasta ja paikan pizzatkin ovat oikein hyviä. La Pergolan ruokalistalta löytyisi myös ”Jorma”-niminen pizza, jota emme kuitenkaan tällä kertaa testaa. Kävellessämme illallisen jälkeen viimeistä kertaa Vaston vanhan kaupungin halki jo tutuksi tulleelle parkkipaikalle, olo on hyvin haikea. Mutta Abruzzossa riittää vielä seikkailtavaa!

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *