-
Ilta Peakilla
Heräämme hyvissä ajoin, sillä olemme sopineet tapaamisen paikallisen ystävämme kanssa. Aamiaisen jälkeen kävelemme jo tutuksi tullutta…
-
Ravia ja laukkaa HK:ssa
Ensimmäinen aamupala uudessa hotellissa on aina elämys ja ihmetyksen aihe. Vicin brekkari näyttää aluksi aika ankealta.…
-
Honkkariin!
Edellisen -ja ensimmäisen- blogikirjoituksemme aluksi väitimme, ettei Aasiaan kannata lähteä kahta viikkoa lyhyemmäksi ajaksi. Jos nyt…
-
Kotiin
Herkullisen aamiaisen jälkeen maksamme laskun, kiitämme Jacopoa kaikesta ja käymme nopeasti Spellossa ostamassa tuliaisia (viiniä, oliiviöljyä…
-
Adrian meri, meri Adrian
Ei auta, meren rantaan on siis vielä kerran päästävä. Ajamme jo tuttua reittiä Apenniinien halki, vuorten…
-
Basilika
Spellossa itsessään ei kirkkojen ja vanhan kaupungin lisäksi juuri ole massoja puoleensa vetäviä nähtävyyksiä. Joihinkin karttoihin…
-
Sagrantinon koti
Aamiaisen jälkeen on jälleen aikaa loikoilla altaalla, sillä olemme buukanneet loman toisen viinitilavisiitin vasta iltapäiväksi. Arnaldo…
-
Kirkkoähky
Ennen matkaa ja vielä sen aikanakin olemme suunnitelleet ajavamme päiväksi San Marinoon. Eilisen lepopäivän päätteeksi tajuamme…
-
Lepopäivä, sort of
Johan tässä onkin tullut seikkailtua siihen tahtiin, että aamupäivä pyhitetään altaalla loikoilulle, lukemiselle ja ilmeisesti auringosta…
-
Assisi, viiniä ja urheilua
Seuraavana aamuna Subasio -vuoren metsäisillä rinteillä tuoksuu sateen jälkeen huumaavalta, kun lähdemme polkemaan kohti Assisia Il…